Näytelmäkirjailijana tunnetun E. L. Karhun Veljelleni on harvinaisen onnistunut esikoisromaani - Kulttuuri | HS.fi

Näytelmäkirjailijana tunnetun E. L. Karhun Veljelleni on harvinaisen onnistunut esikoisromaani

Karhu kirjoittaa osattomuuden ja riittämättömyyden proosaa.

Kirjailija E.L. Karhun Veljelleni-romaani solahtaa vaivatta kotimaisen proosan maaperään vuonna 2021

27.10.2021 13:44

Romaani

E. L. Karhu: Veljelleni. Teos. 247 s.

Viime vuosien esikoiskirjailijoissa on kiinnittänyt huomiota varsin suuri kokeneiden tekijöiden joukko. Monilla heistä on taustallaan Taideyliopiston dramaturgiaopintoja, siis luultavasti Suomen tasokkainta ja intensiivisintä kirjoittajakoulutusta.

”Esikoiskirjan” julkaisuhetkellä näillä tekijöillä on yleensä plakkarissa lukuisia omia näytelmiä ja monenlaisia käsikirjoituksia – näitä ei kirjoiksi tavata laskea, vaikka olisivat painotuotteina saatavilla. Romaanin valtakaudella näytelmä mielletään helpommin esitysohjeeksi hienhajuisiin harjoituksiin kuin teekupposen seuraksi sohvannurkkaan.

Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon saajista Terhi Kokkonen ja Saara Turunen siis kisasivat tappiinsa viritetyillä menopeleillä, ja viime vuonna neli-viisikymppiset dramaturgit miehittivät koko kärkinelikon. Nuoruus huutoa teatterissa, keski-iässä Kirjamessuille hymisemään mukavia – tässäkö nykykirjailijan tyypillinen urakehitys?

Dramaturgi E. L. Karhun odotetusti onnistuneen esikoisromaanin Veljelleni nimettömäksi jäävä päähenkilö, veljeään suunnattomasti ihaileva nuori nainen, käyttää omalaatuisessa ajatuksenjuoksussaan runsaasti ilmaisuja ”totisesti” ja ”kiistatta”.

Karhu on kiistatta yksi sukupolvensa johtavia näytelmäkirjailijoita, ja on totisesti kokenut myös kansainvälistä menestystä. Myös kirjamuodossa hyvin toimiva tuorein näytelmä Eriopis (ntamo, 2021) sai ensi-iltansa viime vuoden maaliskuussa Saksassa ja saksaksi, merkittävällä Schauspiel Leipzig -näyttämöllä.

Eriopis ja Prinsessa Hamlet (2016) ovat feministisiä uudelleenkirjoituksia näytelmäkirjallisuuden klassikoista, siis varsin alleviivatusti suuria kertomuksia nykyaikaisin teemoin.

Veljelleni taas ei koeta kirjoittaa maailmankirjallisuutta uudestaan, vaan romaani tuntuu Karhun käsittelyssä konservatiivisemmalta lajilta kuin näytelmä. Edetään pienimuotoisemmin eväin, vähemmin viittauksin ja kokeiluin.

Keskeisin viittaus on Catherine Breillatin ohjaama elokuva Sisarelleni (2001), joka kuvaa sisarusten seksikokeiluja erään kesäloman aikana, ja joka on yksi Veljelleni-romaanin päähenkilön pakkomielteistä.

Veljelleni solahtaa vaivatta kotimaisen proosan maaperään vuonna 2021. Teos on kertomus osattomuudesta ja elämästä yhteiskunnan reunamilla, kuten Silja Liukkosen keväällä ilmestynyt esikoinen Vippi-ihmisiä.

Yhteistä kirjoille on myös lievän optimistinen kehityskertomus. Molemmat kuvaavat värikkäällä, ilmaisuvoimaisella proosalla päähenkilöidensä samana toistuvia ajatuksia, jotka Karhun tapauksessa liittyvät itseinhoon, kehovihaan ja pakkomielteiseen syömiseen ja mediankulutukseen. Samaa henkeä on myös Anna Maria Mäen tämänvuotisessa Äänenkantamassa, joka kuvaa riittämättömyyttä lapsiperheen kontekstissa.

Törmätessään ulkomaailmaan persoonalliset kelailut aiheuttavat slapstickia ja vaarallisia tilanteita esimerkiksi tavaratalon lastenosastolla, jossa varasteleva päähenkilö haluaisi katsoa koukuttavaa piirrettyä. Tragikoomisen romaanilajin alullepanijaksi Suomessa voisi nimetä Mikko Rimmisen, mutta toisin kuin Rimminen, Karhu tarjoaa päähenkilölleen lopulta myös ulospääsyn omien ajatusten viidakosta.

Päähenkilö asuu yhdessä suositun veljensä kanssa ja huolehtii tämän ylläpidosta. Hän sietää vaivoin mahkuilijoiksi nimeämiänsä vaihtuvia naisia, jotka päähenkilön mukaan kilpailevat paikasta veljen tyttöystävänä.

Teoksen feminismi on varsin alleviivaavaa, mutta ei ilmeisintä sorttia – miesten asemanylläpitämiseen omistautuvat kaikin voimin myös naiset, jotka kyllä tietävät totuuden elämän hankaluuksista. Veljen helppo elämä ja siitä seuraava tietty naiivius ovat päähenkilölle kallisarvoisia aarteita – kaikkein pahinta olisi, jos joku kertoisi tälle totuuden.

Jos päähenkilön sisäinen maailma on suljettu, niin ulkoinen taas on pelottavan avoin. Päähenkilö selviytyy useamman koiran varastamisesta, ihmisten varjostamisesta ja lukuisista pienistä näpistyksistä kuivin jaloin kuin mikäkin köyhän miehen patrickbateman.

Dramaturgitaustasta Karhun proosassa muistuttaa taito rajata teoksen maailma olennaiseen. Kaikkea ei tarvitse kertoa, kuten nyt esimerkiksi sitä, millainen päähenkilön lapsuus oli, missä sisarusten vanhemmat nyt vaikuttavat, tai mitä vuosikymmentä eletään. Käytössä olevan vähäisen teknologian ja kaupungissa vierailevien päähenkilön suosikkisarja Kauniiden ja rohkeiden tähtien perusteella voisi veikata 1990-lukua.

Mitään ajankuvaa Veljelleni ei silti ole, vaan luo omalakisen todellisuutensa, proosanäytöksen, joka on helppolukuinen vaan ei päästä otteestaan helpolla. Lopussa teos ottaa yllättävän psykedeelisen vaihteen ja kaasuttaa kohti maailmaa, jossa minuus on harhaa vain.

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan 18. marraskuuta. E.L. Karhu esiintyy Kirjamessuilla to 28.10. klo 10.30 (Töölönlahti).

Lue lisää: Näytelmäkirjailija E. L. Karhu kyseenalaistaa sensaatiolehtien tapaa kuluttaa ihmisten surua – uusin näytelmä saa ylistystä Saksassa

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat