Lumetetaanko pian myös päiväkotien pihat vai vain maksavien asiakkaiden laskettelurinteet? Lumesta on tulossa eksoottista myös suomalaisille, pelkää Heidi Kalmari - Kulttuuri | HS.fi

Lumetetaanko pian myös päiväkotien pihat vai vain maksavien asiakkaiden laskettelurinteet? Lumesta on tulossa eksoottista myös suomalaisille, pelkää Heidi Kalmari

Lumen mukana katoaa pala suomalaista kulttuuria ja identiteettiä, pohtii lumesta kirjan kirjoittanut Heidi Kalmari.

Heidi Kalmari kirjoitti kirjan lumesta.

29.11.2021 16:00

Maahan on leijaillut muutama lumihitu jo Helsingissäkin. Joko nyt saadaan pysyvä lumipeite, joko?

Lumentulo on rannikko-Suomessa pahimmillaan koko talven kestävää jännittämistä, sillä lumi ei ole enää itsestäänselvyys.

On siis oikea hetki pohtia lunta.

Mitä lumi meille merkitsee? Onko meillä edes suomalaista sisua ilman lunta? Kenelle lumi kuuluu? Kuka lunta tarvitsee, tai onko siihen peräti oikeus? Miten lumesta voisi nauttia pehmeämmin tai juhlia kunnolla? Minkälainen on suomalainen lumisuhde – tai miksi ihmeessä ihmisellä pitäisi olla lumisuhde?

Lumen hupenemisen myötä saattaa kadota myös iso osa suomalaista identiteettiä, sanoo helsinkiläinen Heidi Kalmari .

Kalmari, 43, on juuri oikea ihminen pohtimaan lumikysymyksiä, sillä hän on kirjoittanut lumesta kirjan. Docendon kustantama Lumen jäljillä ilmestyi lokakuussa.

Korona-aikana matkailuyrittäjät ovat huomanneet, ettei suomalaisia kiinnosta maksaa koira-ajeluista. Jo aiemmin Kemin lumilinnassa on todettu, ettei suomalaisia kiinnosta mennä jäähuoneisiin yöpymään.

Tulevaisuudessa on toisin, Heidi Kalmari uskoo. Lumesta on tulossa eksoottista myös suomalaisille.

Kalmari arvelee, että lumen perässä liikkuvat ne, joita siihen ajavat vaikkapa kauniit maisemat tai jokin liikuntaharrastus. Ja ne, joilla on siihen varaa.

”Lumesta jäävät paitsi ne, joilla ei ole samanlaista motivaatiota tai mahdollisuuttakaan lähteä lumen perään. Ja jos lumi ei enää tule heidän kotiovilleen, he eivät enää koe lunta. Etelässä vaatii jo nyt ponnistelua, että saa pidettyä vaikkapa hiihtoa yllä,”, Kalmari sanoo.

Yhteisen kokemuksen sijaan lumesta voi tulla harvojen herkku. Silloin lumi jää vain eliitin iloksi. Hiihtokeskuksiin ja ensilumenladuilla pääseminen maksaa.

Etelä-Suomessa maa on vielä mustaa, mutta Talmaan Sipooseen on tykitetty lunta.

”On ihan ymmärrettävää, että kalliit investoinnit lumetusjärjestelmiin pitää saada maksettua takaisin”, Kalmari sanoo.

Luonnonlumen varaan ei voi enää laskea. Talven alku on vuosien mittaan siirtynyt, ja yhä useammin lumitalvet jäävät väliin. Esimerkiksi toissa talvi oli Helsingissä kaikkien aikojen vähälumisin. Lunta mitattiin Kaisaniemen mittausasemalla vain kahtena päivänä.

Ilmaston lämpenemisen myötä lumikokemukset käyvät yhä ohuemmiksi.

Jo nyt tykki- tai säilölumella tehdään ensilumenlatuja ja laskettelurinteitä.

Mutta onko lumi sellainen asia, että sitä tehtäisiin julkisilla varoilla myös vaikkapa leikkipaikalle päiväkodin pihaan tai joulupukin reen alle? Onko silkka peuhaaminen yhtä arvokasta kuin treenaaminen? Kalmarista olisi hienoa, jos näin voisi olla.

Kalmari itse muistaa lapsuutensa lumileikit ja miten ne olivat yhteisiä kaikille kavereille.

”Itse on oppinut näihin helppoihin talviriemuihin ja harmittaa, jos se jää jatkossa vain osalle. Se on surullista ja haikeaa.”

Lumi tuo meille iloa, valoa, leikkiä ja inspiraatiota, osalle energiaakin.

”Lumi tuo talveen taian. Ensilunta jää ihastelemaan. Ne hetket, kun kävelee vaikka baarista kotiin ja lumi luo ympärille ihan tietyn tunnelman. Lumi tuo romantiikan, sitä vain alkaa piirtää sydämiä auton ikkunaan. Talvesta ilman lunta katoaa kauneus ja taika. Lumi tuo meille ihan ilmaiseksi vilpittömyyden ja riemun”, Kalmari kuvailee.

Lumi tuo talveen taian, leikin, vilpittömyyden ja riemun, sanoo Heidi Kalmari.

Kalmari uskoo, että jokainen suomalainen tietää, miltä tuntuvat villalapasiin paakkuuntuneet lumipallerot, pakkaslumen narske kengän alla tai sulavan lumen tuoksu.

Suomeen on haluttu erillinen liikuntaloma juuri parhaaseen lumiaikaan, vaikka nimi onkin hiihtolomasta jo muutettu talvilomaksi. Sitten ovat tietysti riehakas laskiainen ja unelma valkoisesta joulusta.

Jos nämä yhteiset kokemukset menetetään, menetetään myös iso osa suomalaisesta identiteetistä, Kalmari sanoo.

Lumeen liittyy myös paljon osaamista lumitöistä lähtien sekä seuratoimintaa ja työpaikkoja esimerkiksi matkailun parissa. Menetettävää on paljon.

”Lumen kokonaisvaltaista merkitystä elämäntapaan, suomalaiseen identiteettiin ja kulttuuriin ei ole täysin vielä ymmärretty.”

Kalmari ei ole varma siitäkään, säilyykö edes suomalainen sisu ilman lunta.

Sisuun kuuluu tietysti suomalaisten itse itselleen kertoma talvisodan tarina, jossa kylmässä pärjäämällä saatiin ylimääräistä etua sekä talvilajien urheilusankarit, mutta myös paljon arkista pärjäämistä.

Jokainen suomalainen pääsee kokemaan sankaruutta ja pärjäämistä ihan vain kaivamalla auton hangesta, pyöräilemällä naama jäätyneessä räässä töihin tai rehkimällä lapset päiväkodista kotiin auraamattomilla kaduilla, kaksi kauppakassia käsissä. Lapsetkin kilpailevat siitä, kuka uskaltaa juosta saunasta hankeen.

Toisin kuin monessa muussa maassa, Suomessa yhteiskuntaa ei pysäytetä lumen tai kylmän takia. Koulut ja kaupat pysyvät auki, bussit kulkevat. ”Suomalaiset vaan vetävät hupun kireämmälle ja jatkavat matkaa. On siinä huumoriakin mukana”, Kalmari sanoo.

Suomalaiset ovat myös ylpeitä reippaudestaan ja siitä, että osaavat toimia kelissä kuin kelissä. Suomalaisesta ”snowhow’sta” ovat kirjoittaneet myös kansainväliset mediat.

Heidi Kalmari on toimittaja ja tietokirjailija. Hän on aikaisemmin erikoistunut vastuulliseen matkailujournalismiin. Nyt hän opiskelee ilmastonmuutosjournalismia Etelä-Kalifornian yliopistossa (USC). Lisäksi hän on mukana mukana Protect Our Winters -ilmastoliikkeessä.

Talmasta on tullut Kalmarille rakas paikka. Hän opettaa siellä lapsille laskettelun alkeita, ja on saanut omatkin lapsensa innostumaan laskettelusta.

Nuoresta saakka Kalmari tunsi viehtymystä hiihtokeskuselämään ja haaveili laskettelunopettajan työstä.

Hän kuitenkin arasteli pitkään toteuttaa haavettaan. Hän ajatteli laskettelunopettajien olevan jonkinlaisia teknisiin asuihin kuorrutettuja superlaskijoita, jotka hyppäävät vuorilla helikopterista rinteeseen ja syöksyvät alas lumi pöllyten. Hän sen sijaan oli mielestään kömpelö laskija ja varhaiskeski-ikäinen kahden lapsen äiti.

Lopulta hän kuitenkin uskaltautui unelmansa pariin. Kurssien jälkeen hän aloitti opettamisen Talmassa Sipoossa.

”Nyt se kaikki jännittäminen tuntuu hölmöltä. Faktahan on se, että opetan alkeita lapsille”, Kalmari sanoo.

Hiihtokeskuselämä ei ole ainoa, johon liittyy oletuksia jonkinlaisesta (mies)sankaruudesta. Laajemminkin lumi tuntuu olevan miesten maailma.

Kalmari on erilaisilla hiihto-, lumi- ja kammiretkillään törmännyt enimmäkseen miehiin. Hänen lumikirjansa oli jo pitkällä, kun hän tajusi haastatelleensa lumesta pääosin miehiä. Toki kirjassa puhuvat myös naiset – esimerkiksi taiteesta tai joululaulujen sanoituksista. Se mikä liittyy jäähän, pakkaseen, laskemiseen ja vauhtiin, tuntuu olevan miesten reviiriä.

Kalmarilla kävi jopa mielessä, että voiko hän kirjoittaa lumikirjaa: ”Olenko riittävän luonnontieteellinen ja tekninen. En ole edes hiihtänyt pohjoisnavalle.”

”Lumi on maailma, josta helposti puhutaan insinööri-urheilijan näkökulmasta, jotenkin teknisesti tai sankaruuden kautta. On selvää, ettei lumeen voi mennä vain pötköttämään kuten hiekkarannalle, mutta voisimmeko löytää pehmeämpiä tapoja nauttia lumesta kuin yltiöpäinen suorittaminen”, Kalmari pohtii.

Myös lumen hupenemiseen on keksitty teknisiä ratkaisuja. Yksi niistä on Vuokattiin rakennettu muovilatu.

Lue lisää: Onko muovilatu ratkaisu lumettomien talvien hiihtoon? ”Tämä voisi olla jopa ympäristöteko”

”Se on jo sulaa hulluutta. Eikö kukaan pysäytä tätä junaa? Ympärillä ei ole lumesta tietoakaan, kun öljystä tehdyllä alustalla vedetään öljystä tehdyillä varusteilla ja öljystä tehdyillä vaatteilla. Tämä on meille jotenkin sokea piste. Käydäänkö pian talviolympialaiset muovimaassa”, Kalmari sanoo.

Heidi Kalmari toivoo, että suomalaiset voisivat pysähtyä lumen ääreen ja vielä syventää lumisuhdettaan.

Vaikka lumi on elotonta, siitä pitäisi huolehtia kuin elävästä olennosta.

”Lumen tärkeyteen ja merkitykseen olisi hyvä havahtua isommin, jotta osaisimme vaalia sitä nyt – kun vielä voimme.”

Norjassa vanhoihin tapoihin kuuluu lähteä heti ulos tekemään lumienkeleitä, kun ensilumi sataa. Sen uskotaan vahvistavan tulevaa talvea. Hyvä talvi merkitsee hiihtämistä ja muita talvi-iloja.

Suomessa talvea ei ainakaan aikaisemmin ole haluttu vahvistaa, sillä täällä talveen on liittynyt myös huolta ja pelkoa: miten ankaran talven yli taas selvitään.

Nykyisessä yhteiskunnassa talvi ei samalla tavalla ole uhka. Ehkä nyt olisi aika virittää uusia perinteitä: alkaa juhlia ensilunta ja luoda riemua lumentulon ympärille.

Kalmari itse ei tänä talvena pääse juhlimaan Helsingin ensilunta: lyhyen Suomen-visiitin jälkeen hän palaa opintojensa pariin Los Angelesiin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat