David Byrne on parhaimmillaan lavalla – Spike Leen ohjaamassa konserttielokuvassa on myös paljon katsottavaa - Kulttuuri | HS.fi

David Byrne on parhaimmillaan lavalla – Spike Leen ohjaamassa konserttielokuvassa on myös paljon katsottavaa

David Byrne’s American Utopia on yksi kaikkien aikojen parhaista konserttielokuvista.

Konserttielokuva David Byrne's American Utopia kuvattiin New Yorkin Hudson-teatterissa, jossa David Byrne (kesk.) ja yhdentoista muusikon yhtye esiintyi lokakuusta 2019 helmikuuhun 2020. Sitä ennen sama ryhmä oli tehnyt 144 konsertin maailmankiertueen, joka kävi 28 maassa.

20.11. 2:00

Kun laulaja ja lauluntekijä David Byrne suunnitteli uuden levynsä julkaisukiertuetta, hän mietti, voisiko esiintymislavalta poistaa kaiken paitsi muusikot. Siis kaikki kaapelit, kaiuttimet, monitorit, telineet ja vahvistimet sekä sellaiset soittimet, joita muusikot eivät jaksa kannatella käsissään.

Näköjään voi, kuten David Byrne’s American Utopia (2020) nyt osoittaa. Poikkeuksellisen pelkistetty ulospano korostaa vieläkin enemmän sitä, mitä Byrne (s. 1952) konsertissaan tavoittelee: ihmisten syvempää yhteyttä, jopa ykseyttä.

Spike Leen ohjaama konserttielokuva saattaa olla omassa vaikeassa alalajissaan yksi kaikkien aikojen parhaista – ja samalla kilpailija Jonathan Demmen maineikkaalle konserttielokuvalle Stop Making Sense (1984). Senkin keskeinen hahmo oli ylisuuressa vaaleassa puvussaan Byrne, mutta perustamansa Talking Heads -yhtyeen keulakuvana.

Talking Headsin historia soi myös tässä New Yorkin Hudson-teatterissa kuvatussa konsertissa, vaikka elokuvan nimi viittaa vain Byrnen uusimpaan omaan levyyn. Lähes puolet lauluista on toimintansa jo lopettaneen yhtyeen levyiltä ja lopuistakin melkein toinen puoli vanhoja.

Sadan minuutin mittainen David Byrne’s American Utopia ei vaikuta silti vanhan lämmitetyltä, kiitos uusien sovitusten ja ennen kaikkea yhdentoista muusikon, jotka ovat liikkeessä lähes koko ajan erilaisissa muodostelmissa Annie-B Parsonin suunnitteleman koreografian mukaan.

”Ihmisten katsominen on parasta”, sanoo Byrne konsertin alussa, ja tämä elokuva sen todistaa.

Teeman elokuvafestivaalin ohjelmistoa.

David Byrne's American Utopia, Teema klo 21.56 ja Yle Areena.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat