Arvo Pärtin Lamentate alkoi yllättävän sotaisasti, mutta muuttui värähteleväksi värimusiikiksi - Kulttuuri | HS.fi

Arvo Pärtin Lamentate alkoi yllättävän sotaisasti, mutta muuttui värähteleväksi värimusiikiksi

Tapiola Sinfonietta ja Tapiolan nuoret sinfonikot esiintyivät Piano-Espoon juhlakonsertissa.

Ville Matvejeff (vas.) ja Mirka Viitala (oik.) esittivät Tapiola Sinfoniettan ja Tapiolan nuorten sinfonikkojen kanssa Arvo Pärtin (kesk.) Lamentate-teoksen.

13.11. 13:58

Piano-Espoo Festivaalin 30-vuotisjuhlakonsertti Tapiolasalissa 12.11. Tapiola Sinfonietta ja Tapiolan nuoret sinfonikot. Ville Matvejeff, kapellimestari, Mirka Viitala, piano. – Pärt, Tšaikovski.

Monet virolaisen Arvo Pärtin teokset ovat soivia hiljentymistemppeleitä, joissa vallitsee kirkkaan mystinen rauhan ja odotuksen tunne.

Olikin hätkähdyttävä yllätys kuulla Lamentate-teoksen (2002) avaus. Sehän kuulosti veistokselliselta sodanjulistukselta. Pasuunat ja trumpetit huusivat vihaisina, patarumpujen ja bassorummun synkän pommituksen säestäminä.

Pianosolisti Mirka Viitala aloitti taistelunsa bassorekisteristä ylöspäin syöksyvällä vimmaisella vyöryllä, minkä jälkeen solisti ja Ville Matvejeffin johtama orkesteri alkoivat myrskytä uhkaavasti lähestyvää Vihan päivä -aiheen tuhon liekkejä.

Pärtin mukaan Lamentate on ”valituslaulu, ei kuolleille, vaan eläville”.

Pelästyttävän alun jålkeen rauhan kaipuu oli sitä suurempi. Rauhaa ja hiljaisuutta solisti ja orkesteri alkoivat etsiä edetessään mosaiikkimaisesta kohtauksesta toiseen.

Lamentate muuttui läpikuultavasti värähteleväksi kolmisointupohjaiseksi värimusiikiksi. Fragmentaarisissa melodioissa oli romanttista kauneutta.

Tapiola Sinfoniettan kanssa soitti Espoon musiikkiopiston lippulaiva, Tapiolan nuoret sinfonikot. Pärtin tekstuuri on sen verran yksinkertaista, että se sopii myös opiskelijoille.

Tärkeintä oli, että kaikki kuuntelivat toisiaan pianon ja orkesterin leijailevan kirkkaissa vuoropuheluissa ja pitivät Matvejeffin tarkassa johdossa yllä hengittävää ja tiukkaa pulssia, joka on Pärtin musiikissa oleellisen tärkeää.

Viimeisessä osassa pianisti ja orkesteri löysivät rukouksenomaisen, lohduttavan sävelen. Sitä piti soittaa hellävaraisesti siinä pelossa, että hauraasti soiva pyhyyden kokemus voi helposti särkyä.

Pjotr Tšaikovskin toisella sinfonialla on ollut kustantajan keksimä lisänimi ”vähävenäläinen”, koska siinä soi monia ukrainalaisia kansanlauluja. Ukrainalaiset eivät ole tietenkään pitäneet tällaisesta vähättelystä, ja nykyään c-molli-sinfonian lisänimi on ”ukrainalainen”.

Toinen sinfonia jää Tšaikovskin neljännen, viidennen, kuudennen ja myös ensimmäisen varjoon. Se on rakenteluiltaan jopa hieman akateeminen.

Solomon Volkov pitää Pietari-kirjassaan ensimmäistä, toista ja kolmatta sinfoniaa seremoniallisen ”keisarillisina”. Kieltämättä Matvejeff sai suuren maestron elkein aikaan keisarillista pauhua ja mahdikkuutta sinfonian tarttuvassa marssissa ja metelöivässä finaalissa. Hieman karheaa tuo loisto kuitenkin oli.

Nuoret soittajat tekivät parhaansa venyäkseen Tapiola Sinfoniettan mestarisoittajien tasolle.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat