Taylor Swift julkaisi 10 minuutin version erobiisistään, jota fanit lukevat kuin juorulehteä, ja Adele teki sivistyneen erolevyn – molemmat ovat tärkeitä teoksia - Kulttuuri | HS.fi

Taylor Swift julkaisi 10 minuutin version erobiisistään, jota fanit lukevat kuin juorulehteä, ja Adele teki sivistyneen erolevyn – molemmat ovat tärkeitä teoksia

Juoruilla on aina saatu huomiota popmusiikille, mutta tärkeintä on, että kuulija voi vihata tai räytyä, kun sydän hajoaa.

Erot ovat aina ajankohtaisia teemoja popmusiikissa, mutta nyt maailmalla kuunnellaan etenkin Taylor Swiftin ja Adelen sydänsuruja.

21.11. 14:35

”Let it be known, that I tried.”

Minä yritin, laulaa Adele, mutta se kuulostaa tyhjässä talossa kaikuvalta huudolta, joka lyyhistyy kasaan tuskasta.

To Be Loved -kappale brittitähden odotetulla albumilla 30 tiivistää sen, minkälainen erolevy on kyseessä: aikuismainen, kypsä, itsereflektion suodattama.

Adelen levyllä ei lauleta enää nuoruuden rakkauden menetyksestä, vaan sen rakkauden, jonka määrä oli kestää myötä- ja vastoinkäymisissä. Se kertoo perheen hajottamisesta, jota on perusteltava omalle lapselleen.

Adele käy läpi avioeroa tuoreella albumillaan.

Samaan aikaan toisaalla: näyttelijä Jake Gyllenhaalin itkevistä kasvoista on tullut meemi, jota voi heijastaa tanssiklubien seinille samalla, kun yleisö laulaa täydellä tunteella mukana kappaletta, jonka on huhuttu kertovan 10 vuotta vanhasta, muutaman kuukauden kestäneestä julkkissuhteesta.

Taylor Swiftin Red-albumin uusintaversioon on otettu mukaan kymmenen minuutin versio kappaleesta All Too Well. Some räjähti ilakoivasta spekuloinnista. Näinköhän Swift lähettää näyttelijäexälleen terveisiä: ”And I was never good at telling jokes, but the punch line goes / "I'll get older, but your lovers stay my age”.

Ero voi sisältää laajan kirjon tunteita. Siksi myös tällaisia puhdistavia haista paska -biisejä tarvitaan. Niissä Taylor Swift on aina ollut mestarillinen. Dear John (jonka on huhuttu kertovan muusikko John Mayerista) on ikivihreä klassikko kategoriassaan.

Erokappaletta voi tietenkin lukea halutessaan kuin juorulehteä, tai sen ympärille voi kokoontua internetissä kuin yhteisen tulen ääreen ja naureskella. Tässä mielessä Swiftin erobiisejä voi lukea, kuten kriitikko Oskari Onninen on lukenut laulaja Ariana Granden eroalbumia:

”Granden kappaleet ovat autofiktiota samalla, lattealla tavalla, joka on vedonnut viime vuodet kirjallisuudessakin. Paino on sanan auto-osalla, ja koko konsepti narsisminsekainen tekosyy ohjata huomio teoksesta suoraan tekijään. Haluamme ihmisen, emme niinkään sitä, mitä hän luo.”

Itse en lähtisi sysäämään koko autofiktiotrendin karmeita puolia yksittäisten (nais)laulajien harteille varsinkaan, kun koko musiikinhistoria on täynnä elettyjä sydänsuruja.

Niitä on koettu läpi kuulijoiden omien tunteiden, ja niille on myös haettu ulottuvuuksia ulkomusiikillisista tulkinnoista: Fleetwood Macin Rumours, Abban The Winner Takes It All, Amy Winehousen Back to Black, Beyoncén Lemonade, Alanis Morissetten You Oughta Know, Olivia Rodrigon Sour...

Dolly Parton pyysi, ettei Jolene veisi hänen miestään. ”Cry me a river”, lauloi puolestaan Justin Timberlake ilmeisesti Britney Spearsille. Ja väitän, että Ariana Granden Thank you, next on balsamia riivitylle sydämelle ilman taustatietojakin.

Popmusiikkia on myös hieman hölmöä haukkua narsistisesta henkilöitymisestä, koska poptähteydessä ei ole kyse vain ”laatumusiikista”, vaan myös idoliudesta, fanittamisesta ja tarinoista – ja joo, miksei myös juoruista. Mutta ainahan juoruilu on ihmisiä kiinnostanut.

Taylor Swift esiintymässä Rock and Roll Hall of Fame -seremoniassa lokakuussa 2021.

Sellaisen historiankirjoituksen valossa, jossa naisten oikeutettua vihaisuutta on tulkittu hulluudeksi ja julkisesti häpäisty, on ihanaa, että nyt voi bailata kostobiisien tahtiin.

”All the girls that you've run dry / Have tired, lifeless eyes”, Taylor Swift laulaa Dear Johnissa toksiselle, henkisesti väkivaltaiselle mieshahmolle ja sanoittaa samalla yksityiselämään piiloutuvaa julmuutta.

Mutta kostobiisejäkin on erilaisia, ihanan pikkumaisista katkeransuloisiin ja monitulkintaisiin.

All Too Well kuvaa rakkautta, joka on ollut sanoja, ei tekoja, ja Swift osoittaa olevansa ennen kaikkea suuri lauluntekijä pukemalla tämän universaalin kokemuksen kuolemattomiin riveihin: ”He’s gonna say it’s love / You never called it what it was / Till we were dead and gone and buried”.

Joskus vika oli sinussa, joskus minussa, joskus meissä, ja näihin kaikkiin tunnetiloihin voi löytää onneksi peilin musiikista.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat