Entistä taistelulentäjää kiehtoivat valo ja liike: Kuvataiteilija Eino Ruutsalo löysi välineekseen kokeellisen elokuvan - Kulttuuri | HS.fi

Entistä taistelulentäjää kiehtoivat valo ja liike: Kuva­taiteilija Eino Ruutsalo löysi välineekseen kokeellisen elokuvan

Ateneumin näyttely ja uusi kirja juhlistavat Eino Ruutsalon syntymän satavuotispäivää.

Eino Ruutsalo: Punainen 607, 1967, kirjainkuva.

24.11. 14:08

Näyttely/Kirja

Eino Ruutsalon kokeellinen 1960-luku 27.3. saakka Ateneumissa (Kaivokatu 2). Ti, pe 10–18, ke–to 10–20, la–su 10–17.

Marko Home: Eino Ruutsalo, kineettisten kuvien maalari. Parvs. 176 s.

Yksi suomalaisen avantgarden huippuhetkistä osui helmikuuhun 1968, jolloin Amos Andersonin taidemuseossa Helsingissä avautui Eino Ruutsalon (1921–2001) näyttely Valo ja liike. Näyttely oli vain viikon mittainen, mutta se mainitaan edelleen melkein aina kun puhe kääntyy siihen, mikä on ollut kokeellista ja visuaalisen ilmaisun perinteiset rajat ylittävää Suomen taiteessa.

Ateneumin tiivis näyttely juhlistaa Ruutsalon syntymän satavuotispäivää, ja tarkentuu samalla 1960-lukuun, jolloin hän teki taiteellisesti kestävimmän osan tuotannostaan. Näyttelyn ovat koonneet Ruutsalon taiteesta väitellyt Marko Home ja Ateneumin tuottaja Katja Ikäläinen. Home on myös kirjoittanut monografian, joka kattaa monipuolisen taiteilijan laajan tuotannon maalauksista pitkiin elokuviin.

Eino Ruutsalo vuonna 1969.

Eino Ruutsalo opiskeli taidetta New Yorkissa 1940-luvun lopussa ja sai merkittäviä vaikutteita muun muassa abstraktista ekspressionismista. Entistä taistelulentäjää kiehtoivat kuitenkin kaikkein eniten valo ja liike. 1960-luvun koittaessa hän tiesi, etteivät kankaat ja siveltimet riittäneet niiden kuvaamiseen.

Ratkaisu löytyi elokuvasta. 1960-luvulla Ruutsalo teki useita kokeellisia elokuvia, joista Kineettisiä kuvia (1962) on alan klassikko. Teos tunnetaan hyvin maailmalla, ja se on myös toiminut innoittajana kokonaiselle joukolle nuoria kokeilijoita.

Kuusi minuuttia pitkä elokuva koostuu yli 7 000 käsin maalatusta, syövytetystä, raaputetusta ja kaksoisvalotetusta kuvaruudusta, pienistä informalistista maalauksista, jotka vilistävät valkokankaalla 24 kappaleen sekuntivauhdilla.

Eino Ruutsalo: Kineettinen runo, 1967, kuvaruno.

Kokeellisten elokuvien ohella näyttely tarjoaa esimerkkejä Ruutsalon mainoselokuvista. Mainiot pikku pätkät ovat raikkaita ja hauskoja muistoja analogisen kuvan ja fyysisen filmimateriaalin aikakaudesta.

Elokuvien rinnalla Ruutsalo teki valokineettisiä teoksia, hiljaa surisevia mustia laatikoita, joissa liikkuvat värivalot kätkevät sisäänsä avaruuksia. Hän teki myös absurdeja Dada- ja Fluxus-vaikutteisia kirjainkollaaseja ja kirjoituskoneella naputeltuja konkreettisia runoja, joissa kirjaimet ovat visuaalista materiaalia vailla kertovaa sisältöä.

Vuoden 1968 näyttelyyn kuului myös legendaarinen kokeellisen taiteen tapahtuma Sähkö-shokki-ilta, jossa esiintyivät muun muassa Claes Andersson, Erkki Kurenniemi ja Kalevi Seilonen sekä Otto Donnerin yhtye. Ateneumissa nämä ovat läsnä dokumenttien välityksellä.

Yksityiskohtia Eino Ruutsalon elokuvasta Kineettisiä kuvia, 1962. Marko Homen kirjan kuvitusta.

Kuten Home kirjoittaa, Ruutsalo halusi irtautua steriilistä museotunnelmasta ja korostaa taiteen kokemuksellisuutta.

”Silloin ei pantu uusiksi vain kuvataiteen materiaaleja, vaan myös museotila”, taiteilija muisteli tapahtumia myöhemmin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat