Kylmäävä venäläiselokuva Rakkaat toverit perustuu tositapahtumiin: vuonna 1962 kommunistijohto ammutti kansaa kadulle ja tieto verilöylystä onnistuttiin pimittämään - Kulttuuri | HS.fi

Kylmäävä venäläiselokuva Rakkaat toverit perustuu tositapahtumiin: vuonna 1962 kommunistijohto ammutti kansaa kadulle ja tieto verilöylystä onnistuttiin pimittämään

Elokuvan näkökulmahenkilönä on aluetason kommunistijohtaja Ljudmila, jonka tytär liittyy mukaan kapinaan vallanpitäjiä ja puoluetta vastaan.

Pienen Novotšerkasskin teollisuuskaupungin työväki nousi kapinaan puoluetta ja vallanpitäjiä vastaan. Se johti verilöylyyn, jossa kymmeniä kuoli ja loukkaantui.

13.10. 2:00 | Päivitetty 13.10. 12:45

Draama

Rakkaat toverit ★★★★

Dorogie tovarištši, Venäjä 2020

Teema klo 21.45 ja Yle Areena (K16)

Tuore venäläiselokuva on hyytävä kuvaus hallinnon kasvojen paljastumisesta Neuvostoliitossa. Tapahtumat eivät sijoitu Berliinin muurin kaatumisen aikaan saati nykyhetkeen vaan vuoteen 1962. Pienen Novotšerkasskin teollisuuskaupungin työväki nousee kapinaan puoluetta ja vallanpitäjiä vastaan. Palkat ovat kehnot, ja pulaa on kaikesta.

Tarinan taustalla ovat oikeat tapahtumat, jotka neuvostoviranomaiset aikanaan onnistuivat pimittämään. Kapina johti verilöylyyn, jossa kymmeniä kuoli ja loukkaantui, tarkkaa tietoa ei ole vieläkään.

Ohjaaja on vuonna 1937 syntynyt Andrei Kontšalovski, jonka suku on vuosisadan kuulunut itänaapurin kulttuuriytimeen. Andrein isä oli runoilija, joka Stalinin pyynnöstä sanoitti maan kansallislaulun, Suuren ja mahtavan. Andrein pikkuveli Nikita, myös elokuvantekijä, on taas yhdistetty Putinin lähipiiriin. Andreista itsestään kuoriutui elokuvantekijä kuuluisan Andrei Tarkovskin innoittamana.

Kontšalovski aloitti Neuvostoliitossa ja siirtyi 1980-luvun vapaampien tuulien myötä tekemään elokuvia länteen. Hänen aiheenaan on usein neuvostoihminen. Vuoden 1991 Sisäpiiri kertoi Stalinin yksityisestä elokuvateatterista. Palattuaan viime vuosikymmenellä Venäjälle Kontšalovski ohjasi tendenssimäisen Paradisen natseista ja suuresta isänmaallisesta sodasta.

Rakkaissa tovereissa on neuvostoihmisestä useita kuvia: on kädettömiä byrokraatteja, idealistisia nuoria ja moraalittomia KGB-miehiä. Neuvostojen kokouksissa seiniltä katsoo milloin Hruštšov, milloin Lenin.

Kun veri valuu kadulle, Kontšalovski soitattaa ääniraidalla heleästi soivaa rullaati-rullaati-balladia. Vielä hurjempi kohtaus on kirjoitettu kenraalille, joka kertoo, miten teloituksessa ammuttavan kädet kätevimmin solmitaan. ”Osaan tehdä sen solmun vaikka silmät ummessa”, kenraali sanoo.

Itse verilöyly on elokuvassa nopeasti ja tehokkaasti ohi. Olennaisinta on, mitä tapahtuu ennen ja etenkin mitä kaiken jälkeen. On elettävä valheessa.

Elokuvan mustavalkoisuus ja laatikkorajatut kuvat lisäävät sen historiallista illuusiota, mutta väkevin tekijä on silti ohjaajan vaimo, näyttelijä Julia Vysotskaja: hän on näkökulmahenkilö Ljudmila, paikalliskomitean johtaja, jonka usko aatteeseen ei tunnu horjuvan, vaikka hän todistaa tapahtumia omin silmin ja tytärkin on liittynyt protestoijiin.

Ljudmilan isän muistot rinnastavat tapahtumat 1920-luvun alkuun, jolloin raakuus oli taas kerran vallalla Venäjänmaalla. ”Jos kirjailija olisi kertonut totuuden, hänestä ei olisi kuultu”, isä sanoo tyttärelleen ja tiivistää totuudenpuhumisen vaikeudet. Siinä mielessä elokuva on myös ohjaajan oman sukuhistorian varovaista tarkastelua.

Elokuvan väkevin tekijä on Julia Vysotskaja, joka näyttelee päähenkilöä Ljudmilaa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat