Turku
Kuvataide
Royal Salute 9.1.2022 saakka Turun taidemuseossa (Aurakatu 26, Turku). Ti–pe 11–19, la–su 11–17.
Ruotsin kuninkaallista taidekokoelmaa esittelevä näyttely ei turhaan kainostele: katsojan ottaa vastaan paljas takapuoli.
Flaamilaisen Jacob Jordaensin (1593–1678) maalauksessa Lyydian kuningattaren alaston keho suorastaan hohtaa ylellisen makuuhuoneen hämäryydessä. Hänen miehensä, kuningas Kandaules tirkistelee riisuutumista verhon takaa henkivartijansa Gygeen kanssa, jonka kuningas on painostanut mukaansa.
Maalauksen taustalla olevan tarun mukaan kuningatar huomaa piilottelevan Gygeen ja pakottaa tämän sovittamaan häpäisyn joko tappamalla kuninkaan tai itsensä. Jordaensin maalauksessa tosin kuningattaren katse suuntautuu toiseen tirkistelijään: katsojaan itseensä.
Psykologisesti tiheä moraalitarina aloittaa vahvasti Turun taidemuseon Royal Salute -näyttelyn, joka esittelee reilun 50 teoksen voimin Ruotsin Nationalmuseumin valtavia kokoelmia 1500-luvulta nykypäivään. Alkujaan Ruotsin kruunulle kuuluneet kokoelmat lukeutuvat Euroopan merkittävimpiin, joiden rinnalla suomalaiset taidekokoelmat kalpenevat.
Vanhan taiteen ystävälle näyttely onkin mannaa, jollaista Suomessa on harvoin tarjolla.
Nationalmuseumin kokoelmat juuret ulottuvat Kustaa Vaasan (1496–1560) aikoihin 1500-luvulle. Vuonna 1792 nimellä Konglig Museum perustettu taidemuseo on yksi Euroopan vanhimpia, vain hieman Pariisin Louvrea ja Firenzen Uffizia nuorempi.
Kuten monen muunkin eurooppalaisen kansallisgallerian kohdalla, Ruotsin kuninkaalliset kokoelmat siirtyivät lopulta valtion omistukseen, ja museon nimi vaihtui Nationalmuseumiksi.
Saksalaisen Johan Johnsenin Punaisella nauhalla ripustettu kukka-asetelma (ajoittamaton) on upea esimerkki 1600-luvun asetelmataiteesta.
Aluksi museo toimi Tukholman kuninkaanlinnassa, mutta kokoelmien kasvaessa se muutti vuonna 1886 jykevään uusrenessanssirakennukseensa Blasieholmenilla.
Noin 700 000 teoksen kokoelmiin kuuluu muun muassa maailman suurin miniatyyrimuotokuvien kokoelman sekä suurin ranskalaisen taiteen kokoelma Ranskan ulkopuolella.
Turun näyttely keskittyy määrään sijaan laatuun. Ajatuksella valituista teoksista jokainen puolustaa paikkaansa, eikä yksikään tunnu olevan mukana vain seinäntäytteenä. Kronologisesti ja teemakokonaisuuksin etenevä näyttely on kuin miniversio Nationalmuseumin perusnäyttelystä, eräänlainen eurooppalaisen taidehistorian pikakurssi.
Vaikka Nationalmuseumin suurimmat aarteet ovat ymmärrettävästi pysyneet Tukholmassa, Turkuun on saatu yllättävän tasokas teosjoukko.
Lucas Cranach vanhemman Lucretia (1528) kuului Kustaa Vaasan taidekokoelmiin.
Kustaa Vaasalle kuulunut Lucas Cranachin vanhemman (1472–1553) aistillinen Lucretia (1528) on ripustettu oivaltavasti Joos de Momper nuoremman (1564–1635) fantasiamaisen vuoristomaiseman viereen niin, että maisema näyttää jatkuvan maalauksesta toiseen. Peter Paul Rubensin (1577–1640) pieni mutta pätevä Kolme sulotarta (1620–1625) on sikäli harvinaista herkkua, että Rubensin teoksia ei Suomessa juuri näe.
Vaikka Turkuun ei ole saatu yhtäkään Nationalmuseumin lukuisista Rembrandtin teoksista, kaksi mestarin työhuoneelle attribuoitua maalausta ajavat asian yhtä hyvin: esimerkiksi Vanhan naisen muotokuvassa (1655) pitkän iän merkit kasvojen ryppyisessä, ohuessa ihossa on kuvattu Rembrandtin nerokkuudella.
Édouard Manet’n Päärynänkuorijassa (1868) näkyy maalaustaiteen kehitys kohti impressionismia.
Uudemman taiteen puolelta näyttelyn helmiksi nousevat tanskalaisen Vilhelm Hammershøin (1864–19156) arvoituksellista kuvakieltä hyvin edustava Lukeva nainen, sisäkuva (n. 1900) sekä Édouard Manet’n (1832–1883) upea Päärynänkuorija (1868), jonka luonnosmaisessa siveltimenkäytössä näkyy maalaustaiteen kehitys kohti impressionismia.
Kerrankin kiitosta ansaitsevat myös näyttelyn erinomaiset salitekstit. Ne sijoittavat kokoelmien taustat taidokkaasti osaksi Ruotsin historiaa sekä taiteen yleisiä kehityskaaria. Tekstien ansiosta näyttely ei ole vain joukko teoksia vaan kertomus Ruotsin – ja samalla Suomen – sivistyshistoriasta.
Erityisen arvokasta on, että tekstit uskaltavat nostaa esiin myös Nationalmuseumin kokoelmien hämärämpiä puolia, kuten sen, että osa kokoelmien aarteista on tullut Ruotsiin ryöstösaaliina.
Näkymä näyttelystä. Keskellä pronssiveistos Herkules, Nessos ja Deianeira (1622), joka ryöstettiin Prahasta vuonna 1648, kun ruotsalaiset joukot valtasivat osan kaupungista 30-vuotisen sodan lopussa.
Esimerkiksi Turussa esillä oleva Adriaen de Vriesin (1556–1626) pronssiveistos Herkules, Nessos ja Deianeira (1622) ryöstettiin Prahasta vuonna 1648, kun ruotsalaiset joukot valtasivat osan kaupungista 30-vuotisen sodan lopussa. Se oli yksi 69 pronssiveistoksen ja 470 maalauksen saaliista, jonka ruotsalaiset veivät keisari Rudolf II:n ja muiden merkkihenkilöiden kokoelmista.
Turussa veistos herättää aiheellisen kysymyksen siitä, milloin ryöstösaalis muuttuu kansalliseksi omaisuudeksi.
Näyttelyn ainoa häiritsevä piirre löytyy huoneellisesta nykyisen kuningasperheen muotokuvia. Yhdessä niissä kruununprinsessa Victoria poseeraa coolisti farkuissa, toisessa kuningas Kaarle XVI Kustaa röhnöttää kiviportailla.
Näyttely esittelee myös tuoreempia muotokuvia nykyisestä kuningasperheestä. Mikael Jansson kuvasi kruununprinsessa Victorian vuonna 2002.
Rennot kuvat toki kertovat kuningashuoneen nykyisyydestä ja luovat kiinnostavaa kontrastia perinteisempiin hallitsijapotretteihin, kuten näyttelyssä olevaan kuningatar Kristiinan lapsuusmuotokuvaan 1600-luvulta. Samalla valokuvat kuitenkin rikkovat muuten yhtenäisen näyttelyn kronologian ja tyylillisen eheyden.
Lue lisää: Kuninkaallinen tervehdys lahden takaa
