Parhaillaan valkokankailla ja teatterilavoillakin seikkaileva Addamsin perhe oli erityisen makaaberi 1990-luvun elokuvissa - Kulttuuri | HS.fi

Parhaillaan valkokankailla ja teatterilavoillakin seikkaileva Addamsin perhe oli erityisen makaaberi 1990-luvun elokuvissa

The Addams Family -elokuvan jatko-osassa Addams Family Values huumori on edeltäjäänsä mustempaa ja törkeämpää.

Anjelica Huston (vas.) ja Raul Julia Addams Family Values -elokuvassa.

26.10. 2:00 | Päivitetty 26.10. 13:08

The Addams Family (K13) ★★★

USA 1991, Netflix.

Addams Family Values (K13) ★★★

USA 1993, Netflix.

He tulevat aina takaisin, Addamsin klaani, jonka jäsenet ovat kuin suoraan kauhuelokuvasta ja joka pitää tiukasti yhtä. Makaaberi, irvokas, perinteisiä arvoja nurinpäin kääntävä perhe näyttää säilyttävän charminsa vuosikymmenestä toiseen.

Äskettäin valkokankaille saapui animaatioelokuva Perhe Addams 2 (2021), joka tosin sai pettyneitä arvosteluja. Menestysmusikaali The Addams Family (2009) pyörii parhaillaan Jyväskylässä ja ensi vuonna Kotkassa. Netflixille on ennakkotietojen mukaan tulossa sarja, jossa perheen pikkutyttö Wednesday on kasvanut aikuiseksi ja ratkoo rikoksia.

Milloin Addamsit olivat kaikkein hurjimillaan ja makaabereimmellaan? Eivät missään nimessä sinänsä mainiossa tv-sarjassa (1964–1966), joka varsinaisesti teki perheestä kuuluisan. Todennäköisesti katse pitää kääntää vuoteen 1993 ja Netflixin arkistoon.

Ensin tehtiin elokuva The Addams Family (1991), joka oli suuri menestys. Sitten sille tehtiin raflaavampi jatko-osa Addams Family Values (1993).

Barry Sonnenfeldin ohjaamissa elokuvissa Addamsin perheen goottilaiseen kotiin saapuu uusi ihminen – edellisessä kadonneeksi veljeksi itseään väittävä mies, jälkimmäisessä arveluttavan oloinen lastenhoitaja.

Toisessa osassa herttaisuutta on vähemmän ja huumoria, varsinkin slapstickia, enemmän, ja sekin on mustempaa ja törkeämpää. Ehkä ei siis yllätys, että jatko-osa menestyi edeltäjäänsä huomattavasti heikommin. Monet kriitikot kyllä nostivat sen edeltäjänsä ohi. Niin tapahtuu jatko-osille harvemmin.

Nimi, Addams Family Values, ei ollut sattumaa. Family values, perhearvot, oli tuohon aikaan konservatiivien rakastama termi. Elokuvan käsikirjoittaja Paul Rudnick kertoi muutama vuosi sitten halunneensa nimellä viestiä, etteivät perhearvot kuulu ainoastaan konservatiiveille. Häntä harmitti, että termiä käytettiin koodisanana ulossulkemiselle ja sensuurille.

Addams Family -versioinnit ovatkin usein kertoneet, omilla omaperäisillä tavoillaan, perheen tärkeydestä ja siitä, miten perhe voi tukea jäsentensä yksilöllisyyttä.

Lue lisää: Laulaja-lauluntekijä Natacha Atlas lupautui dokumenttielokuvan kohteeksi, mutta halusi pian jättää hankkeen kokonaan

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat