Festareiden superviikonloppuna kymmenet­tuhannet ihmiset kokoontuvat musiikin äärelle ympäri Suomen – ”Kyllä näissä voi olla, se on vain itsestä kiinni, millaisiin tilanteisiin hakeutuu”

Sekä nousevat koronaluvut että säätiedotteet ovat näkyneet loppuviikkoa kohden hiljentyneenä lipunmyyntinä tai jopa haluna päästä jo ostetusta lipusta eroon. Joitakin artistiperuuntumisia on tullut korona-altistumisten takia.

Maustetytöt esiintyivät Kirjurinluodolla Minispere-festivaalilla 2020, kun koronavirus esti Porispere-festivaalin järjestämisen.

Tänäkin viikonloppuna kymmeniätuhansia ihmisiä kerääntyy festivaaleille ympäri Suomen. Kyse on varsinaisesta festareiden superviikonlopusta, eli ihmisiä on liikkeellä kenties enemmän kuin kertaakaan koko kesänä.

Useamman tuhannen ihmisen tapahtumia järjestetään muun muassa Oulussa, Lahdessa, Kuopiossa, Raaseporissa, Turussa ja Porissa. Pari festaria on myös peruttu tältä viikonlopulta. Tampereella järjestettävä Pispala Folk peruttiin koronaepidemian takia. Helsingissä järjestettävä merellinen Sea Sound -festivaali taas peruttiin huonojen sääolojen takia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat