Next to Normal toimii musiikin osalta niin hyvin, että esitystä tekee mieli seurata silmät kiinni – kaikki muu on enemmän tai vähemmän huonoa - Kulttuuri | HS.fi

Next to Normal toimii musiikin osalta niin hyvin, että esitystä tekee mieli seurata silmät kiinni – kaikki muu on enemmän tai vähemmän huonoa

Svenska Teaternin musikaalissa puuhastellaan paljon ja ollaan hieman liikuttavia, kirjoittaa kriitikko Lauri Meri.

5.11. 17:00 | Päivitetty 6.11. 12:40

Isä (Alexander Lycke) ja äiti (Maria Ylipää) yrittävät valokuvia katsellen palata menneisiin päiviin. Tytärtä näyttelee Sannah Nedergård.

Musikaali

Next to Normal. Svenska Teaternin lehdistöensi-ilta 4.11. Brian Yorkeyn kirjoittaman ja Tom Kittin säveltämän musikaalin ruotsinnos Linnea Sjunnesson ja Fredrik Fischer. Ohjaus Markus Virta, lavastus Erik Salvesen, puvut Teemu Muurimäki, maskeeraus Joonas Lampi, valot Tom Kumlin, äänisuunnittelu Andreas Lönnquist. Kapellimestari Kristian Nyman. Rooleissa Maria Ylipää, Alexander Lycke, Sannah Nedergård, David Lindell, Pontus Simm, Denny Lekström. ★★★

Tom Kittin säveltämä ja Brian Yorkeyn sanoittama musikaali Next to Normal on niin täsmällisen täyteläinen teos, että sen musiikki jo itsessään sisältää lähes kaiken tarpeellisen.

Svenska Teaternin toteutuksen hyvät ja huonot puolet voi vaivatta kytkeä tuohon yhteen ajatukseen.

Musiikki tarvitsee tietysti esittäjänsä ja Svenskanissa tämä puoli on hoidettu erinomaisesti.

Musikaalin kuusi näyttelijää ovat ilmaisuvoimaisia laulajia, jotka selviytyvät komeasti kaikista teoksen kieltämättä hankalista kvinteteistä ja seksteteistä.

Kristian Nymanin johtama orkesteri saavuttaa saman tarkkuuden, vaikka soittajat on jälleen sijoitettu ilmeisesti jonnekin kellariin ja tempo pääsee toistuvasti nousemaan turhan kovaksi. Musiikin yhteydessä ei näin ollen sovi unohtaa äänisuunnittelusta vastaavan Andreas Lönnquistin keskeistä panosta kokonaisuuden onnistumisen kannalta.

Kaikki muu esityksessä onkin sitten enemmän tai vähemmän huonoa.

Suuri näyttämö ladataan täyteen kaikkea sellaista, joka pelkästään toistaa, alleviivaa tai kuvittaa muutenkin selväksi tulevia asioita.

Henkilöiden väliset jännitteet latistuvat valtavasti, kun näyttelijät joutuvat laulamisen ohella koko ajan puuhailemaan kaikenlaisissa arkisissa askareissa. Loputon päällystakkien naulakoihin ripustaminen, tiskien kerääminen ja verhojen vetäminen häiritsevät katsojankin huomiokykyä.

Näyttämö on niin täynnä kaikenlaisia tasoja, portaita, huonekaluja ja tavaroita, että näyttelijät uhkaavat tyystin kadota lavastukseen.

Next to Normal kertoo lähes tavallisesta nelihenkisestä perheestä. Vanhemmat ovat arkkitehteja, tytär ensirakkauden kokeva koululainen ja poika kaikkialle kerkiävä vintiö.

Kaikki ei kuitenkaan ole sitä, miltä ensikatsomalta näyttää.

Juonta liikaa paljastamatta voinee sanoa, että äidillä on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, jota tarinan edetessä pyritään hoitamaan vaihtelevilla menetelmillä.

Next to Normal sai valtavasti huomiota poikkeuksellisen aiheensa ja muotonsa puolesta, kun teos kantaesitettiin New Yorkissa vuonna 2008. Pulitzer-palkittu musikaali nähtiin jo kahden vuoden päästä Helsingin kaupunginteatterissa Markku Nenosen pelkistetysti ohjaamana, minkä jälkeen siihen tarttuivat pikaisesti myös Wasa Teater ja Tampereen Työväen Teatteri.

Svenska Teaternin tulkinta on rakennettu selvästi musikaalin vanhempia esittävien Maria Ylipään ja Alexander Lycken varaan, hehän esittivät ikimuistoisella tavalla päärooleja Chess på svenska -musikaalissa tällä samalla näyttämöllä muutama vuosi sitten.

Ylipää pitää esiintyjänä tälläkin kertaa hyvin puolensa, vaikka hänen henkilöhahmonsa ei erityisesti pääse kehittymään mihinkään suuntaan, mutta Lycken roolityö ei poikkea paljon huvinäytelmien ukkotyypeistä.

Ruotsalainen ohjaaja Markus Virta ei tunnu täysin luottaneen Yorkeyn ja Kittin teokseen. Tai sitten hän on ajatellut, että yleisö tahtoo nähdä näyttämöllä kaikenlaista mukavaa touhuamista ja lisäksi kokea onnellisen lopun.

Teoksessa on todella potentiaalia mennä syvälle katsojan tunteisiin, nyt on tarjolla korkeintaan hieman liikutusta.

Esityksestä nauttii varmasti parhaiten istumalla silmät kiinni, mikä on tietysti vähän huono lähtökohta teatterikokemukselle.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat