Monien mielestä elokuvien tekeminen on raskasta, koska hankkeen saaminen kuvausvaiheeseen voi viedä vuosia muun muassa rahoituksen keräämisen vuoksi. Heikki Kujanpää näkee sen toisin.
”Kun elokuvan kanssa joutuu painiskelemaan pitkään, siitä tulee henkilökohtainen. Ja pitkä kehittely voi olla hyödyksi, kun elokuva kypsyy ajan kanssa paremmaksi. Siksi en valita”, Kujanpää sanoo.
Vei seitsemän vuotta ennen kuin Kujanpään pitkä esikoiselokuva, kirjailijapari Aila Meriluodosta ja Lauri Viidasta kertova Putoavia enkeleitä (2008), pääsi tuotantoon.
Kujanpää sanoo ylellisyydeksi, että on voinut saada toimeentulonsa teatterista, jos elokuva ei ole lähtenyt liikkeelle. Elokuvaa odottaessaan hän ohjasi Putoavista enkeleistä näytelmäversion Q-teatteriin, jonka oli perustanut vuonna 1990 yhdessä Antti ja Leo Raivion kanssa.
”Jo Teatterikorkeakoulussa oli Antin kanssa puhetta oman teatterin perustamisesta. Hänen tapansa tehdä teatteria ilman koulun kireyttä tuntui läheiseltä. Yhteishengen myötä tekemiseen tuli lämpöä. Parasta sekä teatterissa että elokuvassa on, kun porukka puhaltaa yhteen hiileen.”
Jälkikäteen Q-teatteria on kehuttu sukupolvikokemuksen välittämisestä. Kujanpää myös tuotti ja hoiti käytännön järjestelyjä. Hänestä tuntui, että tärkeintä oli auttaa koko teatterin onnistumista.
Uutta olivat vuonna 1994 alkaneet suositut Huumori ja nujakka -klubit, joissa oli anniskelua ja ohjelmassa ties mitä, elävää musiikkia, elokuvaa, sirkusta. Kujanpää onnistui neuvottelemaan anniskeluluvan.
Kujanpää on perustanut myös Cinema Orionin yhdessä dokumenttiohjaaja Jouko Aaltosen kanssa, kun elokuvien arkistonäytökset siirtyivät Oodiin rakennettuun Reginaan vuonna 2018. Kujanpää painottaa, että Orionissa järjestetään myös seminaareja ja tapahtumia koko alan hyödyksi.
Alun perin Kujanpää meni opiskelemaan näyttelemistä, kun ei päässyt useista yrityksistä huolimatta dramaturgilinjalle. Hän opiskeli Teatterikorkeakoulussa Jouko Turkan kaudella.
”Turkka teki näyttelemisestä vaativaa ja vaikeaa. Hän pani nuoret mielet entistä enemmän mutkalle. Kestäviä tuloksia syntyy vain lempeässä ja viisaassa ilmapiirissä, mutta Turkka koulutti suuruudenhullun ankaruudella. Kai Q-teatteri oli vastareaktio sille, vaikkei meillä ollut teesejä.”
Kujanpään innostus elokuvaa ja teatteria kohtaan alkoi kaitafilmeistä, joiden tekemistä myös hänen isänsä harrasti innokkaasti. Isä vei teini-ikäisen pojan jopa Mikko Niskasen vetämään työpajaan Iisalmessa. Kujanpää muistaa ”suuren auteurin vaaleanpunaisessa puvussa ohjaamassa harrastajanäyttelijöitä”.
Lyhyiden huumoripätkien lisäksi valmistui yksi tosissaan tehty lyhäri, Kukat (1979). Sitä varten nuori Kujanpää meni Kodakin konttoriin kyselemään filmiä sponsorointina.
”Minulla oli puku päällä ja käsikirjoitus salkussa. Olin varmaan aika huvittava näky, mutta he antoivat minulle 50 rullaa!”
Kujanpää on näytellyt muun muassa Helsingin ylioppilasteatterissa ja Ilves-teatterissa jo 1980-luvun alussa. Elokuvissa hän on tehnyt paljon pikkurooleja.
Näytteleminen ei ollut Kujanpäälle koskaan pääasia eikä hän ole enää viime aikoina tehnyt niitä töitä. Hän on kuitenkin tyytyväinen, että tuntee myös sen puolen.
Luontevinta Kujanpäälle on aina ollut ohjaaminen, käsikirjoittaminen ja tuottaminen. Hän opiskeli myös elokuvaa Taideteollisessa korkeakoulussa ja johti Kuopion kaupunginteatteria 2001–2003.
Hän näkee teatterin ja elokuvien tekemisen pitkälti samana työnä. Mutta elokuvalla on etunsa.
”Elokuva pelkistää ja tiivistää todellisuutta. Kameralla pääsee lähemmäs henkilöitä. Ja juuri syvät henkilöhahmot ovat aina kiinnostaneet minua. Jos pitää määritellä oma juttuni, niin se on samastuttavat päähenkilöt, jotka selviävät sydäntäsärkevistä tilanteista.”
Henkilöhahmoihin keskittyminen merkitsee myös ainakin jossakin määrin näyttelijävetoisia elokuvia. Putoavista enkeleistä kolme päänäyttelijää saivat Jussi-palkinnot: Elena Leeve, Tommi Korpela ja Elina Knihtilä.
Kujanpään viimeisin elokuva Suomen hauskin mies (2018) kertoo sisällissodan aikaisesta vankileiristä, jolla tuomitut punaiset yrittävät selvitä hengissä tekemällä komediaa valkoisille vangitsijoilleen. Se syntyi vain 1,6 miljoonalla eurolla, vaikka epookki on kallista.
”Sekin oli monen vuoden pakerrus. Periaatteessa se on kolmen miljoonan elokuva. Useilla ulkomaisilla festivaaleilla ihmeteltiin, että se oli saatu aikaan niin halvalla. Onnistuminen vaati hyvin yhteen hitsautuneen työryhmän ja kuvausten tarkan ennakkosuunnittelun.”
Juuri yhteen hitsautuneista työryhmistä Kujanpää nauttii. Nyt hänellä on tekeillä pari elokuvaa legendaarisista hahmoista. Urho kertoo presidentti Kekkosesta ja Nukkumatti pohjautuu itäsaksalaisen nukkeanimaation meilläkin suosittuun hahmoon.
”Urho perustuu Kekkosen viimeisen tyttöystävän Maarit Tyrkön kirjoihin. Nukkumatista tulee lastenelokuva kansainvälisenä yhteistuotantona.”
Heikki Kujanpäällä on usein monta projektia samanaikaisesti työn alla.
Heikki Kujanpää
Syntynyt Pielavedellä vuonna 1961.
Opiskellut Teatterikorkeakoulussa 1985–1989 ja Taideteollisessa korkeakoulussa 1990–1992.
Q-teatterin perustajajäsen ja tuottaja 1990–1999.
Kuopion kaupunginteatterin johtaja 2001–2003.
Kirjoittanut näytelmiä ja käsikirjoituksia televisiolle ja elokuviin. Ohjannut näytelmiä, elokuvia, tv-sarjoja ja kuunnelmia.
Lyhytelokuva Pieni pyhiinvaellus (2000) sai Tampereen ja Laonin elokuvajuhlien pääpalkinnot. Suomen hauskin mies (2018) sai Santa Fén festivaalilla parhaan elokuvan palkinnon.
Suomen elokuvasäätiön neuvottelukunnan jäsen 2019–2022.
Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta.
Täyttää 60 vuotta keskiviikkona 1.9.