Menestysromaanin kirjoittanut Susanna Clarke pyörtyi illallisilla 17 vuotta sitten, eikä parantunut: Nyt ilmestyi kirja, jota hän ”ei uskonut koskaan pystyvänsä kirjoittamaan” - Kulttuuri | HS.fi

Menestysromaanin kirjoittanut Susanna Clarke pyörtyi illallisilla 17 vuotta sitten, eikä parantunut: Nyt ilmestyi kirja, jota hän ”ei uskonut koskaan pystyvänsä kirjoittamaan”

Krooniseen väsymysoireyhtymään sairastunut Susanna Clarke voitti Women’s prize for fictionin syyskuun alussa toisella romaanillaan Piranesi.

Susanna Clarke sairastui vain muutama kuukausi esikoisromaaninsa julkaisun jälkeen vakavasti krooniseen väsymysoireyhtymään.

26.10. 10:20

Romaani

Susanna Clarke: Piranesi (Piranesi). Suom. Helene Bützow. WSOY. 261 s.

Seitsemäntoista vuotta sitten englantilainen Susanna Clarke julkaisi esikoisensa, vaihtoehtoiseen historiankirjoitukseen sukeltavan Jonathan Strange & herra Norrell -romaanin.

1800-luvun alun Englantiin sijoittuvassa teoksessa magia on kadonnut, kunnes paikalle ilmestyy salaperäinen herra Norrell, jonka oppipojaksi nuori herrasmies Jonathan Strange hakeutuu. Sota Napoleonia vastaan on jatkunut vuosia, ja kuningaskuntaa on puolustettava: seuraa seikkailuja, mysteerejä ja magiaa.

Palkintoja Clarken esikoiselle sateli, samoin kuin lukijoita. Kaikkiaan kirjaa on myyty neljä miljoonaa kappaletta ympäri maailman.

Elokuvaoikeudet myytiin ”seitsemännumeroisella summalla”, ja BBC julkaisi tv-minisarjan keväällä 2015. Jatko-osa oli suunnitelmissa, kun kirjailija reissasi ympäri maailman puhumassa kirjastaan.

Sitä ei kuitenkaan koskaan syntynyt, vaikka Clarke (s. 1959) julkaisikin samaan todellisuuteen sijoittuvia novellejaan kokoelmana 2006. Kuusi kuukautta esikoisen julkaisun kirjailija pyörtyi illallistilaisuudessa, eikä ole sen jälkeen tervehtynyt. Clarkella diagnosoitiin krooninen väsymysoireyhtymä, ja 1800-luvun maailmaan, olkoonpa kuinka vaihtoehtoiseen, sijoittuva laaja teos olisi vaatinut aivan liikaa tutkimustyötä.

Lopulta Clarke palasi aiemmin hahmottelemaansa, maailmaltaan pelkistetympään tarina-ajatukseen. Vuosien saatossa muotoutui toinen, kaikin tavoin tiiviimpi mutta myös monin tavoin syvempi Piranesi, joka puolestaan voitti Women’s prize for fictionin syyskuun alussa. Aiemmin nimillä Orange Prize for Fiction, Orange Broadband Prize for Fiction ja Baileys Women’s Prize for Fiction jaettu Women’s prize for fiction on merkittävä brittiläinen kirjallisuuspalkinto, jonka voittaja saa 30 000 puntaa (n. 35 000 euroa). Se myönnetään vuosittain englanniksi kirjoittavalle naiselle parhaasta edellisvuonna Britanniasta julkaistusta romaanista.

”Hän [Clarke] on luonut maailman, joka ylittää villeimmät kuvitelmamme, ja samalla kertoo jotain olennaista siitä, mitä on olla ihminen”, perusteli palkintoraadin puheenjohtaja, kirjailija Bernardine Evaristo valintaa.

Kiitospuheessaan Clarke kertoi kyynelten läpi Piranesin olevan kirja, jota hän ”ei uskonut koskaan pystyvänsä kirjoittamaan”.

Kirjailijan sairaudesta ei lukija voi iloita, mutta sen osaltaan muovaamasta teoksesta kyllä. Viime vuonna Clarke vertasi haastattelussa omaa tilannettaan kirjan päähenkilön elämään: ”Olin hyvin tietoinen siitä, että olin maailmasta eristetty ihminen, sairauden paikalleen sitoma. Piranesi kokee olevansa erittäin vapaa, mutta hän on eristyksissä muusta ihmiskunnasta.”

Siinä missä Jonathan Strange & herra Norrell on runsauttaan pursuava, kokeiluilla ja magialla höystetty seikkailu, syntyy Piranesin jännite lähes paikallaan, vain muutaman henkilöhahmon voimin.

Romaani kulkee Piranesin päiväkirjan muodossa, jossa maailma rakentuu omin, unia muistuttavin säännöin. Piranesi asuu suurten salien muodostamassa talossa, tai Talossa isolla T-kirjaimella: merkittävät asiat kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

Aika kulkee Piranesin asettamin päivämäärin, ”vuonna, jona albatrossit tulivat lounaissaleihin”. Piranesin lisäksi Talossa on vain yksi ihminen, Toinen, mutta häntäkin Piranesi näkee vain kahdesti viikossa, tiistaisin ja torstaisin.

Toinen on myös antanut Piranesille nimen, vaikka tämä tietääkin, ettei se ole hänen oikea nimensä. Nimi viittaa italialaiseen taidegraafikko Giovanni Battista Piranesiin (1720–1778), joka tunnetaan erityisesti kuvitteellisia vankiloita esittävistä töistään, ja sellaisenaan viittaa lukijalle toisen tulokulman Taloon.

Giovanni Battista Piranesi: Nimetön etsaus sarjasta ”Kuvitteelliset vankilat” (Le Carceri d'Invenzione), 1761.

Talo on Piranesin koko maailma, ja tavoitteena on kartoittaa se kokonaan. Talossa on myös patsaita, lintuja, kolmentoista ihmiset jäänteet ja Taloon vangittu, nousuveden myötä kerroksia hurjin aalloin kohoava meri. Piranesi kulkee Talon käytäviä ihaillen ja luottaen sen loputtomaan Kiltteyteen, vaikka elinolot ovatkin karut.

Kunnes todellisuuteen sujahtaa epäilys, eikä mikään ole enää varmaa. Eteen avautuu mittava metafyysinen kysymyspatteristo: Mikä on maailma ja mikä on minä? Mitkä ovat ne asiat, jotka haluaa pitää mukanaan? Jos muistoja ei ole, kuka on itse? Jos ei tunne olevansa vanki, onko silloin vapaa?

Silloinkin, kun maailma ympärillä horjuu, luottaa Piranesi Taloon kuin kaikkivoipaan ja loputtoman hyväntahtoiseen jumalaan. Hän rauhoittelee itseään:

Jos Talo on saanut sinut unohtamaan, sillä on ollut siihen hyvä syy.

Mutta en ymmärrä syytä.

On samantekevää, ymmärrätkö syyn. Olet Talon Rakastettu Lapsi. Ole levollinen.”

Ihminen ei hallitse Piranesin maailmassa ympäristöään, vaan on sen osa, yksi monista. Siinä hän asettuu Toisen vastinpariksi, sillä Toisen toimintaa kuvaa alusta loppuun itsekeskeisyys, muiden elollisten valjastaminen omin tarpeisiin – ajankohtaisena peilinä nykyihmiselle.

Tarina kuoriutuu kerros kerrokselta, mutta lopullista vastausta, absoluuttista totuutta, Clarke ei tarjoa. Sen sijaan hän kuljettaa lukijan toiseen maailmaan ja saa pohtimaan suhdetta omaamme.

Piranesi on kummallinen kirja, ja kummallisuudessaan erityinen. Se on myös hiljainen kirja, jossa iso osa sisällöstä asuu rivien välissä ja lukijan mielessä, jatkaen myllerrystään viikkojen ja kuukausien ajan. Clarke kuvaa luomaansa maailmaa tunnelmoiden, lähes hartaasti. Kun lukuisiin isoihin alkukirjaimiin tottuu, kulkevat Piranesin päiväkirjapohdinnat lukijan eteen vaivattomasti.

Kieli eroaa Jonathan Strangen Jane Austen -pastissityylistä vahvasti, mutta ääni sen takana on sama: ihmetys ja ilo toisen maailman edessä, kuin Narniaan johtavien vaatekaapin ovien.

Luettuani alkukielisen teoksen viime talvena esitin HS:n sivuillakin toiveen, että Piranesi saataisiin myös suomeksi. Helene Bützowin käännös tavoittaa Clarken kielen ja maailman sävyn kirkkain vedoin ja luontevalla rytmillä.

Lue lisää: Viihdettä, ei sen suurempaa

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat