Taas napapiirillä sankaroidaan, mutta Ville Jaakon viinanhuuruinen ja hurtti romaani on kaukana koko kansan viihteen konseptista - Kulttuuri | HS.fi

Taas napapiirillä sankaroidaan, mutta Ville Jaakon viinanhuuruinen ja hurtti romaani on kaukana koko kansan viihteen konseptista

Niin sanotun hyvän maun vaalijat pysykööt kaukana Ville Jaakon esikoisromaanista.

Nasevin sanakääntein etenevän kohellustarinan syvätaustaksi Ville Jaako on kirjoittanut syrjäseudun näköalattomuuden

27.10.2021 10:08 | Päivitetty 27.10.2021 13:47

Romaani

Ville Jaako: Länsikairan koltiaiset. Tammi. 285 s.

Napapiirin sankarit -elokuvasarja ei ole sattumalta etenemässä neljänteen osaansa. Lappi antaa mielikuvissamme meille syyn poistaa varmistin hölmöilyn, kohtalokkuuden ja aikuisen lapsellisuuden naururevolverista.

Nyt koko lailla samaa tavaraa työntyy tarjolle Kolarissa vuonna 1987 syntyneen, sittemmin teologiaa Helsingin yliopistossa opiskelleen ja viestinnän asiantuntijana työskennelleen Ville Jaakon esikoisromaanissa Länsikairan koltiaiset.

Överi­hirtehisesti huvittavahan tuo on.

Neljä kolarilaista antisankaria kolaroi niin maantiellä, keskenään kuin myös kuvajaistensa, pellolaisten painajais­pösilöiden kanssa. Viinanhuurussa ja verisesti.

”Oman paliskunnan alueella saa aijjaa päissä. Ja sitten Pellossa kans.”

Välisoittona häiriköidään Helsingissä lunastamassa arpajaisten päävoittoa. Arvata saattaa, miten siinäkin käy.

Tiivistäen: niin sanotun hyvän maun vaalijat pysykööt kaukana Länsikairan koltiaisista. Siinä paska lentää ja kaverin mummo kärttää koltiaisilta munaa.

Ja myös saa, mikä ei enää mahdu jätkäpoikain toilailuille hörähtelevän koko kansan viihteen konseptiin.

Nasevin sanakääntein etenevän kuona­kohkaus­kerroksen syvätasoksi Jaako on kirjoittanut pohjoisen syrjäseudun näköalattomuuden. Juuri muuta nuorille miehille ei ole synnyin­näreikössään luvassa kuin ”sesonkitontun” paikka tunturissa.

Totinen on myös kollien kaipuu niin taakse jääneeseen lapsuuteen kuin omaan, tyhjiä kaljapurkkeja kolisevaan kämppäänkin.

Elämä on toisaalla, eikä sinne pääse taksilla.

Tosin Jaako näyttää suhtautuvan veljeksiinsä niin hellästi, että ei ole malttanut olla laatimatta heidän useamman poronkuseman jotoksensa päätteeksi sopuisasti tyynnyttävät sirpaleet nättiä parisuhdesatuakin. Se latistaa hänen romaaniaan silkaksi huumori­pläjäykseksi.

Omassa, viime tammikuussa ilmestyneessä esikoisromaanissaan Hete kuusamolainen Tuomo Pirttimaa karttoi tarkasti sokerointia: pohjoisessa asuu ihmisoletettuja, joita yhdistää ”kipu, joka ei lopu”. Voit lukea Pirttimaan teoksen arvion täältä.

Tuskin Länsikairan koltiaisista kuitenkaan saa käsikirjoituksen pohjaa Napapiirin sankareiden viidenneksi osaksi. Valtavirran viihteeksi se on liian suorasukainen, häijy ja hurtti.

Saattaisi sujahtaa lupsakkaan illan popcornit väärään kurkkuun, mikä sinänsä Ville Jaakon kunniaksi mainittakoon. Häiriötekijöitä tarvitaan.

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan 18. marraskuuta.

Oikaisu 27.10. klo 11.54: Arvostelussa kirjoitettiin kertaalleen virheellisesti, että romaanin nimi olisi Länsirannan koltiaiset. Oikea nimi on Länsikairan koltiaiset.

Oikaisu 27.10. klo 13.45: Tuomo Pirttimaa on kuusamolainen, ei kuhmolainen, kuten arvostelussa alun perin kirjoitettiin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat