Oboisti Aale Lindgren kasvoi romanien lastenkodissa ja luuli lapsena olevansa sairas, koska iskelmät eivät kiinnostaneet häntä - Kulttuuri | HS.fi

Oboisti Aale Lindgren kasvoi romanien lastenkodissa ja luuli lapsena olevansa sairas, koska iskelmät eivät kiinnostaneet häntä

Aale Lindgren työskenteli orkesterimuusikkona yli kolme vuosikymmentä. Hänen oboensa soi myös monilla kevyen musiikin levyillä. Ensimmäisiä studiotöitä oli Wigwamin Being-albumi.

Helsingin kaupunginorkesterin pitkäaikainen oboisti Aale Lindgren viettää eläkepäiviä Töölössä taiteilijakoti Lallukassa. Hänen okariinayhtyeensä harjoittelee rakennuksen studiotilassa.

17.11.2021 2:00 | Päivitetty 17.11.2021 10:47

Kun 1950-luvun lopussa suurin osa radionkuuntelijoista odotti Lauantain toivotut -ohjelman lopussa soineita iskelmälevyjä, Aale Lindgren halusi kuulla alkupäässä soineet klassiset teokset. Niiden jälkeen radio meni kiinni.

”Minulla on käynyt päinvastoin kuin muilla. Iskelmät alkavat vasta nyt vanhemmiten kiinnostaa. Lapsena luulin, että olen mielisairas, kun ei kevyt musiikki kiinnostanut ollenkaan”, Lindgren kertoo.

Tuleva orkesterimuusikko kasvoi Sipoossa romanien lastenkodissa. Siellä hänen piti peitellä klassisen musiikin innostustaan.

”Se oli kristillinen laitos, ja siellä oltiin niin uskovaisia, ettei iskelmiä saanut kuunnella. Muut lapset kuuntelivat niitä salaa, ja minä taas kuuntelin muilta lapsilta salaa tätä toista puolta. Johdin itsekseni Mozartin 41. sinfoniaa, ja oli katsottava ikkunasta, etteivät muut huomaa. Muuten minua oltaisiin heti haukuttu.”

Koulussa Lindgrenin opettajana toiminut oopperalaulaja Antti Kaleva kuitenkin kannusti eteenpäin klassisen musiikin maailmassa. Hän alkoi kouluttaa Lindgrenistä laulajaa ja laulatti tällä sopraanoaarioita.

Oboen itämainen soundi ja äänenväri vetivät Lindgrenin lopulta soittajaksi. Opettajansa suosituksesta hän jatkoi sotilasmusiikkikoulussa, johon kuului opintoja Sibelius-Akatemian puolella.

Parikymppisenä Lindgren valittiin Helsingin kaupunginorkesterin oboistiksi. Koesoitto oli elokuun lopussa, ja sitä edeltäneestä kesästä Lindgren ei muista mitään muuta kuin oboeharjoitukset Sibelius-Akatemian oppilasasuntolassa.

Orkesterissa hänen taitonsa huomattiin jo alussa. Helsingin Sanomien klassisen musiikin kriitikot kirjoittivat hänen olevan huomattava lahjakkuus.

”Kyllä se vähän oudolta tuntui, että oli äkkiä pinnalla. Muistan alkuaikoina, kun Jorma Panula johti Mahlereita ja Brucknerin sinfonioita. Olin hyvin nuori ja alussa, ja olin päässyt yhtäkkiä hyppäämään siihen suureen musiikkimaailmaan kuulemaan sellaista. Myös Paavo Berglundin Sibelius-tulkinnat purivat aina.”

Kaupunginorkesterin kanssa Lindgren pääsi näkemään maailmaa. Hän muistaa Okko Kamun kanssa tehdyn Japanin-kiertueen sekä Kiinan hienot konserttisalit. Yhdysvaltojakin Lindgren kiersi, mutta maan esiintymispaikoista hänellä ei ole yhtä lämpimiä muistoja.

”Meillä oli sanonta, että Helsingin kaupunginorkesteri tuli, soitti ja kiersi kaikki hyvät konserttipaikat – kaukaa. Oli siellä joitakin hienojakin, mutta soitimme myös voimistelusaleissa ja mammuttiurheiluhalleissa. Joku saattoi juosta ylhäällä lenkkiä, kun soitimme alhaalla Sibeliuksen vitosta.”

Orkesterimuusikkona kului yli kolme vuosikymmentä. Lindgrenin oboe soi myös monilla rock-, jazz- ja iskelmälevyillä. Ensimmäisiä studiotöitä oli Wigwamin Being-albumi.

”Studiokeikat olivat kivoja ja antoivat vaihtelua. Joskus lähdimme kenraaliharjoituksista suoraan studioon, ja siellä soittamisen jälkeen ehdimme juuri ja juuri konserttiin. Olen soittanut studiossa tangoja ja niiden jälkeen mennyt soittamaan oikein pyhästi Brahmsin viulukonserttoa.”

Nyt Lindgren odottelee leikkausjonossa kätensä operointia ja kertoo, että oboensoitto saattaa olla ohi. Hänellä on genetiikasta johtuva kämmenen kalvokutistuma eli viikinkien tauti, joka on käyristänyt pikkusormea ja nimetöntä.

Oboen tilalle hän on löytänyt okariinan, pienen keraamisen puhallinsoittimen. Sen soittaminen onnistuu parilla toimivalla sormella. Lindgrenillä on okariinayhtye, jolle hän myös tekee sovituksia.

”Olemme kaikki eläkkeellä olevia oboisteja tai fagotisteja. Kun seitsemänkin okariinaa soi, siinä saavat nauraa sekä me että muut.”

Musiikkiharrastus jatkuu myös kuuntelijana. Kun Lindgren jäi orkesterimuusikon työstä eläkkeelle, hän päätti alkaa käydä teatterissa sekä etnisen musiikin ja jazzin konserteissa. Tarkoitus oli pitää välimatkaa entiseen. Viime aikoina klassisen musiikin nälkä on herännyt uudelleen.

Uuteen rooliin totutteleminen ei käynyt helposti. Kun kapellimestari saapui, yleisössä istunut Lindgren nousi aluksi usein seisomaan vanhasta muistista. Nyt hän on oppinut istumaan aloillaan ja keskittymään kuunteluun.

Aale Lindgren

  • Syntyi 1951 Kemissä. Kasvoi Sipoossa, asuu Helsingissä.

  • Muusikko, instrumentteja oboe ja englannintorvi. Helsingin kaupunginorkesterin oboisti 1972–2015. Soittanut studiomuusikkona mm. Wigwamin, Jukka Gustavsonin, Heikki Sarmannon, Kari Tapion, Arja Korisevan ja Paula Koivuniemen levyillä.

  • Opettanut Sibelius-Akatemiassa ja Lahden musiikkiopistossa.

  • Elämäkertakirja Aale – Huoleton oboisti (kirj. Marissa Mehr, 2021).

  • Harrastaa romanikielen tutkimusta. Perheeseen kuuluvat aikuinen tytär ja yksi lapsenlapsi.

  • Täyttää 70 vuotta keskiviikkona 17. marraskuuta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat