Aija Andersson kuvaa runoissaan avoimesti ja vilpittömästi syöpää, jalan poistamista ja elämää proteesin kanssa - Kulttuuri | HS.fi

Aija Andersson kuvaa runoissaan avoimesti ja vilpittömästi syöpää, jalan poistamista ja elämää proteesin kanssa

Aija Anderssonin esikoiskokoelma vie keskelle rankkaa sairautta ja samalla elämän ihmeen äärelle.

Aija Anderssonin esikoisteos kuvaa sairaskertomuksen runominän syöpää, jalan poistamista ja elämää proteesin kanssa.

28.10. 13:55

Runot

Aija Andersson: Amputaatio. 103 s. Kulttuurivihkot.

Runoudessa on hienoa se, että mikään aihe ei ole runoksi liian vaikea. Monet kokemukset tuntuvat väistävän sanoja kahvipöydässä tai kolumnimitassa, mutta runoa ei kirjoiteta ensi sijassa samastumispinnaksi ystävälle tai Pihtiputaan mummolle, vaan historiaa vasten.

Koska lajissa arvostetaan aiemmin käyttämättömiä sanayhdistelmiä, pelätty vaikeaselkoisuus on aina mahdollisuus. Toisaalta taitava runoilija voi saada jopa muistia pakenevan trauman kirjattua ylös helposti jaettavassa muodossa.

Aikaa se luultavasti vaatii. Ja sitähän kaikilla ei kuulemma ole.

Joskus runo vie kirjaimellisesti loppuvan ajan maisemiin. Aija Anderssonin esikoisteos Amputaatio kuvaa nimensä mukaisesti sairaskertomuksen runominän syövästä, jalan poistamisesta ja elämästä proteesin kanssa.

Samalla se järjestää kokonaisen elämän näiden tapahtumien ympärille, mutta ajassa taaksepäin, nykyhetkestä lapsuuteen ja siitäkin kauemmas sukupolvien ketjussa edeten.

Alussa syöpäsolut nähdään alkuräjähdyksen seurauksena, mikä virittää kokoelman aikajänteen äärimmilleen. Vaikka myöhemmin tapahtuva voidaan sijoittaa yhden nuorehkon ihmisen elämän mittakaavaan, solutaso ja kosmologia ovat koko ajan läsnä.

Eletty kokemus elämän sattumanvaraisuudesta saa tieteellisen taustan, joka toisaalta korostaa kaiken koetun perimmäistä ihmeellisyyttä.

Runoja on monissa rekistereissä ja muodoissa. Usein ne iskevät huumorilla vammaispolitiikan kipupisteisiin:

”Päätöksentekijä meidän, joka istut HUS apuvälinekeskuksessa./ Pyhitetty olkoon sinun kokouspalkkiosi./ Tulkoon sinun budjettisi./ Tapahtukoon sinun kustannustehokkuutesi,/ myös johtoportaassa niin kuin seminaarimatkoissa./ Anna minulle tänä päivänä minun jokapäiväinen jalkani.”

Uuden jalan kanssa liikkuessa sitten kuulee kaikenlaista: ”Onks toi tekojalka? Apua, se on amputoitu. Ei pidä tuijottaa. Hyi hitto tekee pahaa, en pysty kattomaan. Mä en haluu näyttää siltä, et töllöttäisin jotenkin rasistisesti.”

Vaikka kirjassa esiintyy ironiaa ja onnistuneita kärjistyksiä, on se tunnetasolla avoin ja vilpitön. Manalan lautturi saapuu eräässä runossa lasikuituveneellä ”sylissään nappisilmäinen esine, posliinipossu.”

Usein runominä samaistuu loukkaantuneisiin ja kituviin eläimiin, mikä tekee yksinäisyyden kokemuksesta totaalisemman kuin ihmiselle yleensä sallitaankaan.

Anderssonin tyylissä on jotain samaa kuin runoilija Janette Hannukaisella, jonka uusin teos Ikimetsän soittolista (Aviador 2021) suomii metsänsuojelun ja metsätalouden kuvioita byrokratian ja innovaatiomaailman kieltä parodioiden mutta tietyn lämpimyyden säilyttäen.

Huumori taiten käytettynä alleviivaa asioiden vakavuutta, ei pehmennä sitä. Silti sen ei tarvitse olla kyynistä ivaa.

Amputaatio on esikoisteoksille tyypilliseen tapaan hieman liian runsas kokonaisuus. Tekstejä on nuoteista organisaatiomarkkinointikaavioihin, ja moni yhdentoista osaston joukosta tuntuu jäävän keskeneräiseksi.

Etenkin kokoelman loppua kohden tunneilmaisu uppoaa paikoin loppusointujen sentimentaalisuuteen: ”Lapsenlapsen tuhinassa/ voi silmäluomille laskeutua.” Kuitenkin teoksen rakenne kantaa ja tuo runoon eri ikäkausien tunnusomaisia piirteitä.

Toista kokoelmaa, nimeltään Eutanasia, lupaillaan runoilijan sivuilla jo ensi keväälle.

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan 18. marraskuuta.

Aija Andersson esiintyy Helsingin kirjamessuilla pe 29.10. klo 17.30 (Töölö).

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat