Kun Abba palaa ensi vuonna lavoille avatareina, kyseessä on ennennäkemätön projekti: Näin syntyi pitkään salassa pidetty esitys, jota oli tekemässä jopa tuhat ihmistä - Kulttuuri | HS.fi

Kun Abba palaa ensi vuonna lavoille avatareina, kyseessä on ennennäkemätön projekti: Näin syntyi pitkään salassa pidetty esitys, jota oli tekemässä jopa tuhat ihmistä

Abba-yhtye tekee popin historiaa palaamalla esiintymislavoille 40 vuoden tauon jälkeen, nuorennettuina. Ehkä he tulevatkin digitaalisina jäädäkseen.

Ruotsalaisen Abba-yhtyeen muusikoista viime aikoina levinneissä kuvissa he ovat sonnustautuneet pukuihin, joiden avulla heidän esiintymistään on tallennettu digitaaliseen muotoon.

20.11. 2:00 | Päivitetty 20.11. 13:52

“Antakaa hänen levätä rauhassa!”

Kaikki fanit eivät pidä hyvänä ideaa hologrammina lavalle tuodusta laulaja Whitney Houstonista, selviää nopeasti kommenttiketjusta Houstonin hologrammikiertueen Youtube-videoiden alla.

Erinomaisena laulajana tunnettu Houston kuoli vuonna 2012, vain 48-vuotiaana. Kahdeksan vuotta myöhemmin vuonna 2020 hän nousi ensi kertaa lavalle hologrammina, ”elävänä” heijasteena. Kiertueen piti tulla Eurooppaankin, mutta koronaviruspandemia torppasi aikeen. Tämän vuoden heinäkuussa haamu-Houston palasi parrasvaloihin Yhdysvalloissa, Las Vegasissa. Show jatkuu.

Yhdysvaltalainen keksijä ja liikemies Thomas Alva Edison (1847–1931) lausui vuonna 1877 tinapaperilla päällystetylle teräslieriölle suppilon kautta pätkän lastenlorua Marin karitsasta: Mary had a little lamb

Thomas Alva Edison äänentallennuksen mullistaneen fonografinsa (1877) kanssa ajoittamattomassa kuvassa.

Äänentallennuksen maaginen historia oli alkanut. Edisonilla oli edeltäjiä, mutta hän ehätti patentoimaan keksintönsä saman tien. Tieto siitä levisi myös kaukaiseen Suomen suuriruhtinaskuntaan. Markan sisäänpääsymaksua vastaan fonografia saattoi ihmetellä hiljattain valmistuneella Helsingin ylioppilastalolla jo vuonna 1879. Ääntä katsomassa oli muun muassa runoilija Zachris Topelius, joka intoutui riimittelemään tilanteesta runon Den första fonografen.

Edison oli näkijä: hän arveli keksintönsä soveltuvan moniin tarkoituksiin: soittorasiaksi, leluksi, opetustoimintaan, romaanien tallentamiseen ääneen luetussa muodossa (!) –  ja kuolevaisten viimeisten sanojen taltioimiseen.

Edison itse loruttelee edelleen karitsasta internetissä, myöhemmin tehdyllä tallenteella. Hän suunnitteli tohkeissaan myös henkipuhelinta (spirit phone), jolla voisi kontaktoida tuonpuoleiseen, mutta ei mennä siihen nyt.

Spotify-ajan ihminen ottaa äänitetyt aarteet itsestäänselvyyksinä. Hipaisun takana on valtava määrä musiikkia: kevyttä, raskasta ja vakavaa, läheltä ja maailman ääristä, melkein mitä vain toivoa saattaa, vieläpä ilmaiseksi. Siellä jossain eetterissä laulavat limittäin ja lomittain elävät ja kuolleet. Ja nyt ihmiskunta on edennyt siihen pisteeseen, että jo poistuneet palaavat lavoille esiintymään.

Eikä siinä kaikki. Eräät elävät supertähdet ovat päättäneet kelata aikaa taaksepäin ja palata lavalle kukkeimmassa loistossaan, suosionsa huipulla. Neljänkymmenen vuoden tauon jälkeen.

Kun Benny Andersson ja Björn Ulvaeus alkoivat tosissaan pohtia modernin teknologian avulla toteutettavaa Abba-yhtyeen paluukonsertin mahdollisuutta, he hylkäsivät aika nopeasti Idols-ideanikkari Simon Fullerin heille esittämän ajatuksen hologrammiesiintymisestä. Siitä uutisoitiin vuonna 2018.

Hologrammeissa on rajoituksensa, niitä ei voi esimerkiksi kunnolla valaista, toisena tuottajana projektissa toimiva Ludvig Andersson kertoi Abba-erikoisjulkaisussa, joka ilmestyi Ruotsissa vastikään. Sitä paitsi Abbat ovat jo koettavissa hologrammityyliin Tukholman Abba-museon lavalla, jonne kuka tahansa amatööri voi kavuta heidän rinnalleen. Voulez-vous!

Jos tarkkoja ollaan, suuri osa hologrammikiertueista ei edes perustu hologrammitekniikkaan, vaan Pepperin haamu -ilmiöön. Varsinaisen lasersäteitä hyödyntävän hologrammin keksi unkarilainen Henry Gabor vuonna 1947. Hän sai keksinnöstään fysiikan Nobel-palkinnon. Pepperin haamun (Pepper’s ghost) tekniikka tuli tunnetuksi jo 1860-luvulla englantilaisen tiedemiehen John Henry Pepperin ansiosta.

Esimerkiksi teattereissa paljon käytetty tekniikka perustuu heijastuksille. Tekniikkaa selittäviä videoita löytää helposti Youtubesta, samoin niksejä, miten jopa oman älypuhelimen saa tuottamaan Pepperin haamuja.

Houstonia ennen hologrammeina on nähty muun muassa rap-tähti Tupac Shakur (1971–1996) ja popin kuningas Michael Jackson (1958–2009). Suomessa Mikael Gabriel -heijastus tanssahteli viisi vuotta sitten teleoperaattorin myymälässä Aleksanterinkadun varrella, kivenheiton päässä paikasta, jossa Edisonin fonografia oli ihmetelty 130 vuotta aiemmin. Myös Flow-festivaaleille Helsinkiin ensi elokuussa saapuvan Gorillaz-bändin show perustuu pitkälle vietyyn teknologiaan. Muutama vuosi sitten bändin nokkamies Damon Albarn kertoi Wired-julkaisussa olevansa turhautunut hologrammitekniikan hitaaseen kehitykseen.

C-kasetti ei suinkaan kuulu menneisyyteen. Listaennätyksiä tehnyt, 5. marraskuuta 2021 ilmestynyt Voyage-albumi on julkaistu myös kasettina.

Elämme ihmeellisiä lisätyn ja laajennetun todellisuuden aikoja. Vuonna 2018 uutisoitiin esimerkiksi laitteesta, joka voi siirtää kolmiulotteisen hahmon tuhansien kilometrien päähän.

Lue lisää: Tutkijoiden kehittämä laite siirtää kolmi­ulotteisen hahmon vaikka tuhansien kilometrien päähän ja voi mullistaa video­kokoukset

Abbakin halusi paluukonserttiinsa Pepperin haamuja tuoreempaa teknologiaa. Ennennäkemätön ja salaisena pitkään pidetty tallennusproduktio sai alkunsa kolme vuotta sitten, kun remmiin astui George Lucasin Star Wars -elokuvan erikoistehosteita varten alkujaan perustama yritys Industrial Light & Magic.

Toukokuussa 2022 ensi-iltansa saava projekti alkoi kasvaa. Siitä tuli niin vaativa, ettei sitä varten on rakennettu oma areenansa, jonne mahtuu 3 000 kuulijaa. Areenan vuokra-aika on viisi vuotta. Sen jälkeen se voidaan purkaa ja pystyttää muualle.

Abban jäsenet sulkeutuivat Tukholman Filmhusetiin viideksi viikoksi laulamaan uusia ja vanhoja kappaleitaan erikoisissa motion capture - tai performance capture -tamineissaan. Motion capture eli liikkeenkaappaus on tekniikka, jolla liikkuvan kohteen liikkeet “kaapataan” digitaaliseen muotoon. Kaappareina abbojen ympärillä hääri Industrial Light & Magicin 150 teknikkoa tietokoneineen ja satoja muita työntekijöitä, enimmillään lähes tuhat.

Whitney Houstoniin ja Michael Jacksoniin verrattuna Abba-nelikolla on tuotantonsa toteuttamisessa huomattava etu: he ovat elossa. He voivat päättää itse millaisina esiintyvät. Työn tekee joukko maailman parhaita virtuaalisen todellisuuden rakentajia.

JA koska (viihde)maailma rakastaa nuoruutta, tavoitteena ei ole taltioida avatar-muotoon seitsemänkymppisiä Abba-muusikoita ryppyineen ja harmaine hiuksineen. Studiossa tanssi myös joukko alle kolmikymppisiä näyttelijöitä. Näin digitaalisiin muuveihin saatiin säilöttyä nuorta ja notkeaa energiaa.

Abban Voyage-esityksessä tavoitellaan nimittäin vuoden 1979 habitusta. Yhdeksi syyksi juuri tuon vuoden valikoitumiseen on kerrottu sitä, että abbojen hiustyyli oli tuolloin paras. Emootioiden ja ilmeiden digitaalinen tallennus vaati, että Bennyn ja Björnin oli ajeltava partansa, mikä kuuluu olleen tuskaisaa etenkin Björnille.

Videot tallennusvaiheesta kertovat omaa kieltään jättiprojektin mittasuhteista ja tekniikasta.

Abba jäi tauolle vuonna 1982. Kun he palaavat lavalle digitaalisina abbatar-avatareina Lontoossa ensi keväänä, populaarimusiikin historiaan kirjoitetaan uusi luku. Projektin toinen tuottaja Svana Gisla sanoo päämääräksi digitaalisen ja fyysisen maailman yhdistämisen, niiden välisen koodin murtamisen. Avainsana on valo. Ohjaaja Bailey Walsh teki sen valon avulla, Gisla toteaa yhdellä promovideoista:

Koskaan aiemmin ei ole nähty show’ta, jossa digitaalisesti luodut hahmot esiintyvät nuorennettuina livebändin kanssa — ja hahmojen mallit, verta ja lihaa olevat oikeat muusikot, istuvat edelleen katsomossa.

Tässä kaikessa on eksistentiaalisia tasoja, joita en ole vielä ehtinyt kunnolla sisäistää, Abban sanoittajaguru Björn Ulvaeus pohti aiemmin mainitussa Abba-erikoisjulkaisussa. Hän uskoo, että esitys ”tulee merkitsemään jotain, mistä meillä ei ollut aavistustakaan”:

”Avatarit ovat saaneet liikkeemme ja kasvomme. Olemme antaneet niille sielun myös tavallaan. Todellakin, oikeasti.”

Voyage-albumilla Björn Ulvaeus tiivistää olennaisen muutamaan riimiin. Kuten:

And now you see another me, I’ve been reloaded…

I’m like a dream in a dream that has been decoded…

I’m not the same you knew - - I’m now and then combined.

Benny ja Ludvig Andersson, isä ja poika, vakuuttavat promovideolla, että he siellä lavalla ovat, ihan itse.

Hologrammeiksi tai Pepperin haamuiksi lavalle kuolemansa jälkeen kiskotuilta kukaan ei voinut enää kysyä, haluavatko he esiintyä.

Abba puolestaan käyttää osan miljardiomaisuudestaan siirtyäkseen elämään uudelleen nuoruuttaan, digitaalisessa muodossa, itse valitsemallaan tavalla. Ehkä vielä kuolemansa jälkeenkin.

Oikaisu 20.11 kello: 13.52 Jutussa luki aiemmin, että Michael Jackson ja Tupac Shakur olisivat olleet hologrammikiertueella, mutta kyse oli yksittäisistä esiintymisistä. Korjattu myös Svana Gislan nimi oikeaan muotoon.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat