Dave Grohlia pelotti kirjoittaa Kurt Cobainin kuolemasta elämäkerrassaan – Rocktähti tiesi mitä fanit haluavat kuulla, mutta sen sijaan hän kertoo teoksessa jotain ihan muuta - Kulttuuri | HS.fi

Dave Grohl aloitti uransa Scream-yhtyeen rumpalina, ja nyt hän on yksi maailman tunnetuimmista rocktähdistä.

Mukavan jätkän elämä

Kun pandemia alkoi, Foo Fighters -yhtyeen perustajalla Dave Grohlilla oli yhtäkkiä aikaa. Tyhjän ajan hän täytti kirjoittamalla kirjan, jossa kertoo muun muassa ystävänsä Kurt Cobainin kuoleman herättämistä tunteista avoimemmin kuin koskaan.


21.11. 2:00 | Päivitetty 21.11. 6:51

Todetaan itsestäänselvyys heti alkuun: laulaja-lauluntekijä Dave Grohl vaikuttaa aivan poikkeuksellisen mukavalta ihmiseltä. Ystävälliseltä, lempeältä ja kiinnostuneelta siitä, mitä keskustelukumppanilla on sanottavana.

Toki puoli tuntia kestävässä Zoom-haastattelussa melkein kuka tahansa pystyisi halutessaan laittamaan hurmurivaihteen päälle.

Grohlilla on kuitenkin ollut käytännössä koko uransa ajan harvinaisen sydämellisen ihmisen maine. Netistä löytyy lukuisia artikkeleita, joissa häntä kuvaillaan ”rockin mukavimpana jätkänä”.

Grohl, 52, vastailee kysymyksiin hieman ryppyisessä ruutupaidassa, silmälasit päässään ja näyttää keski-iän ylittäneeltä perheenisältä.

Sellainen hän toki onkin, mutta sen lisäksi hän on ihminen, joka jakoi kiertue-elämän Kurt Cobainin kanssa ja näki tämän vaikeimmat vuodet kuolemaan saakka.

Haastattelu mukavan jätkän kanssa järjestyi, koska perjantaina 19. marraskuuta ilmestyi suomeksi Grohlin kirjoittama omaelämäkerta Tositarinoita (Bazar).

Englanniksi kirja tuli jo lokakuun alussa. Se keräsi paljon huomiota kansainvälisessä musiikkimediassa ja nousi The New York Timesin bestseller-listan ykköseksi.

Eikä ihme: Grohlin elämään mahtuu sekä aika Nirvanan rumpalina että valtaisa suosio oman Foo Fighters -yhtyeen kanssa. Yli 20 vuotta toiminnassa ollut yhtye tunnetaan sellaisista jättihiteistä kuin The Pretender, All My Life, Everlong ja Best of You.

Grohlin merkittävä ura rockmuusikkona ei ole kuitenkaan ainut syy, miksi kirja kiinnostaa. Teoksessa Grohl kertoo poikkeuksellisen suorasanaisesti elämästään lapsuudesta nykyhetkeen saakka.

Grohl mursi jalkansa keikalla Göteborgissa vuonna 2015. Kuva on otettu muutama kuukausi tuon keikan jälkeen Italiasta.

Vetävästi kirjoitetun kirjan vahvuus on, ettei se etene kaikkein perinteisimmällä tavalla. Siinä ei käydä läpi jokaisen levyn tekoprosessia tai arvioida kaikkia biisejä. Sen sijaan jokainen luku rakentuu yhden Grohlin elämässä tapahtuneen sattumuksen ympärille.

Draamaa Grohlin elämästä ei ole puuttunut, mikä käy ilmi heti kirjan alussa, jossa käydään läpi Foo Fightersin keikka Ruotsissa vuonna 2015. Grohl mursi jalkansa konsertin alkupuolella ja soitti siitä huolimatta loppuun asti.

”Seuraavaksi polkaisin alkuun Learn to Fly -biisin ja katsoin edessäni kyykistelevää Johania, joka koetti parhaansa mukaan pitää jalkaani paikallaan samalla, kun räimin kitarallani edestakaisin adrenaliini suonissani yhä sykkien. Huomasin, että hän ei ollut enää niinkään huolissaan, vaan nyökytteli päätään musiikin tahtiin. Niinpä iskin hymyillen silmää ja sanoin: ’Aika siistiä, vai mitä?’” Grohl kuvailee kirjassa, miten päätyi lopulta lavalle niin, että häntä hoitanut lääkäri piti murtunutta jalkaa kasassa.

Tarinat kulkevat laidasta laitaan. Mukana on muun muassa kertomus rattijuoppoudesta kärähtämisestä Australiassa, ensirakkauden löytämisestä, hämmentävistä yksityisjuhlista AC/DC:n jäsenten kanssa ja Grohlin oman tyttären tanssiaisista, jonne päästäkseen hän lensi pahasti sairaana maailman toiselta puolen vain palatakseen takaisin heti tanssiaisten jälkeen.

Väliin jää pisimmillään jopa vuosia, joita ei käsitellä oikeastaan ollenkaan. Se on ollut tietoinen ratkaisu, Grohl kertoo nyt haastattelussa.

”Minulla oli 30–40 tarinan lista. Annoin ne kustannustoimittajalleni ja pyysin häntä valitsemaan, mistä alan kirjoittaa. Hän antoi minulle aina tehtäväksi jonkin listalla olevista tapahtumista satunnaisessa järjestyksessä. Se oli sekopäistä mutta hauskaa. Kun olin jatkanut kirjoittamista noin vuoden ajan, kirja alkoi saada muotonsa”, Grohl kertoo.

Grohlille oli tärkeää, ettei hänen kirjansa olisi perinteinen rockelämäkerta.

”En pidä niistä”, Grohl sanoo ja nauraa.

”En oikeastaan lue niitä, joten en tiedä, miten sellaisia pitäisi kirjoittaa. En halunnut, että luettelen siinä, miten käytin tätä biisiä tehdessä tätä mikrofonia ja miten olimme soittamassa tässä konsertissa tänä vuonna. Halusin, että kirja olisi enemmän tunteellinen ja vähemmän informatiivinen.”

”En pidä perinteisistä rockelämäkerroista.”

Kirjoittaminen sai alkunsa, kun koronapandemian alettua Grohl perusti Instagram-tilin, jonne alkoi kirjoittaa tarinoita elämänsä varrelta. Tilistä tuli nopeasti suosittu, ja kohta Grohlilla oli kustannussopimus kokonaisesta kirjasta.

Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun Grohlille oli ehdotettu elämäkerran kirjoittamista.

”Kymmenen vuotta sitten minulta kysyttiin, haluanko kirjoittaa kirjan. Minulle sanottiin näin: ’Se on helppoa. Teet neljä–viisi tuntia haastatteluita, joku muu kirjoittaa kirjan niiden pohjalta ja kutsut sitä omaksi kirjaksesi’. Ajattelin, että ei helvetissä. Molemmat vanhempani ovat kirjoittajia. Jos joku muu kirjoittaisi elämäkertani, vanhempani tappavat minut. Tiesin, että minun pitää kirjoittaa se itse”, Grohl kertoo.

Pandemia oli hyvä hetki kirjan kirjoittamiselle, koska kerrankin Grohlilla oli ylimääräistä aikaa. Yleensä muusikolla on lukuisia rautoja tulessa.

Grohlin mukaan hänen elämänsä on silti rauhoittunut. Esimerkiksi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla oli vielä toisin: Grohlilla oli kotona pienet lapset, minkä lisäksi hän työsti uutta musiikkia Foo Fightersin ja juuri perustamansa Them Crooked Vultures -yhtyeen kanssa. Elämässä tapahtui isoja asioita, ja Grohl piti itsensä liikkeellä juomalla tolkuttomia määriä kahvia. Lopulta kroppa ei kestänyt kaikkea rasitusta.

”Muistan ensimmäisen tuskankohtauksen. Se iski päivää ennen kuin meidän piti lähteä Valkoiseen taloon. Olin kotonani aulassa stressaamassa kuurouttavasta remontista, joka ravisteli taloa kuin ilmapommitus, ja tuntui kuin puukko olisi tungettu rintakehään. Kipu oli terävä. Pysähdyin ja kokeilin rintaani. Kauhistuin, että se olisi sydänkohtaus, mutta rukoilin, että se olisi vain kaikesta rummutuksesta Vulturesin kanssa venähtänyt lihas”, kirjassa kuvaillaan.

Grohl vietti elämänsä kiireisimpiä vuosia 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella.

Kun Grohl päätyi sairaalaan, siellä todettiin, että syy on liiallinen kahvin juominen. Nyt kahvikuppia pitelevä Grohl nauraa muistolle.

"Kahvinjuonti on tyhmin mahdollinen syy joutua sairaalaan, mutta niin minulle kävi. En käytä huumeita: kokaiinia, piriä tai mitään, joten minun piti juoda kahvia”, Grohl sanoo.

Kokemus opetti Grohlin sanomaan ’Ei’ ja hidastamaan tahtia elämässään ainakin hieman. Helppoa se ei ole ollut, hän myöntää.

”Kurt oli Nirvanan keulakuva ja kantoi kaiken paineen harteillaan.”

Tie huipulle ei ollut yksinkertainen. Uransa alussa Grohl pääsi kulttimainetta nauttineen hardcore punk -yhtye Screamin rumpaliksi valehdeltuaan ikänsä, mutta keikoilla kiertäminen ei ollut varsinaista luksuselämää. Keikkamatkat taitettiin pakettiautolla, jossa myös nukuttiin. Päiväpalkkio oli 7,5 dollaria, jonka piti riittää ruuaksi nautittuihin maissinakkeihin ja tuohon aikaan aktiivisesti käytettyyn kannabikseen.

”Urani kokopäiväisenä pössyttelijänä oli nyt täydessä vauhdissa. Poltin jos oli, etsin jos ei ollut. Tästä seurasivat ehkä elämän suurimmat haasteet tien päällä”, Grohl kuvailee uransa alkuaikoja kirjassa.

Sitten Grohl pyydettiin kovassa nousussa olevan, Kurt Cobainin luotsaaman Nirvana-yhtyeen rumpaliksi. Kun bändin läpimurtoalbumi Nevermind julkaistiin vuonna 1991, Nirvana oli yhtäkkiä kaikkialla, mutta bändin jäsenien elämässä muutos ei näkynyt heti.

”Kun olimme myyneet miljoona levyä, söin edelleen maissinakkeja, asuin edelleen pienessä huoneessa kaverini kämpässä ja nukuin futonilla. Vähitellen tajusimme, minkälainen vaikutus bändillämme oli ihmisiin. Kukaan ei ollut osannut odottaa sitä, joten kukaan ei ollut valmistanut meitä siihen. Minulle se oli helpompaa kuin Kurtille. Hän oli bändin keulakuva ja kantoi kaiken paineen harteillaan”, Grohl sanoo.

Kirjassa käydään yksityiskohtaisesti läpi myös bändin hurjaa keikkatahtia loppuvuodelta 1991: Nirvanalle oli myyty keikkoja ensin Yhdysvaltoihin ja sitten Eurooppaan vielä varsin pienille klubeille, koska Smells Like Teen Spirit -kappaleen synnyttämä valtava ilmiö oli saanut kunnolla alkunsa vasta kiertueen aikana.

Dave Grohl (vas.), Kurt Cobain ja Krist Novoselic muodostivat Nirvanan vuonna 1991.

Suomalaisille vuoden 1991 Euroopan-kiertue on jäänyt mieleen hyvin siitä, että yhtye ei koskaan saapunut esiintymään Helsingin Lepakkoon 11. joulukuuta, kuten oli luvattu. Vielä muutamaa päivää aiemmin yhtye esiintyi Ranskassa, mutta sen jälkeen loppukiertue peruttiin terveysongelmiin vedoten.

Muistaako Grohl, miksi muun muassa Suomen-keikka jäi väliin?

”Kun kirjoitin kirjaa, menin nettisivulle, jonne oli listattu jokainen Nirvanan keikka. Katsoin aikatauluamme tuolta ajalta, ja ajattelin, että se on aivan älytön. Viisi keikkaa putkeen, yksi päivä välissä ja sitten taas viisi keikkaa putkeen. Kun olimme Euroopassa, oli talvi ja olimme aivan väsyneitä. Kaikki olivat loppu. Sanoisin, että oli itsesuojelua jättää kiertue kesken ennen kuin jotain aivan kamalaa olisi tapahtunut.”

Todennäköisesti kirjan odotetuin osuus on ollut se, mitä sanottavaa Grohlilla on mielenterveysongelmiin ja huumeriippuvuuteen ajautuneesta ja lopulta 27-vuotiaana kuolleesta entisestä bänditoveristaan.

Juuri tässä kohtaa kirja tekee yllättävän ratkaisun: Nirvanan vaikeista vuosista ei käytännössä puhuta, vaan bändin suosion huippuhetkistä ja Cobainin ensimmäisistä pahoista ongelmista hypätään suoraan ystävän kuolemaan.

”Hän on poissa” -niminen kappale on koskettava kuvailu siitä, miten Grohl saa puhelun, jossa kerrotaan Cobainin kuolleen. Pian perään tulee toinen soitto, jossa ilmoitetaan tämän olevan sittenkin vielä elossa. Noin kuukautta myöhemmin puhelin soi taas. Tällä kertaa korjaavaa tietoa ei enää tule.

”Jouduin ensimmäistä kertaa kosketuksiin kuoleman kanssa, ja olin jälkeenpäin aivan sekaisin. Nyt tiesin menetyksen viiltävän tuskan, mutta tunsin sitä vain lyhyen hetken, ennen kuin se lykättiin syrjään kuin hirvittävä jäynä. Tapani surra muuttui ikuisesti. Tuosta päivästä lähtien jonkun läheisen menettämisestä tuli monimutkainen harjoitus, kun jäin aluksi odottamaan soittoa, joka kertoisi, että kaikki oli väärinkäsitystä ja että kaikki oli kunnossa, ja sitten maanittelemaan tuskaa esiin, kun puhelin ei soinutkaan”, Grohl kirjoittaa.

Kun haastattelussa puhe kääntyy Cobainiin, suurimman osan ajasta leppoisasti naureskellut Grohl vakavoituu.

”Kurtin kuolemaa käsittelevä luku on viimeinen osa, jonka kirjoitin kirjaan. Minua pelotti kirjoittaa se. Olin aivan kauhuissani. Sitten kustannustoimittaja sanoi, että minulla on kolme päivää aikaa. Niinpä lukittauduin huoneeseeni ja kirjoitin. Kirjoitin asioita, joita en ole koskaan sanonut ääneen, ja olen iloinen, että tein niin”, Grohl sanoo.

Grohl sanoo tietävänsä, mitä ihmiset olisivat halunneet hänen kirjoittavan Cobainista ja tämän kuolemasta. Juuri sitä hän ei halunnut kirjoittaa. Palataan jälleen siihen, että Grohl ei halunnut kirjansa olevan perinteinen rockelämäkerta, jonka tärkein arvo on tiedonvälitys.

”Ihmisillä on paljon kysymyksiä tuosta ajasta. Niin on minullakin. Sen sijaan, että olisin kirjoittanut jotain informatiivista, halusin kirjoittaa siitä, miltä tuntuu menettää läheinen ihminen. Miltä tuntuu surra ja vähitellen toipua.”

”Kirjoitin asioita, joita en ole koskaan sanonut ääneen.”

Grohl kuvattuna kesäkuussa 2019. Seuraavana vuonna hän alkoi kirjoittaa kirjaansa.

Haastattelun lopuksi löytyy yksi teema, joka saa avoimesti puhuneen Grohlin nostamaan kädet pystyyn.

Kuluneena syksynä on uutisoitu siitä, miten Nevermind-levyn ikoniseen kansikuvaan vauvana alasti kuvattu mies syyttää yhtyettä nyt lapsipornografian levittämisestä. Ennen kuin Grohlilta ehtii edes kysyä mielipidettä asiaan, hän perääntyy tietokoneen ääreltä hieman kauemmas.

”En voi puhua siitä!” Grohl huudahtaa ja nauraa jälleen.

”Mutta olen toki lukenut asiasta.”

Muuta sanottavaa hänellä ei ole. Sitten haastatteluaika on loppu – ja Grohlilla on jälleen kerran kiire.

Dave Grohl: Tositarinoita. Bazar. Suom. Simo Liikanen. 448 s.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat