Dramaturgi Marja Rankkala nousee Olavi Paavolaisen varjosta Heidi Köngäksen romaanissa - Kulttuuri | HS.fi

Dramaturgi Marja Rankkala nousee Olavi Paavolaisen varjosta Heidi Köngäksen romaanissa

Rakkaus, arki ja kuuluisan pomon lemppaaminen nousevat hyvin esiin, Rankkalan ajattelu ei.

Radioteatterin johtaja Olavi Paavolainen Radioteatterin naisten ympäröimänä. Sylissä Aune Ala-Tuuhonen, hänen takanaan Kaisu-Leena Brunila, Marja Rankkala ja Eila Kallio.

15.10. 10:54

Romaani

Heidi Köngäs: Siivet kantapäissä. Otava. 363 s.

Menee vähän aikaa, ennen kuin tajuan Heidi Köngäksen uuden romaanin nimen. Vesa-Matti Loirihan se lauloi aikoinaan taajaan radiossa: ”joka pojalla on siivet kantapäissä…” Ja kehotti olemaan riehakas tuuli.

En tiennyt, ja harva taisi taitaa tietää, että sanoittaja oli nimeltään Marja Rankkala.

Juuri hänelle Siivet kantapäissä antaa äänen. Romaanin Marja menee esittäytymään itse Olavi Paavolaiselle. Ja Radioteatterin johtaja Paavolainenhan otti ilmeisen mielellään naisia alaisikseen.

Marja saa romaanissa paikan saman tien. Vakituinen dramaturgi hänestä tulee tosin vasta vuosia myöhemmin.

Siivet kantapäissä nostaa esiin jälleen yhden vahvan naisen, joka on suotta jäänyt historian katveeseen.

Köngäs kirjoittaa iskevästi ja eläytyvästi. Ja pitää samalla kielen pääosin säntillisenä kuin olisi viisikymmenluvun modernismin, Veijo Meren ja muiden, perillinen, venyttää tyyliä kuitenkin vähitellen ja taitavasti tunteiden skaalan laidasta laitaan.

Kertoja Marja kutsuu esimiestään Janukseksi. Ja lankeaa kaksoiskasvon houkutukseen: ”Sinä olit ilman muuta kuin julma peto, niitä eläimiä, jotka tappavat huvikseen.”

Marja ihmettelee, miksei päässyt hänestä eroon, vaikka lopetti kaiken tapaamisen.

Ohjaaja, dramaturgi ja kirjailija Marja Rankkala (1918–2002). Valokuvan on ottanut joku Yleisradion kuvaajista 1960-luvulla.

Marja on terävä, kärkäs ja alallaan pätevä nainen, joka vaistoaa herkästi rakastettujen – ei siis vain Paavolaisen – vahvuudet ja ristiriidat. Ihmistuntemusta hän hankkii jo nuorena teatterin parista ja ranskalaisesta kirjallisuudesta.

Romaani seuraa häntä episodeittain radiotalon käytävien lisäksi läpi rankan sota-ajan Konginkankaan vankilaympäristössä, Paavolaisen kesäasunnolla Keuruulla.

Ajankuva rakentuu ennen kaikkea siitä, mitä ruokaa Marja milloinkin syö ja mitä pukee ylleen, ei niinkään sitä, miltä viisikymmenluvun Helsinki näyttää ja tuntuu.

Kun Marja saapuu radioon, Paavolainen kykenee vielä hetkittäinen olemaan saman kaltainen visionääri kuin ennen sotaa.

Pikku hiljaa entinen suunnannäyttäjä menettää otteensa ajan intellektuaaliseen hermoon. Alkoholi saa yhä suuremman sijan, mutta viehätysvoima säilyy pitkään. Marjalle hän on hurmuri ja petturi, näkijä ja mammanpoika, haavoitettu ja haavoittaja.

Parhaina hetkinään rakastavaiset pursuavat yhteisyyttä ja älyllisiä kommentteja. ”Tämä rakkaus ei ole laimeaa juomaa, vaan terävä, kirkas, snapsi”, Marja toteaa.

Köngäs luo kuvaa naisesta joka uskaltaa tehdä ja elää oman halunsa mukaan. Pikkuporvarillista arvoista on irrottava. Vaan miten käykään, kun Marja tajuaa, että Janus elää yhtä intiimiä suhdetta Hertta Kuusisen kanssa eikä piilota sitä?

Silloin mies saa lähteä saman tien pihalle. Ehkä ansaitusti, mutta Marja kehuskelee myöhemmin pitävänsä pystyssä useampaa suhdetta hänkin, kun asuntoon on putkahtanut huomattavasti nuorempi, nouseva teatterikriitikko.

Kuusinen taas saa tässä romaanissa jäädä suosiolla takasijalle, onhan Köngäs kirjoittanut hänestä aiemmin kokonaisen romaanin.

Romaani ei esitä pelkästään omia teitään kulkevan naisen voittokulkua. Ja Paavolainen osoittautuu petolliseksi välineeksi pikkuporvareista irtoamiseen. Kun yhden tavoitteen saavuttaa, toisen menettää.

Samalla Marja nimittäin kaipaa lasta ja jää lopulta yksin. Siivet kantapäissä onkin varsinainen ristiriitaisten tunteiden viuhka.

Januksen jälkeen Marja vaihtaa rakastajiaan niin taajaan silkan halun vallassa, että miesten kohdalla moinen herättäisi nykyään jo paheksuntaa. Tässä romaanissa, kuten joissain muissakin, se on korostetustikin itsenäisen naisen tunnus.

Kirjailija, ohjaaja Heidi Köngäs.

Mielellään lukisin sen sijaan vähän enemmän Marjan ajatusmaailmasta ja näkemyksistä vaikkapa jostain niistä klassikkokuunnelmista, joita hän dramatisoi kiirettäkin valittaen. Kaikesta päätellen niistä riittäisi. Paavolaisenkaan visioita ja oivalluksia ei lopulta juuri kuulla.

Politiikkaankin vain viittaillaan, vaikka se oli varmaan ajassa vahvasti läsnä.

Intensiivisyyttä ja intiimiyttä romaani tarjoaa sitten sitäkin enemmän. Kesken vahvan kerronnan minua häiritsevät vain joidenkin nykyisten muoti-ilmausten käyttö, ollaan ”liekeissä” ja vanha raja ylitetään ”heittämällä”.

Ehkä sekin puolestaan muistuttaa, että kyse on fiktiosta, joka pohjautuu oikeisiin ihmisiin. Kaikkea ei pidä uskoa, vaikka väkevä kerronta vetää puolelleen.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat