Saksofonisti Sami Sippola on vaatimaton jazzin työläinen: ”Minulla ei ole ollut koskaan tavoitteena julkaista mitään omaa, mutta nyt voi olla pakko” - Kulttuuri | HS.fi

Saksofonisti Sami Sippola on vaatimaton jazzin työläinen: ”Minulla ei ole ollut koskaan tavoitteena julkaista mitään omaa, mutta nyt voi olla pakko”

”Kaiken ulkoisen pitää olla linjassa sisäisen kanssa”, tyylistään tarkka saksofonisti Sami Sippola sanoo.

”Vaatepuoli on aika paha”, sanoo kirpputoreja lapsesta saakka kolunnut saksofonisti Sami Sippola. Hän on kerännyt pitkään muun muassa amerikkalaisia työvaatteita, joista Tampereen Härmälän omaan autotalliin mahtuu vain pieni osa.

25.10.2021 2:00

Mitä oikein olen saavuttanut elämässäni, pähkäili tähän haastatteluun valmistautunut saksofonisti Sami Sippola kavereittensa kanssa tien päällä palatessaan keikalta kotiin Tampereelle.

No, mitä olet? Selvisikö autossa jotain?

”Tajusin vain sen, etten olen saavuttanut yhtään mitään”, sanoo Sippola ytimekkääseen tyyliinsä.

”Ellei saavutukseksi lasketa, että olen pystynyt elättämään itseäni musiikilla kaksikymmentä vuotta.”

Porissa syntyneen ja varttuneen Sippolan vastauksen voi tulkita tyypilliseksi länsisuomalaiseksi, itsensä alentavaksi vähättelyksi. Sellaiseksi jäyhäksi vaatimattomuudeksi, jolla ei edes yritetä kerjätä kiitoksia ja kehuja, vaikka olisi syytä.

Ja onhan hänellä saavutuksiakin: kymmenillä ja kymmenillä levyillä sekä ennen kaikkea pitkäaikaisten yhtyeiden tenorisaksofonistina, jazzmuusikkona. Keskeisimpiä näistä hänen perustamistaan kokoonpanoista ovat tamperelaiset Black Motor ja Hot Heros, joiden omaäänisenä ja ainoana solistina hän on tehnyt viisitoista albumia.

Mutta saavutuksistaan huolimatta Sippola vaikuttaa olevan vähättelyssä todella tosissaan. Hän välttelee kutsumasta muusikkouttaan työksi ja kavahtaa, jos joku sanoo lähtevänsä keikalle töihin. Töihin! Musiikki on ollut hänelle lapsesta lähtien jotain muuta – intohimo. Sen hänessä sytyttivät vanhemmat, jotka veivät poikansa jo yksivuotiaana Pori Jazziin.

”Ehkä töihin lähteminen sopii niille, joilla on koulutus ja jotka kokevat harjoittavansa muusikon ammattia. Minä olen tullut toisista lähtökohdista”, Sippola tarkentaa.

Hän ei edes halua kutsua itseään työläiseksi, vaikka on taustaltaan työväenluokkainen, ja ylpeä siitä.

”Työläinenkin on liioittelua. Tunnen rankkaa työtä tekeviä oikeita duunareita, enkä voi sanoa olevani heidän kanssaan samalla tasolla.”

Saksofonisti Sami Sippola (oik.) muutti Tampereelle 1998, jossa yksi ensimmäisiä yhtyeitä oli brasilialaista bossa novaa soittanut Mambo Taxi: "Olimme tienanneet Tampereella yhtenä päivänä tuhat markkaa. Sievoisesta summasta innostuneena ajoimme samalla viikolla Poriin, jossa oli juuri Pori Jazz. Mutta emme tainneet saada siellä kasaan edes bensarahoja". Sippolan lisäksi Mambo Taxissa soittivat basisti Ville Rauhala, lyömäsoittaja Juppo Paavola ja kitaristi Petteri Parviainen.

Töitä Sippola on silti tehnyt osaamisensa eteen, vaikka tie soittamalla ja vähän säveltämälläkin toimeen tulevaksi saksofonistiksi on ollut pitkä, epätavallinen. Monista aikalaisistaan poiketen hänellä ei ole tutkintoa konservatoriosta tai ammattikorkeakoulusta, eikä hän ole opiskellut jazzia Sibelius-Akatemiassa, vaikka yritti.

”Ensimmäisellä kerralla saksofonisteista oli ylitarjontaa ja toisella kerralla kuulin jonkun soittavan fonia seinän takana niin älyttömän hienosti, että jänistin,” Sippola sanoo ja naurahtaa.

Hän arvelee, että epäröimiseen vaikutti myös ylikunto ja viime hetken epäonninen valinta. Hän oli polttanut hermostuksissaan niin monta vahvaa savuketta, että ei ollut pysyä pystyssä.

”Sen jälkeen sisuunnuin itselleni ja päätin opiskella samat asiat yksin”, Sippola sanoo.

Hän on koulutukseltaan pianonvirittäjä. Tosin Sippola harjoitti ammattia vain kaksi vuotta, sillä päivätyö vei liikaa aikaa pääsialta eli soittamiselta.

Saksofonisti Sami Sippola (oik.) oli kymmenen vuotta, 2005-2015, tamperelaisen Black Motorin kolmas pyörä rumpali Simo Laihosen ja basisti Ville Rauhalan rinnalla. Sippolan aikana kolmikko kiersi myös ulkomaita ja usein hänen pakettiautollaan. Talvella 2012 trio esiintyi Moskovan Dom-klubilla ja poikkesi samalla matkalla keikalle Pietariin.

Sisuuntuminen leimaa myös Sippolan myöhempiä musiikillisia tekemisiä ja varsinkin hänen läpilyöntiään, Black Motoria. Sippolan, kontrabasisti Ville Rauhalan ja rumpali Simo Laihosen vuonna 2005 perustama yhtye ammensi voimaa jazzin vastavirtaisesta free-perinteestä ja raivasi tiensä ykkösketjuun vanhaan tapaan – soittamalla, soittamalla.

”Menimme minne pääsimme, mitään paikkaa ja yleisöä väheksymättä. Ajatus oli, että tämä musiikki kuuluu rimaa alentamalla kaikille, on kansan jazzia”, Sippola kertaa satojen ja satojen keikkojen karaisemana.

Sama ihanne kannattelee myös hänen nykyistä keskeistä yhtyettään. Sippolan, Rauhalan ja rumpali Janne Tuomen yhteinen Hot Heros on laajentanut kehiään tekemällä levyjä myös räppärin, pianistin ja laulaja-lauluntekijän kanssa.

Mutta yksi levy puuttuu yhä: Sippolan oma, sooloartistin.

Millainen se voisi olla? Olisiko omassa musiikissa samanlaista karheutta, kestävyyttä ja kuluneisuutta kuin hänen keräilemissään ja käyttämissään amerikkalaisissa työvaatteissa?

Kirpputoreja lapsesta saakka kolunnut Sippola on tarkka tyylistään ja siitä esinemaailmasta, jolla ympäröi itsensä, koska ”kaiken ulkoisen pitää olla linjassa sisäisen kanssa”.

”Minulla ei ole ollut koskaan tavoitteena julkaista mitään omaa, mutta nyt voi olla pakko”, Sippola sanoo.

Hän sai Pirkanmaan taidetoimikunnalta apurahan Tampereen kaupunginosista kertovaan teokseen, jonka työnimi on Amurista Annalaan.

”Ehkä nyt olisi aika omaan levyyn. Sitä paitsi, nimi Sami Sippola esittää työväenlauluja Tampereelta olisi kutkuttava, komeakin.”

Saksofonisti Sami Sippolan (istumassa) keskeinen yhtye on nyt Hot Heros, jossa soittavat myös rumpali Janne Tuomi (vas.) ja basisti Ville Rauhala. Kesällä 2018 yhtye teki Tampereella neljännen levynsä Tässä ja nyt yhdessä hiphop-artisti Hannibalin eli Hannu Starkin kanssa.

Sami Sippola

  • Syntyi Porissa 1971, asunut Tampereella vuodesta 1998.

  • Opiskeli Porin musiikkiopistossa klassista saksofoninsoittoa neljä vuotta.

  • Suoritti asepalveluksen Satakunnan sotilassoittokunnassa Niinisalossa.

  • Valmistui 1994 pianonvirittäjäksi Espoon Arlainstituutista.

  • Keskeisiä yhtyeitä tamperelaiset triot Black Motor ja Hot Heros: edellisen kanssa 9 levyä, jälkimmäisen kanssa 6 levyä.

  • Soittaa noin 70 levyllä, jazzin lisäksi muun muassa bluesia, folkia, reggaeta ja rockia.

  • Säveltänyt ja sovittanut lastenlevyn Ota kiinni Pötkönen!

  • Mukana myös yhtyeissä Iro Haarla Electric Ensemble, Kielo Kärkkäinen Trio, Matti Salo Quartet, Samanna ja Voimaryhmä.

  • Toimittanut Tampereen Radio Moreeniin viisi vuotta ohjelmaa 98,4 Country Radio Show.

  • Avoliitossa, yksi kouluikäinen lapsi.

  • Täyttää 50 vuotta torstaina 28. lokakuuta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat