Jarkko Ahola ja Waltteri Torikka ovat huomanneet, miten eri tavalla miehet ja naiset käsittelevät tunteita konsertin aikana: "Minusta se on hirveän surullista" - Kulttuuri | HS.fi

Jarkko Ahola ja Waltteri Torikka ovat huomanneet, miten eri tavalla miehet ja naiset käsittelevät tunteita konsertin aikana: "Minusta se on hirveän surullista"

Miksi erityisesti miehet puhuvat musiikista yrittäessään puhua tunteista? Kirjailija Antti Arnkil on itsekin huomannut, miten helppoa on puhua asioista mieluummin vähän ohi.

29.11.2021 2:00 | Päivitetty 29.11.2021 7:34

Kun marraskuun alkupuolella progressiivisen rockin legenda, Genesiksen entinen kitaristi Steve Hackett konsertoi Helsingin Kulttuuritalolla, yleisö koostui suurelta osin neli-, viisi- ja kuusikymppisistä miehistä. He ovat 1970-luvun progen keskeistä yleisöä, ja Genesiksen 1970-luvun tuotanto on progressiivisen rockin keskeistä ohjelmistoa. Siksi sitä puidaan jatkuvasti keskustelupalstoilla, sosiaalisessa mediassa ja musiikkidiggarien keskusteluissa.

Juuri 1970-luvun kappaleisiin Hackett konsertissaan keskittyikin, ja yleisö eläytyi hartaasti musiikkiin, jonka se tunsi läpikotaisin. Hackettin bravuuri, Firth of Fifth -kappaleen kuuluisa kitarasoolo näytti herättävän monessa valtavan tunnereaktion. Epäilemättä soolosta ja koko konsertista puhuttiin fanien kesken pitkään – ja kirjoitettiin tuntemuksia sosiaaliseen mediaan.

Lokakuun puolella kirjailija ja kustannustoimittaja Antti Arnkil kiinnitti Twitterissä huomiota siihen, että musiikki toimii monille miehille sellaisena välineenä, jonka avulla nelikymppisen miehenkin on kulttuurisesti helpompaa puhua tunteistaan:

”Miksi me äxpolven miehet puhumme loputtomiin musiikista? Se on ollut se hyväksyttävä tapa yrittää puhua tunteista. Yleensä se epäonnistuu”, hän kirjoitti.

Twiitin vastauksissa miehet intoutuivatkin kertomaan omista kokemuksistaan, joissa he ovat viestineet tunteistaan ja itsestään sanattomasti musiikin avulla – ja vieläpä siinä onnistuen.

”Eihän kukaan varsinaisesti ole kieltänyt puhumasta tunteista, enkä ole elänyt missään repressiivisessä kulttuurissa”, Arnkil kertoo puhelimitse.

”Mutta se häpeän ja nöyryytyksen pelko on siinä se iso juttu. Naurunalaiseksi joutumisen pelko on niin suuri, että miehet puhuvat asioista mieluummin vähän ohi.”

Hänen kokemuksensa mukaan miehet kiinnittävät musiikkiin helposti sellaista tunnesisältöä, jota ei välttämättä musiikissa itsessään oikeastaan ole.

”Olen alkanut miettiä, miten musiikkiin on elämän varrella heijastanut niin valtavasti merkitystä. Ja sitten kun yrittää purkaa auki, missä se merkitys on, niin sitä ei löydy. Musiikki tuntuu säilövän jotain hetkessä koettua, mutta ei sitä sieltä tietenkään saa palautettua”, Arnkil sanoo.

Musiikin olemukseen kuuluu, että se pakenee sanoja. Sillä ei ole tarkkoja sanallisesti ilmaistavia merkityksiä, joten kuuntelija voi itse heijastaa siihen omaa kokemusmaailmaansa, kertoo Jyväskylän yliopiston musiikkikasvatuksen apulaisprofessori Suvi Saarikallio.

"Musiikki puhuttelee ihmistä kehollisen ja sanattoman viestinnän tasolla. Se kuljettaa ajassa, siihen voi heittäytyä mukaan ja antaa sen virrata. Siinä on symbolisuutensa, kun sisällöt eivät ole sanoitettuja suoraan, vaan ovat enemmän tunnesävyisiä. Musiikin äänien ja rytmien maailma on hyvin tulkinnallista, johon on helppo heijastaa omia tunnelmiaan”, Saarikallio sanoo.

Onko musiikin käyttö tunneilmaisun välineenä sitten sukupuolittunutta, eli käyttävätkö miehet ja naiset musiikkia eri tavoilla tunteidensa tulkkina?

”Tutkimuksissa on pikemminkin niin päin, että naiset kertovat enemmän käyttävänsä musiikkia tunteiden ilmaisemiseen, mutta siinä voi olla myös tulkinnallinen vääristymä: kysyttäessä naiset kertovat puhuvansa tunteista helpommin kuin miehet. Mutta kyselytutkimuksien mukaan sekä miehet että naiset kyllä kertovat käyttävänsä musiikkia hyvin monipuolisesti, myös syvien tunteiden tulkkina”, Suvi Saarikallio sanoo.

Musiikin tunneilmaisun voiman tuntevat myös esiintyvät taiteilijat, jotka näkevät konserteissaan yleisöjen reaktioita.

Heavyrock-yhtye Teräsbetonista julkisuuteen noussut Jarkko Ahola on saavuttanut suurta suosiota myös soololaulajana, erityisesti joululevyillään ja -konserteillaan. Hänen kokemuksensa mukaan ihmiset heijastavat tunteitaan musiikin kautta riippumatta iästä tai sukupuolesta.

”Ajattelisin, että se on universaalia, ja sen takia musiikki ylipäätään on niin tärkeätä ihmisille. Se antaa jotakin mitä puhe vain ei voi antaa”, Ahola sanoo.

Ikä ja sukupuoli sen sijaan vaikuttavat Aholan mukaan siihen, millä tavalla kuulijat hänen musiikkiinsa reagoivat.

”Yleisön vanhemmat leidit saattavat tulla puhumaan siitä, miten jokin kappale tuo mieleen muistoja tai luo turvallisen olon. Miehet kertovat usein, miten heihin on kolahtanut ehkä jokin vähän rankempi kappale”, Ahola kertoo.

Myös baritoni Waltteri Torikka on huomannut, että tunneilmaisun laatu vaihtelee suurestikin sukupuolen mukaan. Klassisen laulajakoulutuksen saanut Torikka on saavuttanut suurta suosiota myös viihteellisemmän musiikin tulkitsijana.

”En tiedä onko minun ikäisiäni nuoria miehiä opetettu käsittelemään tunteita”, sanoo 37-vuotias Torikka.

”En koe että sitä olisi opetettu missään, joten kyllä sitä on joutunut aikuisiällä työstämään. Musiikki on monelle tunneilmaisun väline. Jos ajatellaan niinkin suosittua asiaa kuin karaoke, niin kyllä siellä pystyy monia patoutumia laulamisen ja musiikin kautta välittämään.”

Omissa konserteissaan Torikka näkee paljon yleisön tunnereaktioita.

”Miehet usein vaikuttuvat enemmän vaiti ja hiljaa, tyynesti. Siitä tulee vaikutelma, että koetut tunteet eivät saisi näkyä, että se on jotain hävettävää. Minusta se on hirveän surullista, koska olen oppinut ajattelemaan, että kaikkien tunteiden näyttäminen on tärkeätä ja sallittua.”

Tutkija Suvi Saarikallion mukaan musiikin ja tunneilmaisun tutkimuskenttä on keskittynyt paljolti ihmisten yksityiseen musiikinkuunteluun eikä niinkään yhteisöllisyyteen.

”Oman tunnesäätelyn puoli on keskittynyt enemmän yksityiseen käyttöön: miten itse vaikka saa vauhtia lenkille lähtiessä energisestä musiikista, minkälainen musiikki auttaa keskittymään johonkin tehtävään, on hyvää kotitöiden taustalla ja mikä on lohduttavaa”, Saarikallio kertoo.

Saarikallion tutkimukset musiikkikasvattajana ovat liittyneet nuorisoon eli teini-ikäisiin.

”Heidän ei ole aina ihan helppoa kertoa miltä tuntuu, mutta musiikin avulla voi eläytyä syvästi monen kirjon tunteisiin. Mutta sitten voi jälkeenpäin turvallisesti sanoa, että se nyt oli vain biisi. Silloin voi säilyttää kasvonsa, koska se tuo tietyn leikillisen etäisyyden.”

Klassinen musiikkifilosofinen kysymys on se, voiko musiikki itsessään kuvata mitään, vai ovatko kuulijan musiikkiin liittämät merkitykset lähtöisin kuulijasta itsestään. Tähän kysymykseen liittyy esimerkiksi nostalgian vaikutus kuuntelutottumuksissa: monelle kuulijalle oman nuoruuden aikana kuultu musiikki pysyy läheisenä läpi elämän.

”Nelikymppiset äijät jauhaa loputtomiin jostakin 90-luvun musiikista”, päivittelee omiakin musiikkikeskustelujaan Antti Arnkil. ”Sehän on hieno tapa puhua jostakin muusta kiertoteitse. Olla jonkin yhteisen kokemuksen tai tunteen äärellä. Siihen lastataan hirmuisia merkityksiä mutta se on silti ohipuhumista.”

Suvi Saarikallion mukaan musiikin merkitykset syntyvät yleensä musiikin ominaisuuksien ja kuulijan kokemuksien yhteisvaikutuksesta.

”Se on aina hyvin yksilöllistä ja omaan kokemukseen perustuvaa”, Saarikallio sanoo.

”Mutta on tiettyjä hyvin karkeita energiatasojen ja miellyttävyyden tai epämiellyttävyyden perustasoja, joilla pystymme tunnistamaan tunnetiloja. Esimerkiksi puhuessa voimme olla aggressiivisen hermostuneita, ja musiikissa se liittyy tempoon. Rauhallinen tempo koetaan rauhallisempina tunteina. Ja esimerkiksi duurin ja mollin eron me länsimaiset kuulijat tunnistamme iloisempana ja surullisempana.”

Näihin perushahmoihin vaikuttavat kuitenkin suuressa määrin kuulijan omat kokemukset.

”Voidaan tietenkin tunnistaa, että tämä on hilpeää ja iloista musiikkia, mutta koska on jokin tietty muisto, niin se vain ärsyttää. Tai jokin murheellinen musiikki voi tuoda onnellisia muistoja. Eli kyllä tämä on sulava sekamelska musiikin ominaisuuksien ja kuulijan kokemusten välillä”, Suvi Saarikallio toteaa.

Tähän asiaan on törmännyt myös Waltteri Torikka esimerkiksi joulukonsertteja laulaessaan.

”Niissä tavallaan olettaa, että ihmiset haluavat tulla kokemaan ja muistamaan jotakin menneisyyden joulua, palaamaan ajassa taaksepäin. Ja usein tulee liikutuksen hetkiäkin: että sävelmät herättävät muistoja iloisista ja haikeista, joskus jopa kipeistäkin hetkistä, jotka monilla liittyy jouluun.”

Samaa sanoo myös Jarkko Ahola, joka Torikan tavoin tekee säännöllisesti joulukonsertteja kirkoissa.

”Jotkut ihmisethän tulevat sinne toivoen, että tulisi kyyneleet silmiin. Ihmisillä on patoutuneita tunteita, joista he eivät ehkä osaa tai halua puhua. He kuulevat sen yhden kappaleen, johon liittyy muistoja, ja sitten kyynelkanavat aukeavatkin.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat