Paul Schrader on suututtanut monet Hollywoodissa ja haukkunut Renny Harlininkin – Legendaarisen Taksikuski-elokuvan käsikirjoittaja unohdettiin vuosiksi, mutta nyt hän teki paluun - Kulttuuri | HS.fi

Paul Schrader on suututtanut monet Hollywoodissa ja haukkunut Renny Harlininkin – Legendaarisen Taksikuski-elokuvan käsikirjoittaja unohdettiin vuosiksi, mutta nyt hän teki paluun

Paul Schrader oli Hollywoodissa kuuma nimi 50 vuotta sitten, kunnes alamäki alkoi. Nyt käsikirjoittaja-ohjaaja on tehnyt comebackin yli 70-vuotiaana. Työhistoriaan mahtuu myös yhteistyö Renny Harlinin kanssa.

Elokuvantekijä Paul Schrader valokuvattuna syyskuussa Saksassa.

24.11. 16:00

Kauan sitten Paul Schrader oli kuuma nimi. Elettiin 1970-luvun loppua ja Schrader käsikirjoitti elokuvia, joista kaksi nousi klassikoksi. Taksikuski ja Kuin raivo härkä tekivät Schraderista nimen Hollywoodissa.

Aikaa kuitenkin kului, maine himmeni ja Schrader ajautui sivuraiteelle. 1990-luvulla hän valitteli, miten Hollywoodin nuoret studiojuipit eivät enää tienneet, kuka hän on.

Mikä on tilanne nyt, Paul Schrader?

”Minulla on ollut monta elämää. John Hustonin esittämä hahmo sanoo Chinatownissa: ’Huorat, poliitikot ja vanhat rakennukset saavat arvostusta, kunhan pysyvät pelissä tarpeeksi pitkään’. Minä kuulun tuohon ryhmään nyt”, Schrader sanoo narisevalla äänellään videopuhelussa New Yorkista.

75-vuotiaan Schraderin comeback on totta: kaksi vuotta sitten hän sai uransa ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden käsikirjoituksesta elokuvaan First Reformed. Elokuva oli myös Schraderin ohjaama.

”Kiitos uuden teknologian, minulla on taas varaa tehdä elokuvia. Olen myös saanut niihin täyden päätäntävallan. Olen osunut elokuvillani ajan hermoon ja saanut jatkaa uraani”, Schrader kertaa.

Nyt on valmiina The Card Counter. Sekin on Schraderin ohjaama ja käsikirjoittama – ja kuten usein Schraderilla, tarinan pääosassa on kärsivä ja ahdistunut mies. Se ei ole sattumaa.

Oscar Isaac elokuvassa The Card Counter.

Schraderin polku elokuvantekijäksi on poikkeuksellinen. Vuonna 1946 syntynyt Schrader kasvoi Michiganissa sulkeutuneessa kristillisessä yhteisössä, jossa maalliset huvit kuten elokuvat, musiikki ja kortinpeluu olivat kiellettyjä. Ensimmäisen elokuvansa Schrader näki kertomansa mukaan vasta 17-vuotiaana, Disney-tuotannon nimeltä Hajamielinen professori.

Se oli menoa. Nuorukainen ymmärsi, että elokuvat rakensivat sillan kristillisestä kuplasta maailmaan. Schrader kiinnostui muun muassa ruotsalaisen Ingmar Bergmanin ja tanskalaisen Carl Th. Dreyerin elokuvista, tutustui elokuvakriitikko Pauline Kaeliin, unohti pappishaaveet ja muutti Los Angelesiin opiskelemaan elokuvaa tähtäimenään työ kriitikkona. Sitten Kael houkutteli tekemään käsikirjoituksia.

Ensimmäisestä kirjoitustyöstään Schrader tienasi 300 000 dollaria, mutta Yakuza – samuraitten kirous floppasi. Se ei vienyt kuitenkaan mahdollisuuksia, sillä Hollywood kaipasi uutta verta ja Schrader oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Pian kumppaniksi löytyivät samanikäiset ohjaaja Martin Scorsese ja näyttelijä Robert De Niro, ja vuoden 1976 Taksikuski oli käänteentekevä. Klassikko syntyi ikään kuin vahingossa, kun Schrader asetteli omat ahdistuksensa yksinäisyydestä käsikirjoituksen sivuille taksia New Yorkin yössä ajavaan mieheen.

Paul Schrader käsikirjoitti Taksikuskin, jossa pääosan Travis Bickleä näyttelee Robert de Niro.

”Elokuvissani on paljon elämääni, tietenkin. Olen kirjoittanut entisistä tyttöystävistäni, veljestäni ja perheestäni, ja kaikki he ovat monin tavoin elokuvissani, mutta en ole kovin hyvä omaelämäkerrallisissa asioissa”, Schrader väittää.

”Yritin kerran tehdä elokuvaa äidistäni (Matkalla maineeseen) ja toisella kertaa isästäni (Alaston yö), ja ne ovat minun heikoimmat elokuvani. Vahvimpia ovat taas ne, joissa olen onnistunut luomaan päähenkilön ympärille symbolisen tilan, on hän sitten taksinkuljettaja tai korttienlaskija.”

Schraderin elokuvissa uskonnollisuus, kärsimys ja pelastus ovat esillä tavalla tai toisella. Usein päähenkilö kärsii, kuten japanilaiskirjailija Yukio Mishimasta kertovassa vuoden 1985 elokuvassa. Mishima oli karu hahmo, joka vannoi patriotismin nimeen ja päätti päivänsä traditionaalisella seppuku-itsemurhalla. Ei ihme, että juuri Schrader teki elokuvan hänestä.

Kun Schraderilta kysyy hänen elokuviensa mieskuvasta, toksisesta maskuliinisuudesta, ohjaaja ottaa itse esiin Mishiman.

”Minulle on sanottu, että jos Mishimaa ei olisi ollut, Paul Schrader olisi kyllä keksinyt hänet”, Schrader sanoo.

Koko uransa Schrader on ravistanut uskonnollista kotitaustaansa harteiltaan.

”Pää on kuin tietokone, ja se ladataan täyteen ohjelmistoa kun olet lapsi. Jotkut sanovat, että se tapahtuu seitsemän vanhana, toiset sanovat että myöhemmin, mutta joka tapauksessa saat tehdä tiliä loppuikäsi. Lapsuuden pään ohjelmointia ei pääse koskaan karkuun”, Schrader sanoo.

Myös yhteistyö Martin Scorsesen kanssa on leimannut Schraderin uraa. Taksikuskin jälkeen he tekivät kimpassa Kuin raivo härän ja Kristuksen viimeisen kiusauksen. Neljäs yhteistyö, vuonna 1999 valmistunut Bringing Out the Dead, oli käänteentekevä.

”Silloin ymmärsin, että emme tule enää tekemään töitä yhdessä. Huoneessa oli nimittäin kaksi ohjaajaa”, Schrader sanoo.

Oli valittava oma polku. Nyt Schrader ohjaa itse omat käsikirjoituksensa, mutta yksi ei ole muuttunut. Kirjoittaminen on terapiaa, edelleen. ”Aina sitä jotain käy läpi”, Schrader sanoo.

The Card Counterissa mietin, että en ole maksanut tarpeeksi kovaa hintaa elämässä. Olisi pitänyt kärsiä enemmän, jotta olisi sujut sen kanssa mitä on. Sanotaan, että jos kärsit kuin Jeesus, voit pelastua, mutta eihän se mene niin. Toisaalta Jeesus sanoi myös, ettei pidä kärsiä”, Schrader muotoilee.

Pohdinnat johtivat käsikirjoitusta tehdessä siihen, että Schrader kirjoitti päähenkilölleen menneisyyden Irakin-sodan aikaiseen, pahamaineiseen Abu Ghraibin vankilaan, jossa amerikkalaiset kiduttivat ja häpäisivät vankejaan.

Yhdeksi tuottajaksi elokuvaan löytyi yllättäen taas Martin Scorsese. Miten näin kävi?

”Sanoin Martylle, että olemme molemmat loppusuoralla, joten eikö olisi kivaa saada vielä kerran nimet yhdessä elokuvan alkuteksteihin. ’Se olisi cool’, Marty vastasi”, Schrader kertoo.

Mitä yhteistyö konkreettisesti on? Schraderin mukaan aika vähäistä.

”En tarvitse ketään toista”, Schrader sanoo ja alkaa puhua pitkään siitä, ettei hän tarvitse keneltäkään lupaa tai hyväksyntää.

Jyrkät sanat eivät tule sattumalta Schraderin suusta.

Schrader ja yhteistyökumppani Martin Scorsese valokuvattuna vuonna 2011 New Yorkissa.

Schrader tunnetaan omapäisenä Hollywood-persoonana, joka jakaa mielipiteitä ja suututtaa monia. Vastikään Schrader paljasti toimittajille saaneensa porttikiellon Hollywood-tähtien pokeri-iltoihin kielenkäyttönsä vuoksi. Pahimmissa välirikoissa Schrader on menettänyt kontrollin elokuviinsa, ja tuottajat ovat leikanneet ne mieleisikseen. Näin kävi vuonna 2014 elokuvalle Dying of the Light.

Uuden ohjauksensa The Card Counterin ensi-illan alla elokuvan taustavoimat toivoivat Schraderilta Facebook-taukoa. Toisin kävi. Syyskuisessa somepäivityksessään Schrader haukkui Facebookissa lyttyyn kollegansa, 91-vuotiaan Clint Eastwoodin uuden ohjauksen.

Aikoja sitten Schrader haukkui lyttyyn myös Renny Harlinin tekoset.

Sitä ennen Schrader ja Harlin olivat hetken työkavereita: 1990-luvun alussa Schrader kehitteli tositarinaan perustuen käsikirjoitusta miehestä, joka rakensi Miamissa nopeita veneitä ja myi niitä poliiseille mutta myös huumeiden salakuljettajille. Renny Harlin oli tilannut Schraderilta aiheesta käsikirjoituksen nimeltä Blue Thunder. ”En muista, mihin se kaatui”, Schrader sanoo.

Vuonna 2003 Harlinin ja Schraderin tiet kohtasivat taas, mutta tyystin toisissa tunnelmissa. ”Harlin tuli ohjaamaan elokuvan, josta minut heitettiin ulos”, Schrader muistelee. Tekeillä oli neljäs Manaaja, jatko-osa kauhuelokuvien klassikolle, mutta kun Schraderin ohjaama versio oli valmis, se ei miellyttänyt tuottajaa. Hätiin tuli Harlin, joka ohjasi Manaajasta kokonaan oman versionsa. Sen Schrader taas nuiji maan rakoon julkisuudessa ”todella huonona”.

Enää Schrader ei hauku Harlinia, vaan Manaaja: Alun tuottajia.

Paul Schrader ohjaamassa Manaajan jatko-osaa 2000-luvun alussa. Schraderin versio ei tyydyttänyt tuottajia, Schrader työnnettiin sivuun ja uudeksi ohjaajaksi pestattiin Renny Harlin.

”He olivat väkeä, jotka eivät arvostaneet minua, ja joita minä en arvostanut. Minua kyllä varoitettiin heistä, mutta elokuvassa oli iso budjetti eikä minulla ollut muuta tekemistä. Kävelin ansaan.”

Schrader analysoi sokeutuneensa omalle erinomaisuudelleen.

”Elokuvaohjaajat ovat kaikki alfa-tyyppejä. Kaikki ohjaajat ovat valmiita menemään leijonahäkkiin uskoen, että juuri hän saa eläimet kuriin.”

”Joskus leijonat kuitenkin voittavat.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat