Ilmastokriisin ratkaiseminen on mahdotonta nykyisellä tavallamme elää, sanoo Saksan tunnetuin sosiologi Hartmut Rosa - Kulttuuri | HS.fi

Ilmasto­kriisin ratkaiseminen on mahdotonta nykyisellä tavallamme elää, sanoo Saksan tunnetuin sosiologi Hartmut Rosa

Koronakriisi paljasti kaiken hallitsemattomuuden ja nosti saksalaissosiologi Hartmut Rosan tutkijajulkkikseksi.

Älykodin kaukosäätimen hallitseminen on saksalaissosiologi Hartmut Rosan lempiesimerkki.

8.11.2021 2:00 | Päivitetty 8.11.2021 7:55

Istun tylsässä kokouksessa. Tunnen oloni etäiseksi ja vieraantuneeksi: mitä minä oikein teen täällä? En tunne suurinta osaa muista osallistujista, eikä kukaan välitä toistensa puheista.

Yhtäkkiä keskustelu muuttuukin mielenkiintoiseksi. Kukaan ei osannut ennustaa, mistä se lähti, vaikka suurin osa on varmaankin osallistunut kokoukseen toiveenaan mielenkiintoinen keskustelu.

Kukaan ei myöskään osaa ennustaa, mihin keskustelu menee.

”Tämä on resonanssia”, sanoo Jenan yliopiston yleisen ja teoreettisen sosiologian professori Hartmut Rosa (s. 1965), joka yrittää ymmärtää nyky-yhteiskuntien tapaa olla ja toimia maailmassa, myöhäismoderniteettia.

Rosa on Saksan tämän hetken todennäköisesti tunnetuin sosiologi, pandemian aikaan suoranainen tutkijajulkkis.

Maanantaina hän saapuu ensi kertaa Suomeen ja pitää luennon Helsingin yliopistolla.

Sosiologi Hartmut Rosa Stuttgartissa vuonna 2015.

Resonanssi on Rosan yksi ydinkäsite. Se on vieraantumisen vastinpari, se, mitä me kaikki etsimme ja toisinaan löydämme. Sitä moderni yhteiskunta yrittää pyrkiä hallitsemaan. Siksi se ajautuu aina pahempiin ongelmiin.

”Lempiesimerkkini on älykodin kaukosäädin esimerkiksi puhelimessa. Voin hallita lämpöä, valoa, ääntä, olen sen kanssa lähes kaikkivoipa. Mutta kun järjestelmä sitten joku kerta ei toimi, olen täysin voimaton, neuvoton.”

Tämä haastattelukin piti tehdä Zoom-videopuheluna, mutta videopuhelun äänet eivät suostuneet toimimaan.

Yleisen epätietoisuuden jälkeen, haastattelu tehtiin puhelimella, toisessa päässä jopa lankapuhelimella, jotta ääni saatiin tallennettua älypuhelimen sanelimeen.

Rosa naureskelee tapaukselle useamman kerran haastattelun aikana.

Teknologia petti jälleen, mutta vielä oli toisenlaista teknologiaa, joka toimi. Toisaalta teknologian pettäminen tarjosi mahdollisuuden jonkinlaiseen resonanssin kokemukseen, kun asiat eivät olleetkaan täysin hallinnassa, ja koko episodi toimi Rosalle esimerkkinä hänen omasta ajattelustaan moderniin liittyen.

Rosan eri kirjojen väite on, että modernin maailman ihanne hallittavuudesta ei tuota mitä se lupaa. Sille on kaksi syytä, sisäinen ja ulkoinen.

”Jos minulla on täydellinen kontrolli johonkin, se ei ole enää haluttavaa. Saatan esimerkiksi soittaa jotain musiikkikappaletta niin kauan kun en hallitse sitä täysin. Mutta sadan toiston ja täydellisen oppimisen jälkeen siitä tulee tylsä.”

Haluamme vain asioita, jotka ovat ainakin jossain määrin itsenäisiä ja jotka vastustavat haluamme kontrolloida niitä.

Rosa jatkaa musiikkiesimerkillä: ennen suuri määrä ihmisiä keräili levyjä. Sitä harrastaa yhä nippu ihmisiä, jotka ovat äärimmäisen iloisia, jos sattuvat löytämään jonkin vinyyliharvinaisuuden.

Löytö, löydön vienti kotiin, sen paneminen levylautaselle, ne ovat kaikki resonanssin kokemuksia.

”Nyt meillä on Spotify ja lähes sata miljoonaa musiikkikappaletta saatavissa välittömästi missä tahansa. Se on omanlaistaan täydellistä kontrollia, ja useampi empiirinen tutkimus näyttää, että musiikin kuuntelu on menettänyt paljon viehätyksestään, koska se on nykyisin saatavilla universaalisti.”

Rosan mielestä juuri kaiken saataville ja saavutettavaksi tuominen on yksi syy vieraantumisen kokemuksiin.

Rosa kirjoitti vuonna 2018 pienen kirjan nimeltä Unverfügbarkeit (jotakuinkin Saavutettamattomuus tai Hallitsemattomuus), joka loppuu kappaleeseen ”hallitsemattomuuden hirviöstä”.

”Jos yritämme tehdä koko maailmasta verfügbar [saatavissa olevan], päädymme tilanteeseen, jossa maailmasta tulee hirviömäisellä tavalla hallitsematon.”

Yksi Rosan esimerkeistä on finanssimarkkinat, joita kukaan ei hallitse. Vielä paljon suurempana, moderniteetin luomien hirviöiden hirviönä, lymyää ilmastonmuutos ja elonkirjon tuho.

Aina kasvava hallinnan tarve johtaa Rosan mielestä siihen, että modernien yhteiskuntien vauhti vain kiihtyy, jotta instituutioiden status quo pysyy pystyssä.

”Säästämme aikaa kaikessa, olemme nopeita liikkumaan ja viestimään, mutta samaan aikaan aikaa tuntuu olevan vähemmän ja vähemmän. Miten näin voi olla?”

Rosan vastaus on se, että säästetyn ajan syövät välittömästi uudet aktiviteetit. Se on moderni tapamme toimia.

Yksinkertainen esimerkki on kirjeiden kirjoittamisen vaihtaminen sähköposteihin.

Jos teknologia toimii, sähköpostin kirjoittaa noin tuplasti nopeammin kuin kirjeen. Kymmenen kirjeen kirjoittamiseen meni kaksi tuntia, saman tekee sähköpostitse tunnissa, ja teoriassa vapaata aikaa jää tunti.

Mutta vapaata ei tullut yhtään, koska sähköposteja kirjoitettiinkin 20 tai jopa 30 – ja kun aikaa ei syö vain kirjoittaminen vaan myös ylimääräinen ajatustyö, aika on aina loppumassa.

”Siinä ongelman ydin. Elämme spiraalissa. Joka vuosi täytyy kasvaa, innovoida ja kiihdyttää, ja se kaikki tarvitsee enemmän ja enemmän energiaa.”

Kiihtyminen tuottaa lämpöä biosfääriin ja polttaa yksilöt loppuun. To do -listat eivät ole ratkaisu, ne ovat sairauden oire: tämäkin pitää hoitaa, ostaa, selvittää, hallita, Rosa sanoo.

”Tämä aggressiivinen asenne maailmaan, halu hallita, teki meistä moderneja subjekteja, ja niin kaikki instituutiomme toimivat. Asenne on vallitseva myös suhteessa itseemme. Minun täytyy hallita verenpainettani, laskea kaloreita, ottaa enemmän askelia päivässä ja meditoida illalla. Kaikki on hallintaa.”

Niin kauan kuin jatkamme pyrkimystämme hallinnan kasvuun, jatkuu myös ”sosiaalinen kiihtyminen”. Ja siksi ilmastonmuutosta ei ratkaista vihreämmällä teknologialla ja energiankäytön tehostamisella, uskoo Rosa.

”Glasgow’ssa pidettävä ilmastokokous tulee todennäköisesti olemaan jotakuinkin hyödytön, koska koko meidän tapamme olla olemassa maailmassa on väärä!”

Pitäisi siis kokonaan vaihtaa maailmassa olemisen ja maailmaan suhtautumisen tapa. Aktiivista ja passiivista pitäisi siirtyä mediumiin, puoliväliin. Rosa selittää asiaa kielivertauksella.

”Kuten Yeats sanoi: kuinka erottaa tanssija tanssista? Sitä resonanssi on”, Rosa sanoo.

”50 vuotta Rooman klubin jälkeen mikään ei ole parantunut. On yksinkertaisesti mahdotonta yhdistää ilmaston pelastaminen yhteiskuntaan, joka tarvitsee ikuista kasvua, innovaatiota ja kiihtymistä vain pitääkseen itsensä tasapainossa.”

”Hallitsemattomuuden hirviön” takia Rosasta tuli pandemian alettua Saksassa haluttu kommentoija: koronavirusta parempaa esimerkkiä hallitsemattomuudesta ei ole pitkään aikaan tullut.

Se sai kaikki länsimaissa kokemaan, miltä tuntuu menettää hallinta.

Nyt pandemia alkaa olla ohi, ainakin henkisesti. Kaikki näyttää palaavan taas vanhaan normiin, lentoyhtiöiden mukaan ”maailma on auki” ja liput sikahalpoja. Mutta palaako todella?

Voi olla, että meidän on palattava vanhaan normiin vain nähdäksemme, ettei se ollut kovin hyvä. Pandemian seurauksia ei ole vielä kirjoitettu.”

Koronapandemia osoitti Rosan mielestä, että yhteiskunnat eivät ole hallitsemattomia vaikka maailma on. Yhteiskuntamme voidaan panna tottelemaan tiukkoja sääntöjä, lentokoneet voidaan määrätä jäämään kentille, kaiken ei ehkä sittenkään tarvitse kiihtyä koko ajan.

Ei virus lentoja lopettanut vaan poliitikot.

”Pandemia osoitti vähintään sen, että poliittisesti meillä on olemassa veto-oikeus aika suureen osaan yhteiskunnallisia prosesseja, jos vain uskallamme käyttää sitä. Moderni yhteiskunta ei siis ole täysin hallitsematon, emmekä ole voimattomia sen edessä.”

Hartmut Rosa pitää luennon Social Acceleration, Alienation, and Resonance: Towards a New Understanding of Modernity Helsingin yliopiston Unioninkatu 35:n tiloissa 8.11. kello 18. Yliopiston, Goethe-instituutin, Saksan suurlähetystön ja Suomen saksalaisen evl seurakunnan järjestämä tilaisuus on kaikille avoin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat