Suomalaistutkija tajusi, että isoisän kuolinsyy olikin kuppa – Syntyi sukellus hävetyn taudin kulttuurihistoriaan, joka on täynnä ristiriitoja - Kulttuuri | HS.fi

Suomalaistutkija tajusi, että isoisän kuolinsyy olikin kuppa – Syntyi sukellus hävetyn taudin kulttuurihistoriaan, joka on täynnä ristiriitoja

Ennen kuin penisilliini keksittiin, kuppa riehui satoja vuosia Euroopassakin. Kulttuuriväen suhtautuminen siihen oli sekoitus häpeää ja kerskailua.

Hugo Simbergin (1873– 1917) sairaus heijastui hänen taiteessaan, kuten niin monen eurooppalaisen aikalaistaiteilijan teoksissa. Syksy II -teos on vuodelta 1895. – Agneta Rahikaisen teoksen kuvitusta.

24.10. 2:00 | Päivitetty 24.10. 9:31

Meneillään olevan olevan pandemian aikana on viitattu usein sata vuotta sitten riehuneeseen espanjantautiin. Sen tiedetään vaatineen kymmeniä miljoonia kuolonuhreja, ehkä jopa sata miljoonaa. Suomessakin kuoli 20 000 ihmistä.

Samoihin aikoihin jylläsi toinenkin sairaus, johon ei silloin ollut parannuskeinoa. Tuo tauti koettiin häpeälliseksi eikä siitä mielellään puhuttu sen oikealla nimellä. Kyseessä oli kuppa, syfilis, lues.

Yleisimmin seksin välityksellä tarttuva kuppa on mitä pirullisin vieras. Se saattaa pysyä pienten ensioireiden — haavauma — ja toisen vaiheen jälkeen pitkään näennäisen uinuvana, mutta jossakin vaiheessa kehon rappeutuminen on väistämätöntä. Kudokset mätänevät. Nenä putoaa. Aivot sulavat. (Internetistä löytyy järkyttäviä dokumentaarisia valokuvia, jätän ystävällisesti linkittämättä ne.)

Kupan kammottavuuteen liittyy kuitenkin outo kierre: sillä myös ylpeiltiin. Kuppa oli fin de sièclenä tunnetun aikakauden eli 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tauti, ja se riehui myös fiineissä piireissä. Kuppa ja boheemi taiteilijuus kietoutuivat sananmukaisesti sairaalla tavalla yhteen, ja se saatettiin kokea eräänlaisena luovuuden moottorina, niin hullulta kuin tämä ehkä kuulostaakin –  ja lisättäköön äkkiä: miespuolisen luovuuden. Esimerkiksi kirjailijat Guy de Maupassant ja Charles Baudelaire kerskuivat syfiliksellään.

Naisille lankesi syyllisen rooli, muttei toki kaikille, vaan jo valmiiksi syntisille, prostituoiduille, joille seksipalvelut oli niin sanotusti ulkoistettu. Erään prostituutiokartoituksen mukaan vuonna 1890 tehdyn arvion mukaan yksistään Pariisissa oli 85 000 tartuntatapausta.

Aiheesta kirjoittaa Edith Södergran -elämäkerrastaan tunnettu suomenruotsalainen kirjailija ja kirjallisuudentutkija Agneta Rahikainen. Hän on käyttänyt pandemia-ajan hyväkseen paneutumalla kupan kulttuuriulottuvuuksiin. Kirja Smittans rike ilmestyi ruotsalaiselta Natur & kultur -kustantamolta keväällä.

Kirjan lähtökohta on hyvin henkilökohtainen: Rahikaiselle selvisi, että hänen merillä töitä tehnyt äidinisänsä kuoli kuppaan, ei suinkaan sydänvikaan, kuten perimätieto kertoi. Rahikaisen sittemmin kätilöksi kouluttautunut äiti, tuolloin 21-vuotias, hoiti isäänsä tämän kuolinvuoteella kotona. Isä kuoli vuonna 1951.

Esseekirjassaan Rahikainen pudottelee kuppaa teoksissaan käsitelleitä maailmankirjallisuuden ja kuvataiteen suuria nimiä Baudelairesta ja tämän Pahan kukista (Les Fleurs du mal, 1857, suom. osittain 1962, kokonaan 2011) Wagnerin Parsifalin kautta Oscar Wildeen ja Thomas Manniin. Baudelairella oli kuppa itselläänkin, kuten myös esimerkiksi säveltäjä Donizettilla, samoin Schubertilla ja todennäköisesti Beethovenilla. Rahikainen pohtii, olisiko muutamakin kuumeinen sävelteos kuulostanut erilaiselta, jos säveltäjä olisi ollut terve.

Nimilista syfilikseen sairastuneista on todella pitkä ja täynnä raskaan luokan historiallisia nimiä. Adolf Hitlerin kupasta on spekuloitu ahkerasti, Yhdysvaltain presidentillä Abraham Lincolnilla tauti oli. Lincolnin vaimo Mary Todd Lincoln kärsi Rahikaisen mukaan neurologisia oireita aiheuttavasta neurosyfiliksestä. Tartunta oli tullut aviomieheltä.

Niin, puolisot sairastuivat myös, kuten tanskalainen kirjailija Karen Blixen, yksi harvinaisista tunnetuista naispuolisista kupan uhreista kulttuurimaailmassa. Tai Florence Foster Jenkins, tartunnan niin ikään mieheltään saanut. Hän halusi palavasti laulaa hienoilla lavoilla, vaikka kyvyt eivät oikein riittäneet, kuten esimerkiksi Meryl Streepin loistavasti näyttelemästä elokuvasta olemme voineet nähdä. Foster Jenkinsin erikoislaatuinen käytös on linkitetty myös neurosyfiliksen aiheuttamaksi.

Meryl Streep esitti Florence Foster Jenkinsiä (1868–1944) elokuvassa Florence (2916). Aviomiestä St. Clair Bayfieldiä näytteli Hugh Grant.

Monet lapset saivat tartunnan ja kuolivat. Kupan seuraukset olivat syvän traagisia.

Rahikainen käsittelee myös kuppatautisia hoitaneita lääkäri-kirjailijoita, kuten Sherlock Holmesin luonutta Sir Arthur Conan Doylea ja Saatana saapuu Moskovaan -kirjailija Mihail Bulgakovia. Joukkoon mahtuu pohjoisen taiteilijoita: oma Hugo Simbergimme, jonka taudin jäljillä on ollut taidehistorioitsija Marja Lahelma. Laajemman yleisön tietouteen Simbergin sairaus tuli esille Helena Ruuskan Simberg-elämäkerrassa.

Ruotsin kansallisylpeyden Anders Zornin tiedetään myös saaneen tartunnan (ei varsinaisesti yllätä), mistä on vaiettu tykkänään. Zornin sairaus nousi Ruotsissa esiin keväällä, kun Dagens Nyheterin kulttuuripomo Björn Wiman kirjoitti siitä kolumnissaan otsikolla Miksei kerrota totuutta taiteilijan sukupuolitaudista, Rahikaisen kirjaan viitaten.

Gustrav Adolf Mossan teos La donna morta (1908).

Tunnettuihin kupan kuvaajiin kuuluu taiteilija Gustav-Adolf Mossa (1883–1971), jonka La donna morta (1908) on valittu Rahikaisen kirjan kanteen. Kupan merkitsemät naishahmot näkyvät taiteessa esimerkiksi kelmeässä valossa esitettyinä, kasvoiltaan runneltuina, pääkalloviittein. Mustekala-kulttuurilehden kirjoituksessa pohditaan Akseli Gallen-Kallelan 23-vuotiaana Pariisissa maalaamaa Démasquée-tilausteosta (1888) myös syfilis-teemaa sivuten. Maalauksen symboliikka antaa siihen kyllä ainekset.

Akseli Gallen-Kallelan maalaus Démasquée syntyi vuonna 1888 Pariisissa tilaustyönä. Teos kuuluu Kansallisgallerian kokoelmiin.

Sananlasku ’Yksi yö Venuksen kanssa merkitsi loppuelämää Merkuriuksen kanssa’ tunnettiin jo vuosisatoja ennen fin de siècleä, koska kuppaa koetettiin parantaa muun muassa elohopealla, josta käytettiin myös mercurius-nimeä. Kunnon lääke keksittiin paljon myöhemmin.

Eläköönhuuto meneekin tässä kohdin sienimaailmaan: sienten bakteereja tappava ominaisuus huomattiin Ranskassa 1860-luvulla. Penisilliinin keksijä skotti Alexander Fleming havaitsi saman vuonna 1928. Lääkkeen kehittely pääsi vauhtiin, ja 1940-luvulta lähtien kuppa alkoi nujertua. Tyystin se ei ole maapallolta hävinnyt vieläkään.

Rahikaisen mukaan 1860-luvulla Suomi piti muuten Euroopan ykköstilaa kuppatilastoissa väkilukuun suhteutettuna, johtuen muun muassa monista sodituista sodista, jolloin tauti kulki sotilaiden mukana, köyhyydestä, huonosta hygieniasta.

Taiteen ja tautien ristiinluenta tuottaa mielenkiintoisia tuloksia. Rutto on oma lukunsa, ja sittemmin myös aids on jättänyt jälkensä kuvataiteeseen, elokuvaan, kirjallisuuteen.

Nyt tehdään covid-taidetta. Etenkin kasvomaskit inspiroivat oitis taiteilijoita eri puolilla maailmaa. Art Basel -messuilla oli syyskuussa esillä useita Covid-19-teoksia, joukossaan Gillian Wearingin pronssinen valos koronamaskista: Wearing Mask. Kaksi pronssinaamiota myytiin saman tien yksityiskokoelmiin 18 000 punnan hintaan eli noin 21 300 eurolla per kappale, kertoi The Art Newspaper.

Vuosimallin 2021 pronssinaamio liittyy ikiaikaiseen kulttuurissa käytettyjen naamioiden ketjuun ja vie ajatukset esimerkiksi ruton ajan Venetsian naamioihin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat