Saksassa kohahduttanut romaani pui rohkeasti holokaustin muistoa: Kirjan päähenkilö ajattelee metrossakin kuolemanleirijunia - Kulttuuri | HS.fi

Saksassa kohahduttanut romaani pui rohkeasti holokaustin muistoa: Kirjan päähenkilö ajattelee metrossakin kuolemanleirijunia

Iris Hanika kirjoittaa polttouunien hiipuvasta hehkusta.

Saksalaisen Iris Hanikan romaani kohahdutti ilmestyessään 2010 Saksassa.

28.11.2021 14:54

Romaani

Iris Hanika: Menneisyydenhallintalaitos (Das Eigentliche). Suom. Raija Nylander. Siltala. 175 s.

Jaetun Saksan läntisessä osassa ja vuonna 1990 yhdistyneessä Saksassa on vallinnut kohtalaisen ponteva historiakeskustelu, ajoittain jopa historiasota. Natsiajan, maailmansodan ja holokaustin levittämä kärsimys on painanut asianosaisia, varsinkin heidän lastensa ja lastenlastensa sukupolvia.

Syyllisyyden taakka miljoonista ihmisuhreista seuraa kansakuntaa, joitakin ahdistavammin kuin toisia.

Berliiniläinen Iris Hanika (s. 1962) ruotii näitä kysymyksiä romaanissaan Menneisyydenhallintalaitos. Pantakoon merkille, että saksaksi teos julkaistiin ja nostatti kovan polemiikin vuonna 2010 – aikana, jolloin holokaustin vähättely ja kieltäminen ei vielä ollut aivan yhtä yleistä kuin nyttemmin Saksassa.

Romaani on pieni ihmisasetelma, historiapoliittinen Stillleben. Kuvan keskellä seisoo keski-ikäinen Hans Frambach, natsirikoksia työkseen taltioiva pikkuvirkamies, ”harmaa arkistohiiri”. Frambachin elämässä olennaista (das Eigentliche!) on sammumaton kauhu holokaustin uhrien tähden.

”Hän oli havainnoinut jatkuvasti tunnereaktioitaan ja tutkaillut niitä, eikä yksikään tilaisuus kunnioittaa menneisyyden muistoa ollut jäänyt häneltä käyttämättä.”

Frambach ei voinut katsella koivupuita ajattelematta Birkenauta, Koivuniittyä, eikä liioin ajaa metrolla miettimättä tungosta kuolemanleirijunissa.

Kuvassa on myös Graziela Schönbluhm, Frambachin ystävä. He ovat työ- ja etenkin kohtalotovereita, joille ”kärsimys oli yhtä päivänselvää kuin välttämättömyys hengittää”.

He puhaltavat syyllisinä historiatietoisuutensa kekäleisiin – kuitenkaan miettimättä, miten vastaavia kuolemantehtaita voisi estää nousemasta nykymaailmaan.

Grazielan seksisuhde erääseen naimisissa olevaan mieheen uhkaa muuttua syvemmäksi. Muutos taas uhkaa Grazielan ja Hansin pyhää symbioosia, jos Grazielan henkiset pyyteet kohta suuntautuvat liiaksi toisaalle. Suistaako tulevaisuus menneisyyden jalustaltaan, Hans aprikoi.

Hän epäilee muutakin. Hän alkaa kyseenalaistaa virastotyötään, karua dokumentointia, joka on häviämässä kukoistavalle shoah- ja muistobisnekselle, polttouunit tuotteistaneelle auschwitzaatiolle. Kauhut jäävät viihteen alle.

Ei Frambachia liioin puhuttele kirkollinen sovitustyö, ”poloisten kristittyjen rukouksiin pakeneva kauhistus”.

Iris Hanika esittää kysymyksiä kiitettävällä osumatarkkuudella, problematisoi hyvin kansakuntaa vuosikymmenet hiertäneitä aihekimppuja. Satiirikin on paikoin reipasta. Täsmällisiä vastauksia karttaen hän itse kallistunee ei unohduksen mutta suhteellisen irtipäästämisen puoleen.

Ja avoimena päättyy romaanikin.

Kirjan ilmestymisen (2010) jälkeen on julkaistu tutkimuksia holokaustista, varteenotettavimpina Timothy Snyderin teokset Musta maa ja Tappotanner. Kuten niistä käy ilmi, miljoona juutalaista oli Itä-Euroopassa jo tapettu ennen kuin ”lopullisesta ratkaisusta” oli edes päätetty – saati uuneja rakennettu ja junia lähetetty Auschwitziin.

Tilinteon tarvetta olisi monilla kansakunnilla.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat