”Edessämme on vain ikuinen tihkusade ja armoton UV-säteily.”
Tällainen ennuste on aina vain todennäköisempi, jos asiat eivät ala muuttua. Ilmastomuutoksen vaikutuksista on puhuttu jo vuosikymmenten ajan, mutta vasta viime aikoina, viimeistään IPCC:n eli hallitustenvälisen ilmastopaneelin elokuisen arviointiraportin ilmestyttyä, on hätätilan laajuus alkanut valjeta laajemminkin.
Ilmastokriisiin tarttuu nyt myös kuoro-ooppera Äärimmäisyys, jonka libretosta edellä mainittu virke ikuisesta tihkusateesta ja armottomasta UV-säteilystä on peräisin. Äärimmäisyys saa kantaesityksensä torstaina Musiikkiteatteri Kapsäkissä Helsingissä.
”Tämän ei ole tarkoitus olla varsinaisesti dystopia”, sanoo libretisti Antti Nylén.
”Dystopian ongelma on se, että se on vähän kuin perverssi idylli: siinä ollaan päästy johonkin ratkaisuun. Päällä on täysi katastrofi, yritetään vain selviytyä ja vahvat voittavat. Jos idylli on unelma, paras vaihtoehto, niin dystopia on tyypillisesti taiteessa pahin, mitä voidaan kuvitella.”
Kirjailija Antti Nylén on tullut tunnetuksi esseistinä ja kääntäjänä. Jo esikoiskokoelma Vihan ja katkeruuden esseet (2007) esitteli suomalaiselle lukijakunnalle ”anarkovegaanin”, joka kritisoi kulutusyhteiskuntaa ja lihansyöntiä, muun muassa. Ihmiskunnan nykymenon kritisointi on jatkunut myöhemmissäkin esseekokoelmissa, kuten Halun ja epäluulon esseissä (2010), Kauhun ja ulkopuolisuuden esseissä (2016) ja Häviössä (2018).
Äärimmäisyys on Nylénin ensimmäinen oopperalibretto. Sen on säveltänyt Maija Ruuskanen, ja Musiikkiteatteri Kapsäkin näyttämölle teoksen ohjaa Juulia Tapola.
Säveltäjä Maija Ruuskanen (vas.), libretisti Antti Nylén ja ohjaaja Juulia Tapola Äärimmäisyys-oopperan lavasteissa.
Oopperan tekijät eivät saarnaa suorasanaisesti idyllistä tai dystopiasta, eivätkä tarjoa selväsanaisia ratkaisuja nykymaailman ongelmiin.
”Ei se ole taiteilijoiden tehtävä, vaan se kuuluu hallinnolle ja päättäville tahoille. Ilmastonmuutos olisi ratkaistavissa tunnissa, jos tehtäisiin oikeat päätökset korkeissa asemissa. Sen sijaan taide pystyy tiivistämään jotakin ajan hengestä”, Nylén sanoo.
Äärimmäisyys-ooppera esittää ihmiskunnalle vaihtoehtoisen tien Assisin pyhän Franciscuksen hahmossa: 1200-luvulla eläneen saarnaajan, joka valitsi köyhyyden ja kerjäläisyyden, elettyään sitä ennen yltäkylläistä elämää kauppiasperheen poikana.
Nylén ja Ruuskanen eivät halunneet tehdä Äärimmäisyydestä suurmiesoopperaa, joten Franciscus on teoksessa läsnä vain taustahahmona, jota esittää parkourtanssija Jukka Tarvainen. Keskushahmona on sen sijaan Clara, josta tuli Franciscuksen seuraajana pyhä Clara, klarissalaisten nunnakunnan perustaja.
Claran hahmo edustaa teoksessa koko ihmiskuntaa, joka reagoi Franciscuksen sanomaan, tekijät kertovat.
Claran roolin laulaa teoksessa mezzosopraano Jeni Packalén, joka on teoksen ainoa solisti. Muut laulajat ovat EMO Ensemble -kuoron jäseniä, ja suuri rooli on myös kahdella parkourtanssijalla, jotka käyttävät liikkeissään hyväksi näyttävää, salin kattoon kohoavaa lavastusrakennelmaa.
Moderni maailma alkoi rakentua suunnilleen 1200-luvun taitteessa, kun myös Franciscus eli, Antti Nylén huomauttaa. Fransiscus käänsi selkänsä kaikelle sille ja teki äärimmäisiä ratkaisuja, asuen välillä luolassa ja kiertäen maata kerjäläisenä.
”Franciscushan oli niin radikaali, että hän vastusti taloja, puhumattakaan nyt vaatteista, joista hän luopui ensimmäisenä”, Nylén sanoo.
Muu maailma liikkui sen sijaan kohti modernia aikaa. Vauhti kiihtyi talousrakennelmien kehittyessä ja teollisen vallankumouksen syntyessä.
Oopperassa ei ole varsinaista selvästi seurattavaa juonta, vaan kokonaisuus syntyy eri tekstityypeistä ja niille rakentuvista kohtauksista.
”Tässä teoksessa ei oikeastaan näytetä mitään puhdasta tai selvää tilaa. Siinä on hajaannuksen, hämmennyksen ja epävarmuuden aika meneillään koko ajan. Taustalla luonnonvoimat tekevät mitä huvittaa. Ihmisille koko ajan osoitetaan paikkaa minne mennä, mutta he eivät suostu siihen, koska se on liian epämukavaa”, Nylén sanoo.
Armoton huoli tulevaisuudesta on kyllä läsnä koko teoksessa, mutta se törmää edessä olevan kriisin valtavaan mittakaavaan ja tarvittavien toimenpiteiden kaikenkattavuuteen.
”Meillä ei tunnu olevan halua minkään muuttamiseen. Sitä ihmettelee itsessäänkin, vaikka tulee ahdistus siitä, että pitäisi saada tehdä jotakin”, sanoo oopperan säveltäjä Maija Ruuskanen.
”Aika harva haluaa, ilman väistämätöntä pakkoa, tehdä mitään muutosta elämässä, vaikka muutos ei olisi kummoinen. Toisaalta koronapandemian aikana on ollut huomioitavaa, että esimerkiksi lentoliikenne voitiin lakkauttaa noin vain.”
Vaikka muutos näyttää väistämättömältä, vastassa on vuosisatojen ajan rakennettu moderni yhteiskuntajärjestelmä, josta on länsimaisille ihmisille tullut kuin toinen luonto.
”Perusongelma on se, että ilmastonmuutoksen ratkaisut ovat niin epämukavia, että niitä ei haluta tehdä. Se muuttaisi niin paljon kaikkea sitä, mihin olemme tottuneet, ja saavutetuista eduista tunnetusti ei tingitä. Tässä esityksessä yritetään pitää hengissä sitä fransiskaanista ajatusta, että me voisimme olla tässä maailmassa niin kuin metsäjänikset”, Nylén sanoo.
Tai kuten Franciscus itse oopperassa sanoo: “Meidän tiemme on päättynyt. Olemme tulleet reunalle.”
Äärimmäisyys-kuoro-oopperan kantaesitys Musiikkiteatteri Kapsäkissä 14.10. klo 19. Esityksiä 23.10. saakka.