Turun kaupunginteatterin Hobitti jää edeltäjänsä varjoon vain seikkailun laajuudessa, erityisesti lohikäärme Smaug herää upeasti eloon nukkena - Kulttuuri | HS.fi

Turun kaupunginteatterin Hobitti jää edeltäjänsä varjoon vain seikkailun laajuudessa, erityisesti lohikäärme Smaug herää upeasti eloon nukkena

Hobitti on Turun kaupunginteatterin voimainponnistus. Massiiviseen Taru sormusten herrasta -näytelmään verrattuna voi kuitenkin puhua pienestä tuotannosta.

Otto-Ville Väätäinen

14.11.2021 15:00

Draama

Hobitti. Ensi-ilta 13.11. Turun kaupunginteatterin päänäyttämöllä. J. R. R. Tolkienin alkuperäisteoksen pohjalta dramatisoinut Sami Keski-Vähälä, romaanin suomennos Kersti Juva ja Panu Pekkanen, ohjaus Mikko Kouki, lavastus Teemu Loikas, puvustus Pirjo Liiri-Majava, valosuunnittelu Janne Teivainen, äänisuunnittelu Iiro Laakso, naamiointi Minna Pilvinen, pyrotekniikka Tero Aalto, projisoinnit Sanna Malkavaara, taistelukoreografi Oula Kitti, nukkien suunnittelu Pia Kalenius, rooleissa muun muassa Teemu Aromaa, Mika Kujala, Stefan Karlsson, Minna Hämäläinen, Ulla Reinikainen, Antti Kyllönen, Marko Pekkarinen ja Miska Kaukonen. ★★★★

Kun Turun kaupunginteatteri esitti vuonna 2018 massiivisen Tarun sormusten herrasta, kuvailin esitystä arvostelussani tuolloin suuruudenhulluksi. Sitä se todella oli: nelituntinen fantasiaseikkailu ryyditettynä lieskoilla ja pamauksilla.

Hobitti ei kalpene edeltäjänsä rinnalla, joskin seikkailu on tällä kertaa selvästi pienempi. Mittaa on vain vajaa kolme tuntia ja tapahtumia vähemmän.

Suurtuotannosta voi toki Hobitinkin yhteydessä puhua. Näyttämökuvat nousevat jylhinä eteen edelleen, kun kuljetaan metsän uumenissa, luolastoissa, vuorilla ja puiden latvoissa. Lavastus, maskeeraus ja puvustus ovat jälleen viimeistä saumaa ja saranaa myöten viimeisteltyjä.

Taikamaailma on luotu uudelleen harkiten, eikä oikopolkuja ole käytetty.

Hobitissa matkataan kohti lohikäärmevuorta.

Alkuperäisteos Hobitti eli sinne ja takaisin on J. R. R. Tolkienin Keski-Maasta kertovista kirjoista ensimmäinen. Kertomus sijoittuu aikaan ennen Taru sormusten herrasta -trilogiaa.

Tarina alkaa, kun hobitti Bilbo Reppuli saa odottamattoman vieraan, Gandalf-velhon, joka on valinnut Bilbon seikkailuun kääpiöiden kanssa.

Retkikunta lähtee kohti vuorta, jonka uumenissa lohikäärme Smaug makoilee kääpiöiden aarteen päällä. Syy hobitin valinnalle alkaa selvitä. Smaug ei ole haistanut hobittia koskaan. Kääpiöt taas lemuavat lohikäärmeen nenään niin, että paljastuvat heti ryömiessään vuoren uumeniin.

Ennen kuin vuorelle päästään, pienet olennot kohtaavat peikkoja, örkkejä, haltioita, hämähäkkejä ja ihmisiä.

Ja tietenkin Bilbo kohtaa iljettävän Klonkun ja mahtisormuksen yhdessä koko teossarjan keskeisimmässä kohtauksessa.

Teatterinjohtaja Mikko Koukin ohjauksessa on paljon samoja elementtejä kuin Tarussa sormusten herrassa oli. Palavat puut, räjähtelyt, soljuvat leikkaukset ja elokuvallisiksi etäännytetyt taistelukohtaukset löytyvät.

Hobitissa on kuitenkin läsnä jonkinlainen rauha verrattuna edeltäjäänsä. Suurin syy löytynee alkuperäisteoksesta. Hobitin lyhyys antaa hieman enemmän liikkumatilaa kuin massiivinen Taru sormusten herrasta.

Myös hahmojen määrää on karsittu. Kirjan 13 kääpiön sijasta näyttämöllä vipeltää vain viisi.

Sami Keski-Vähälän dramatisoinnin pohjalta näyttämöteos onnistuu tiivistämään näyttämölle olennaisen ja hemmottelemaan katsojaa viipyilevillä kohtauksilla.

Esimerkiksi Klonkun ja Bilbon keskinäinen arvuuttelukohtaus on yksi koko illan helmistä. Kahden näyttelijän vuorovaikutus ja ajoitus ovat tällaisten kohtausten ydin, oli ympärillä teatterisavua kuinka paljon tahansa.

Kohtaus rakentuu tyylikkäästi, etenee maltillisesti ja pitää otteessaan.

Näyttelijäntyö on Hobitissa tasavahvaa. Varsinaisia ihon kananlihalle nostavia tähtisuorituksia ei nähdä, mutta eipä tällä kertaa sorruta sen pahemmin jäykkyyteenkään.

Bilbo Reppulin roolin tekevä Teemu Aromaa näyttelee häsläävää hobittia häsläämättä näyttelijänä.

Mika Kujala tuntuu kasvaneen Gandalfin mittoihin. Roolityössä kuultaa rentous ja luontevuus, jotka vielä Tarussa sormusten herrassa olivat vakan alla.

Kääpiöistä mainittakoon mainio identtinen kaksikko Fili ja Kili (Ulla Reinikainen ja Minna Hämäläinen), jotka näyttelevät kuin yhtä ja samaa kääpiötä tekemättä siitä sen suurempaa numeroa.

Ja Miska Kaukosen Klonkku on edelleen taitava ja traaginen roolityö.

Mukana on myös liuta Turun ammattikorkeakoulun sirkuslinjalaisia. Sirkustemppuilu ripotellaan teokseen hienovaraisesti. Päälle liimatun tuntu vältetään melko hyvin, ja monissa kohtauksissa sirkus sulautuu teoksen osaksi vaivatta.

Taruolentoja on luotu nukketeatterilla.

Suurin jännitysmomentti on Smaugin paljastuminen. Miten lohikäärme loikoilee kultarahojen päällä näyttämöllä?

Nukketeatterin luvatussa kaupungissa tietenkin valtavana nukkena. Tökerösti toteutettu Smaug olisi ollut anteeksiantamatonta. Nyt Smaug on kuitenkin sekä upean viimeistelty että teatterin ehdoilla tehty. Näyttelijä Eero Ahon äänen saanut lohikäärme hengittää, sulkee luomiaan ja hakkaa hännällään.

Smaugin olemukseen kiteytyy oikeastaan koko esityksen hienous.

Lohikäärmeen tuhannen suomun ompelussa auttoi nimittäin teatterin asiakaspalvelutiimi, kun esitystoiminta oli keskeytettynä viime keväänä.

Se jos jokin on yhteen hiileen puhaltamista.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat