”Kaikki haavat vuotavat edelleen”, sanoo politiikasta pudonnut Rosa Meriläinen – Nyt hän on kulttuurilobbari, joka tietää, miten saada edustajat puolelleen
Kulta ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen uskoo, että kansanedustajavuosista on paljon hyötyä hänen nykyisessä työssään. Hän tietää, miten politiikkaa tehdään eikä verkostoja tarvitse rakentaa alusta alkaen.
Rosa Meriläisen viisihenkiseen uusperheeseen kuuluu myös kolme koiraa. ”Ajattelen kaikessa, että mieluummin överit kuin vajarit”, Meriläinen sanoo. Kuva: Hanna Linnove / HS
Pienellä Ville-pojalla on selvästi paha mieli. Sen näkee painuneesta päästä ja mutruun vääntyneistä huulista.
Ville on ollut aina tärkeä Rosa Meriläiselle. Kun Meriläinen viitisentoista vuotta sitten toimi kansanedustajana, hän kävi usein hakemassa Villeltä lohdutusta.