HS kokosi syksyn lasten- ja nuortenkirjoista 16 teosta, jotka kannattaa lukea - Kulttuuri | HS.fi

HS kokosi syksyn lasten- ja nuortenkirjoista 16 teosta, jotka kannattaa lukea

Tänä syksynä lapsille ja nuorille suunnatuissa kirjoissa tutustutaan hirviömäiseen nälkään, dinosaurusten töräytyksiin ja kalevalaisen maailman ihmisoikeusongelmiin. HS kokosi syksyn lasten- ja nuortenkirjoista lukupaketin kaikenikäisille.

11.12.2021 2:00 | Päivitetty 12.12.2021 9:59

Anniina Mikama toivoo HS:n haastattelussa aikuisten lukevan lasten- ja nuortenkirjallisuutta, ja tämän syksyn kirjojen ääressä aikuinenkin viihtyy. Tekstien lisäksi voi syventyä kauniisiin, hellyttäviin tai huvittaviin kuviin, jotka tuovat tarinaan uusia ulottuvuuksia.

Tänä syksynä huomio kiinnittyy erilaisiin tutkimusmatkoihin, joita tehdään niin ympäröivässä maailmassa kuin oman mielen sisällä. Matkoilla opitaan maailmasta, ystävyydestä ja itsestä suuria ja pieniä, vakavia ja hassunkurisia totuuksia.

Yli 3-vuotiaille

Iltasatuja rauhoittumisen hetkiin

Kaisa Happonen ja Anne Vasko: Mur ja metsän ilta. Tammi. 176 s.

Lyhyiden, mietteliäiden iltasatujen kokoelma Mur ja metsän ilta antaa pohdittavaa metsän ihmeellisyyksistä, eri olentojen erilaisuudesta ja tarjoilee jopa filosofisia mietteitä. Kirja on kuvitettu valtavan viehättävästi, ja tekstit tarjoavat ihanan mahdollisuuden rauhoittua pohdiskelemaan syntyjä syviä ennen unta – mutta toisaalta tekstit saattavat olla iltahepuleissaan riekkuvalle leikki-ikäiselle liiankin rauhallisia.

Kymmenen tarinaa kertovat eri eläimistä, mutta Mur-karhu seikkailee monissa niistä. Olavi Uusivirta ja Ringa Manner ovat tehneet kirjan Iltalaulu-runosta myös laulun.

Aino Miikkulainen

Ronkeleiden lasten kirjaherkku

Vuokko Hurme ja Noora Kautto: Hirveä nälkä. Into. 22 s.

Viimalla on kauniisti sanottuna valikoiva ruokahalu. Pähkinät päätyvät piiloon pupun kylkeen ja sushista maistetaan pari riisinjyvää. Niin tuttua monessa lapsiperheessä. Viiman mahassa asuu kuitenkin hirveä hirviö nimeltään Nälkä. Ja kun se herää, tulee kiire!

Värikästä kirjaa on hauska lukea ronkelin lapsen kanssa – tunnistettavat tilanteet naurattavat, mutta lukiessa tulee myös onnistumisen tunteita: näitäkin kaikkia asioita olen jo maistanut! Nälän ruokkiminen voi tämän kirjan lukemisen jälkeen toimia innostajana hankalissa ruokahetkissä.

Tai sitten ei.

Aino Miikkulainen

Ihanat ja sopivan lyhyet muumit

Muumi ja keskikesän arvoitus (Moomin and the Midsummer Mystery). Alkuperäiset piirrokset Tove Jansson, kirjoittanut Richard Dungworth. Suom. Päivi Lehtinen. WSOY. 32 s.

Muumeja ei tietenkään koskaan tarvitse perustella – mutta tätä muumikirjasarjaa vähän täytyy. Muistan, miten ihmettelin kymmenisen vuotta sitten lukiessani sarjan kirjaa Muumin kuutamoseikkailu (2010), että miten ihmeessä kirja on käännetty englannista. Enää en ihmettele, muumit ovat maailmanlaajuinen juttu. Kuutamoseikkailukirja on kaiken lisäksi meillä edelleen luvussa, joten jonkinlaista taikaa näissä(kin) muumikirjoissa tuntuu olevan.

Niille, jotka eivät usko taikuuteen, voin kertoa, että näiden nimenomaisten muumikirjojen taika koostuu erityisesti kolmesta seikasta: Tove Janssonin alkuperäisistä hahmopiirroksista, värikkäistä ja visuaalisesti selkeistä taustakuvista sekä sopivan mittaisista teksteistä. Useinhan kuvakirjoissa on aivan liikaa tekstiä, niin että lapselle lukeva (väsynyt) vanhempi joutuu hyppimään tekstissä ja kuromaan sitä kasaan sieltä täältä.

Näissä muumikirjoissa sitaatteja ja suoraa kerrontaa on lisäksi sopivassa suhteessa, joten ääneen lukiessa pysyy aina (väsyneenäkin) jollain lailla virkeä fiilis. Kirjojen repliikeistä nousee usein suosikki, tässä se on ehdottomasti Viuhtin ”Ihanti tottati!”

Sanna Kangasniemi

Joulun ihme löytyy ystävyydestä

Tomi Kontio ja Elina Warsta: Koira nimeltään Kissa ja joulun ihme. Teos. 40 s.

Lumipyry ja jouluksi tyhjentynyt Helsinki näyttävät lempeiltä ja tunnelmallisilta Elina Warstan kuvituksissa jo kolmannessa kirjassa, joka kertoo koirasta nimeltään Kissa. Ensimmäisessä osassa hän oli yksinäinen, mutta tarinat saavat syvyyttä sitä mukaa, kun uusia ystäviä tulee mukaan. Kissa on löytänyt ystävikseen ja asuinkumppaneikseen puliukon nimeltä Näätä, kissan nimeltä Koira ja nyt kolmikko tutustuu vielä tyttöön nimeltä Tiikeri!

Runoilija Tomi Kontion lastenkirjat kertovat suvaitsevaisuuden ja ystävyyden tärkeydestä. Niissä suvaitaan ja rakastetaan jopa ärsyttäviä vanhempia, jotka sanovat kaikkeen aina ei. Kirja on vaikkapa ihana joululahja, joka muistuttaa nauttimaan pienistä asioista.

Aino Miikkulainen

Pedot herättävät kysymyksiä

Mike Lowery: Kaikkea eeppistä dinosauruksista ja muista esihistoriallisista pedoista (Everything Awesome about Dinosaurs and Other Prehistoric Beasts!). Suom. Roni Sirén. Tekstaus Mari Ahokoivu. WSOY. 128 s.

Hauska ynnä täyttä asiaa. Mikä onkin kutakuinkin täydellinen yhdistelmä ynnä hyve niin aikuisten kuin lastenkin opuksissa. Saa viihtyä ja iloita oppimisesta.

Atlantassa asuva kuvittaja Mike Lowery (s. 1986) on ehtinyt kahden lapsen isäksi ja varmaankin heidän innoittamaan palannut oman lapsuutensa suuriin rakkauksiin, dinosauruksiin sekä muihin esihistoriallisiin otuksiin.

Kovan tiedon ei tarvitse olla tylsää. Niinpä vastaus kysymykseen, karjaisivatko dinosaukset RÄYH, alkaa varoituksen sanalla: ”Et ehkä pidä tästä vastauksesta.” Sillä jopa se karmea T. Rex taisi vain ”töräytellä niin kuin hanhi”.

Kaikkea eeppistä on mahtava luku- ja katselupaketti kodin yhteisiin hetkiin. Siitä huolimatta, että kieli menee solmuun, kun yrittää päiväkotilaiselle tavailla vaikkapa nimen Pachycephalosaurus. Sekä siitä, että vanhempi osapuoli ei millään enää seuraavana aamuna muista, mitä Archaeopteryx syö.

Teos myös inspiroi kysymyksiin. Kainalostani kuulin: ”Isi, sun äiti ja isä on siis kuollu. Tappoko meteoriitti ne?”

Antti Majander

Yli 6-vuotiaille

Muutosten saturomaani

Ursula Mursu: Myrtti ja noitatukka. Kuvitus: Apila Pepita. Kumma-kustannus. 141 s.

Viimeisen laitelippunsa Myrtti käyttää huvipuiston kummitusjunaan. Vaunu vie hänet rinnakkais­todellisuuteen, maailmasta Kuuilmaan. Siellä meri on tumma ja hopeanhohtoinen, eivätkä paikalliset eläimet tiedä ihmisiä. Maapallon sisäpinnan todellisuus on Ursula Mursun lastenromaanin Myrtti ja noitatukka innostava satumaailma.

Romaanin mielikuvituksessa seikkailu näyttää merkitsevän sisäisyyttä ja päähenkilön kasvua. Jos Myrtti ei ole noita, hän ei pääse vaunulla takaisin kotiin.

”Hänen täytyi nyt seikkailla omaa seikkailuaan”, sanoo kertoja, kun Myrtti on humpsahtanut Lewis Carrollin Alicen tapaan sisäiseen maailmaan. ”Tämä ei varsinaisesti vastaa mitään, mitä me on aiemmin luultu tietävämme,” toteaa Fuuga, Myrtin pehmoeläin. Myrtti ja noitatukka etenee perinteisessä kehikossa tutusta tuntemattomaan, ja taas kohti tuttua.

Kuuilma on jonkinlainen monimuotoinen alamaailma. Siellä asiat ovat aina jotain muuta kuin voisi odottaa: kuten lohikäärmeen suusta sinkoutuukin saippuakuplia tai noitalapset pudottavatkin maitohampaiden sijaan maitotukan, jonka tilalle kasvaa aikuistukka. Opitun konvention tilalla toimiikin usein intuitio.

Myrtti ja noitatukka on ennen kaikkea leikkisä kirja. Apila Pepitan kuvitus tukee kerrontaa ja antaa sen maailmalle sävyt. Merkillepantavaa on, että hahmot eivät määrity sukupuolensa kautta. Myrtti on ennen kaikkea lapsi, ja nimet – itse valitut ja lahjoina annetut – tekevät olennon: ”Isi - - keksi itselleenkin uuden, kun vanha jäi pieneksi. Isille oli annettu vauvana vahingossa tytönnimi, ja se ei sitten oikein sopinut, kun myöhemmin kävi ilmi, että isi olikin poika”. Kirja osoittaa lämpimästi, ettei samana pysyminen välttämättä ole elämisen tärkein tavoite.

Kutkuttavaa Myrtissä ja noitatukassa on vapaus. Kuuilmasta tulee uteliaisuuden, tutkimisen ja tunnistamisen paikka. Myrtti liikkuu kahden todellisuuden välissä, eikä palaa samana kotiin. Teos käyttää noidan hahmoa sekä elävästi että arkisesti. Eloisa on myös teoksen varmaotteinen tyyli – pienempää lukijaa naurattavine vitseineen. Kirjan takakannessa komeilee leima ”Kuuilma-sarja”, eli jatkoa Myrtin tarinalle lienee luvassa.

Maaria Ylikangas

Salaväen turvapaikassa

Reetta Niemelä, Katri Kirkkopelto: Mustan Kuun majatalo. Lasten Keskus. 310 s.

Uuden sarjan käynnistävässä kuvitetussa romaanissa Saimi saapuu eläinlääkäri-isänsä kanssa uuteen kaupunkiin. He löytävät kodikseen salaperäisen vanhan majatalon, joka paljastuu erilaisten salaväen edustajien, hiisien, peikkojen, noitien ja yksisarvisten turvapaikaksi.

Seuraa jännittävä seikkailu, jossa luonto kaikkine eliöineen sekä ihmisten vaikutukset ympäristöön ovat vahvasti läsnä. Kirjailija Reetta Niemelä ja kuvittaja Katri Kirkkopelto yhdistelevät sujuvasti eri maiden kansanperinnettä ja mytologiaa niin tekstin kuin kuvienkin tasolla.

Lasten Keskuksen verkkosivuilla on lisäksi Mustan Kuun majataloon liittyviä tehtäviä, joissa muun muassa kehitellään oma hiisiaatelisnimi, keksitään oma salalemmikki ja leikitään tomuskahippaa.

Arla Kanerva

Yökoulun toilailujen lukemista ei voi lopettaa

Paula Noronen, Kati Närhi: Yökoulu ja hyytävä home. Tammi. 59 s.

Paula Noronen on armoitettu humoristi, joka naurattaa monenikäisiä lapsia ja tuottaa lukuisia kirjoja vuodessa – onneksi. Juuri lukemaan oppineelle Yökoulu-sarja on täydellistä ahmittavaa: siinä zombipoika Paavo ja vampyyrityttö Martta käyvät öisin koulua erikoisen luokkansa kanssa. Heinäkuussa ilmestyneessä sarjan uusimmassa osassa Yökoulu ja hyytävä home koululaiset joutuvat home-evakkoon painajaisten tyyssijaan, oikeaan, tavalliseen kouluun. Niin hyvä, ettei vain voi lopettaa lukemista, kommentoi ekaluokkalainen koelukija. Sarjasta ilmestyy seuraavaksi kahdeksas osa.

Yökoulu-kirjat alkoivat ilmestyä WSOY:n Lukupalat-sarjassa, josta ne ovat siirtyneet saman konsernin Tammelle. Vuonna 2016 startanneessa Lukupalat-sarjassa vaikuttaa ilmestyvän laadukkaasti kirjoitettuja lukuinnon herättäjiä, joista parhaat kotimaiset pärjäävät omillaankin, toisena suosikkina esimerkiksi Miina Supisen Kokkiklubi-kirjoista omat seikkailunsa aloittanut Rosmariini.

Aino Miikkulainen

Parasta pehmopossua etsimässä

J. K. Rowling: Jouluposso (The Christmas Pig). Suom. Jaana Kapari-Jatta. Tammi. 320 s.

Lapsena monella on se jokin kaikista paras lelu, se läheisin ja tärkein, jolle voi uskoa ilot ja surut. Itselläni se oli pehmopossu, jonka suureksi surukseni kadotin – joten otan J. K. Rowlingin kertomuksen henkilökohtaisesti. Joulupossossa Jackin rakkain pehmolelu, Roteeposso eli RP, katoaa jouluaattona, ja Jack on murheen murtama. Uuden, epäilyttävältä tuoksuvan pehmopossun johdattamana Jack kuitenkin pääsee pelastusmatkalle hukattujen tavaroiden maahan.

Harry Potter -kirjailijan kädenjälki on ammattimaisen vakaata ja tunteisiin vetoavaa uusioperheineen kaikkineen. Jim Fieldin mustavalkoinen kuvitus on romaanissa hieno lisä.

Arla Kanerva

Puluboita avaruuden mitalla

Veera Salmi: Puluboin tähtimietteellinen kirja. Kuvitus Emmi Jormalainen. Otava. 126 s.

Puluboin kanssa ei parane jäädä miettimään tai ei ehdi mukaan ollenkaan. Tässä kirjassa itsevarma, bullasta pitävä ja R-kirjainta kammoksuva Puluboi ottaa haltuun avaruuden. Siitä hän kuuli jo pienenä puluna äitipulultaan, joka kertoi, että ”avaluus on isompi kuin kaikki maailman KAIKKI yhteensä”.

Sitä on vaikea ymmärtää, mutta äitipulua Puluboi vielä uskoi. Kun tässä kirjassa torille ilmaantuu pelokas Murmeli Kanadasta, ei Puluboi ensin voi myöntää, että tämä toinen, joka on erilainen, tietäisi mitään paremmin kuin hän itse.

Puluboin tähtimietteellinen kirja on todellakin isosti mietteellinen: avaruuden lisäksi siinä sivutaan lihansyöntiä ja otetaan haltuun anteeksipyyntö. Siellä täällä on viiva, jolle lukijaa kannustetaan kirjoittamaan oma vastauksensa, esimerkiksi siihen mikä on suurin ajatus mitä on koskaan ajatellut.

Aiempien Puluboi-kirjojen tasolle uutuus ei yllä, mutta se on kuitenkin kivalla tavalla sekä puluboimaisen sekava että opettavainen. Ennemmin kuin yhdelle lapselle luettuna se toimisi varmasti esimerkiksi päiväkotiryhmässä, jossa lasten kanssa voitaisiin jatkaa keskustelua kirjan esiin tuomista isoista aiheista.

Sanna Kangasniemi

Pearsonin superhyvä kirja

Jenny Pearson: Freddien superihmeellinen seikkailu (The Super Miraculous Journey of Freddie Yates). Kuvittanut Rob Biddulph. Suom. Kaisa Kattelus. Tammi. 299 s.

Tämän kirjan päähenkilö, alakouluikäinen Freddie Yates pitää faktoista. Paitsi että ne ovat mielenkiintoisia, ovat ne myös pysyviä. Jos tietää faktan, saa sen pitää ikuisesti. Toisin on ihmisten kanssa. Ihmiset voivat koska vain lähteä tai kuolla. Tuo elämän lainalaisuus sysää Freddien ja hänen kaksi ystäväänsä hyvin monivaiheiseen seikkailuun kohti Walesin läntisintä kolkkaa. Sipulinsyöntikisa ja hellalla käryävät vaatteet ovat vasta alkua.

Jenny Pearsonin esikoisromaani ilmestyi viime vuonna ja myytiin heti ainakin kahteenkymmeneen maahan. Ei ihme, sillä Pearsonin kerronta on kertakaikkisen hauskaa, onnistunutta ja sydämeenkäypää. Tätä kirjaa aikuisenkin on vaikea jättää kesken ja sen luettuaan sitä tekee mieli suositella ihan kaikille tokaluokkalaista vanhemmille.

Sanna Kangasniemi

Yli 9-vuotiaille

Kasvava nuori haluaa nähdä historiassa itsensä

Jussi Lehmusvesi, Christer Nuutinen: Arianan aikamatkat. Robin Hoodin jäätävä pläts. Otava. 173 s.

Aikamatkailu tuli voimalla kirjallisuuteen ja kollektiiviseen mielikuvitukseen H. G. Wellsin klassisen Aikakone-romaanin (1895) myötä. Moni ehkä luulee, että aikamatkoja on kuviteltu aina, mutta tosiasiassa ne ovat yksi modernin kirjallisuuden saavutuksista. Albert Einsteinin suhteellisuusteoriat ja niiden siivittämä aika-avaruuden käsite tekivät aikareissuista myös tieteellisen spekulaation kohteen.

Puhtaan scifin ohella tuskin on lajia, jossa olisi aikamatkailtu enemmän kuin lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Kohderyhmä haluaa nähdä myös historiassa itsensä näköisiä ja oloisia tyyppejä – puhdas menneisyys alkaa liian helposti haukotuttaa. Helsingin Sanomien kulttuuritoimittajan Jussi Lehmusveden ja Christer Nuutisen Arianan aikamatkat -sarjan avaus sijoittuu myyttiseen Nottinghamiin, mutta aikamatka on kuorrutettu kiinnostavasti aikamme kulttuuripiirteillä.

Ariana on kuudesluokkalainen tyttö, joka on ihastunut luokkatoveriinsa Pyryyn ja jota omat vanhemmat, vässykkä isä ja hipahtava äiti, hävettävät. Niinkin paljon, että hän ei ole aivan tiedostanut hajamielisen faijansa olevan juhlittu pelisuunnittelija. Uusin peli, johon Ariana tipahtaa äkkiarvaamatta löydettyään avaimen isänsä työhuoneesta, on erittäin todentuntuinen ja paha kyllä hengissä selviämisen mahdollisuus on yksi tuhannesta.

Nottinghamin sheriffin kynsistä selvittyään Ariana pelastuu iloisten rosvojen leiriin puiden latvustoon – ja myös isä sekä Pyry ovat joutuneet peliin mukaan. Siipi maassa hiihtävä, erakoitunut Robin Hood pitäisi saada uskomaan vallankumouksen mahdollisuuteen.

Robin Hoodin jäätävä pläts on toiminnallinen ja hyvällä sykkeellä kirjoitettu sarjan avaus, joka hyödyntää jopa CAPS LOCKia tyylillä. Kirjaa voi suositella pelikulttuurissa marinoituneille lapsille, heillekin, joita lukeminen ei ole toistaiseksi inspiroinut. Teos sisältänee myös tarpeeksi kakkahuumoria ja muuta kerrassaan ällöä vaativankin nuoren tarpeisiin. Nuutisen kuvat ovat aktiivisessa roolissa tarinan kuljettamisessa.

Koska sarja on selkeästi jatkumassa, henkilöhahmojen voi odottaa myöhemmin kasvavan ulos turhan stereotyyppisistä asemistaan.

Vesa Rantama

Tonttujen maailma onkin hurja paikka

Timo Parvela, Pasi Pitkänen: Varjot 1. Helähdys. Tammi. 171 s.

Luotettavaksi kaksikoksi tiedetyn, Pate-sarjaa ja Kepleriä yhdessä tekevien Timo Parvelan ja Pasi Pitkäsen uusi sarja on nimeltään Varjot. Sen ensimmäinen osa Helähdys sopii enemmän kuin hyvin luettavaksi joulun aikaan: kirjan alun tavaratalopukki on vain alkua tonttujen, maahisten ja joulupukin hurjaan ja maagiseen maailmaan vievässä jännitystarinassa. (Eri tonttusukuihin tutustuttaessa käy ilmi muun muassa se, että ne, joista typerät ihmiset puhuvat joulutonttuina, ovat oikeasti kotitonttuja, ja että joulupukkia olisi syytä kutsua kunnioittavasti Kaikkein vanhimmaksi.)

Kaikki alkaa siitä, kun 13-vuotias Pete Valo käy kertomassa hartaimman toiveensa tavaratalon joulupukille. Peten paras ystävä Sara on vakavasti sairas ja Pete toivoo hänen parantuvan. Niin käykin – mutta samalla Pete menettää varjonsa ja elämänilonsa.

Tavallinen kouluarki ja mustanpuhuva maaginen pohjoinen limittyvät kirjassa vaivatta. Parvela kirjoittaa hyvin ja kerronta vetää niin että lopun cliffhanger saa melkein ärtymään. Jännitystäkin piisaa, etenkin osa Pitkäsen kuvista on niin hurjia, että jännitysrajoitteinen – eli nössö – aikuinenkin ihan hätkähtää. Kustantamo suosittaa kirjaa yli 9-vuotiaille, mutta ainakin kymmenvuotiaalle koelukijalle Helähdys oli aivan liian jännä. Ei siis liian nuoriin käsiin tätä!

Sanna Kangasniemi

Yli 14-vuotiaille

Noidat ja haltiat maailmojen välissä

Magdalena Hai: Isetin solmu. Otava. 687 s.

Magdalena Hain luoma maailma huikaisee jälleen kerroksillaan, kun Royaumen aikakirjat -sarja jatkaa kulkuaan. Perinteet tiedostaen on erityisen taikaväen nuorisolle tarkoitettu koulu, joka on pidettävä piilossa ihmisiltä. Mutta koulu on myös elollinen olento, joka liikkuu ajan ja paikan halki milloin minnekin, pakotettuna kuljettamaan koululaiset turvaan. Edessä on kuitenkin uusia haasteita, kun haltiaportti on avautunut ja Rehtori on menettämässä otettaan.

Eikä Maa ole kirjan ainoa näyttämö. Royaumessa Musta noita on noussut valtaan, mutta kaikki eivät ole tilanteeseen tyytyväisiä. Jännittävän ja yllättävän sarjan keskiössä ovat voimiaan, itseään ja toisiaan opettelevat nuoret – ja samalla tulevat käsitellyksi niin ilmastonmuutos kuin seksuaalisuus. Sarjan ensimmäinen osa Kolmas sisar oli sekä Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia- että Runeberg-palkintoehdokkaana.

Arla Kanerva

Kansalliseepoksen uudet kulmat

Siri Kolu, Salla Simukka: Satalatva. Kalevala uusin silmin. Tammi. 226 s.

Kalevala, tuo kansalliseepoksemme, on vuosien saatossa inspiroinut jos jonkinlaista muunnelmaa, ja teosta on pyritty päättäväisesti tuomaan myös nykyihmisen maailmaan istuvaksi. Siri Kolun ja Salla Simukan toimittama antologia onnistuu tuomaan kansanperinteeseen useita uusia, raikkaita näkökulmia kuudentoista kirjoittajan voimin.

Pilke silmäkulmassa lähestytään muun muassa mieheksi kasvamista, taiteilijaelämän haasteita ja Ainon mahdollisuuksia järvenneitona, mutta toisaalta tuodaan esille myös kalevalaisen maailman ihmisoikeuksiin ja tasa-arvoon liittyviä ongelmia. Moni teksteistä pärjää myös omillaan, tämän päivän ihmisen kuvana.

Arla Kanerva

Jännitystarina neljästä ystävyksestä

E. Lockhart: Me olimme valehtelijoita (We Were Liars) Suom. Riina Vuokko. WSOY. 254 s.

18-vuotias Cadence Sinclair Eastman viettää perheensä kanssa kesät Beechwoodin kauniilla yksityissaarella. Rikkaan ja menestyksekkään suvun patriarkan kesäparatiisiin palaavat vuosittain myös Cadencen ystävät eli muut valehtelijat Johnny, Gat ja Mirren.

Viidentenätoista kesänä saaren rauha horjuu, kun Cadence löydetään tajuttomana rantavedestä eikä hän muista onnettomuudesta kuin välähdyksiä. Kaksi vuotta myöhemmin migreenikohtauksista kärsivä Cadence palaa saarelle selvittämään totuuden siitä, mitä on tapahtunut.

E. Lockhartin Me olimme valehtelijoita kertoo ensirakkaudesta, salaisuuksista, etuoikeuksien tunnistamisesta sekä trauman kanssa elämisestä. Tänä syksynä suomennettu kirja julkaistiin alunperin vuonna 2014, ja sittemmin se on löytänyt uuden yleisön “booktokin” eli Tiktokissa julkaistujen kirja-arvosteluiden ja -suositusten avulla.

Kaunis kerronta pitää mukanaan alusta loppuun saakka, vaikka tarinan nopeatempoinen rytmi jättääkin suurimman osan hahmoista etäisiksi. Lyhyet kappaleet tekevät lukukokemuksesta miellyttävän, vaikkei kirjaan jaksaisi uppoutua kuin hetkeksi kerrallaan.

Tiktokissa kirja näyttäisi keränneen huomiota erityisesti tarinan loppumetreillä aukeavan mysteerin vuoksi. Loppuratkaisu ei tullut minulle täytenä yllätyksenä, mutta pidin sitä sopivana kirjan alati väijyvään synkkään sävyyn. Kirja voitti ilmestymisvuonnaan Goodreads Choice Award for Young Adult Fiction -palkinnon.

Piritta Räsänen

Korjattu sunnuntaina 12. joulukuuta klo 10.00: Arianan aikamatkat -kirjan arviossa oli luokkatoveri Pyryn nimi kerran virheellisesti muodossa Riku.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat