Tuntematon sotilas on 2010-luvun tärkein kotimainen elokuva – Vasta viisikymppisenä olin valmis huomaamaan tarinan kaksi ratkaisevaa teemaa - Kulttuuri | HS.fi

Tuntematon sotilas on 2010-luvun tärkein kotimainen elokuva – Vasta viisikymppisenä olin valmis huomaamaan tarinan kaksi ratkaisevaa teemaa

Aku Louhimiehen ja hänen työryhmänsä valmistama Tuntematon sotilas on 2010-luvun tärkein kotimainen elokuva, kirjoittaa elokuvatoimittaja Veli-Pekka Lehtonen.

Näyttelijä Hannes Suominen esittää Tuntemattoman sotilaan kolmannessa versiossa sotamies Vanhalaa.

4.12.2021 2:00 | Päivitetty 4.12.2021 6:49

Pidän Tuntematonta sotilasta 2010-luvun tärkeimpänä kotimaisena elokuvana. Makuasioista voi tietenkin kiistellä. Oliko Aurora riemullisempi elokuva tai Hymyilevä mies lutuisempi? Olivat. Yhtä tärkeitä ne eivät kuitenkaan olleet.

Vuonna 2017 valmistunut Tuntematon sotilas ei ole minulle tärkeä siksi, että elokuva valmistui itsenäisyyden juhlavuonna tai siksi, että elokuva kuvaisi jatkosotaa historiallisella tarkkuudella. Eikä se ole minulle merkkiteos vain hyvänä sotaelokuvana tai siksi, että oma isäni soti jatkosotaa kolme vuotta ikätoveriensa tavoin.

Tuntematon sotilas on tärkeä kahden teemansa kautta. Teemat ovat olleet Väinö Linnan luomassa läpitutussa tarinassa aina esillä, mutta vasta näin viisikymppisenä olin ne valmis kolmannesta elokuvaversiosta hoksaamaan.

Ensimmäinen teema on ajatus rajasta.

Kirjailija Linna laati Tuntematon-romaanin ja Edvin Laine ohjasi ensimmäisen elokuvaversion 1950-luvun puolivälissä. Elettiin kansainvälistä sotakertomusten kulta-aikaa. Fiktiota toisesta maailmansodasta janottiin arvatenkin siksi, että kertomukset pyrkivät selittämään, mitä oli ollut. Yleisö taisi etsiä järkeä järjettömyyteen.

Tuntematon on siis osa isompaa buumia. Minä olen elänyt ikäni Suomessa, jossa Tuntematonta on pidetty kansallisteoksena. Sellaiseen asemaan ei nousta itsestään. Oli tarjolla sopiva paketti. Linna osasi siivilöidä jalkaväkikomppaniatarinaansa sotatietämyksensä, westernien miestyypit, kansankomedioista tutun eliittipilkan sekä jo Topeliuksen Maamme-kirjassa esittämän ajatuksen suomalaisista heimojen, hämäläisten, karjalaisten ja varsinaissuomalaisten liittona.

Kekkonen, lapsuuteni presidentti, kehitti termin suomalainen paradoksi. Ymmärrän käsitteen niin, että Neuvostoliitto määräsi, mutta alistettu Suomi puuhaili itsenäisesti omiaan. Eikö Tuntemattoman velikultien suosio kerro juuri tuosta Kekkosen paradoksista?

Usein Tuntematon on ajateltu henkilöhahmojen kautta. On kysytty, onko Koskela hyvän johtajan perikuva tai miten hyväksyä tappokone à la Rokka?

Ihmisethän historian tekevät.

Näyttelijä Eero Aho on Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntemattoman karjalaistaustainen Antti Rokka.

Hahmojen takana on kuitenkin piilossa Tuntemattoman ydin – kertomus itärajasta eli Suomen maantieteellisestä asemasta, rajoista meidän ja muiden välillä. Kartoilla valtakunnanraja on jämpti, mutta oikeassa elämässä rajat ovat liikkeessä, tulkinnallisia ja vuotavia: yli menevät niin pakolaiset, kauppa kuin vaikutteetkin. Tuoreimmassa elokuvaversiossa korostuu juuri ajatus rajasta. Kyse on siitä, mitä ja missä, ja millaisina me itseämme pidämme. Eikä kyse ole vain rajanvedosta asein, vaan myös kulttuurin ja moraalin rajoista.

Tuntematon oli satavuotisen itsenäisyyden juhlaelokuva, ja sinivalkoisessa huumassa monelta taisi mennä ohi, miten inhottava tarina Tuntematon myös on. Me rajan tällä puolen olemme Tuntemattomassa myös ruumiinryöstäjiä, selkään ampujia ja omien teloittajia sekä kansa, joka on siirtänyt vihansa pikkulapsillekin. Mitä me oikeastaan puolustamme ja miten ankarasti, missä menee raja?

Kolmas Tuntematon keräsi miljoona katsojaa teattereihin. Oliko syynä isänmaallisuus, kiinnostus jatkosotaan tai ohjaaja Aku Louhimiehen taiteeseen? Emme voi tietää. Olen alkanut uskoa, että syynä oli myös kiinnostus rajoihin. Rajat, niiden sulkeminen tai avoimuus ovat ajankohtainen kysymys. Jos kysytään, mikä on suomalaisten paikka maailmassa, mikään muu suomalainen teos ei pääse edes lähelle Tuntemattoman antamaa vastausta. Tuntematon sotilas on paras geopoliittinen elokuvamme.

Itäraja on ollut meille tärkeä 1700-luvun alusta, kun Pietari Suuri perusti kaupungin Nevan suistoon. Suurvallan keskus teki Pietarista luoteeseen sijaitsevan maa-alueen viimeistään merkittäväksi, ja Sven Dufvan kaltaiset historialliset tarinamme ovat usein pohtineet itäisen rajan probleemaa.

Itsenäisyyden juhlaelokuvaksi Tuntematon toki istui välttävästi, sillä Suomi tuli Suomeksi ennen jatkosotaa, silloinkin vähän sattuman kauppaa. Ensin maailmansodassa kaatui Venäjän imperiumi ja perään Saksa.

Ensimmäisissä Tuntematon-elokuvissa on hyvätkin puolensa, mutta Louhimiehen työryhmän versio on tehnyt minuun suurimman vaikutuksen. Kaltaiselleni videosukupolven edustajalle se hyödynsi laajimmin elokuvan kielioppia, ääntä ja kuvaa. Vuoden 1955 versiota pidetään ”kansalliselokuvana”, mutta nykysilmin se on toki teatraalinen.

Vuoden 1985 versio oli sekin aikansa lapsi, jossa vaikutuksen tekivät naturalismi ja etenkin moderni kameratyö. Rauni Mollbergin versio on silti vielä kirjallisen oloinen, verkkainen. Kolmannen elokuvan keinoihin kuuluvat visuaalisuus, tehosteet ja toiminnallisuus. Erityisroolissa on leikkaus sekä uuden polven näyttelijät, joille kameratyö on toinen luonto. Syntyi vaikutelma, jossa sota tuli syliin.

Kolmannessa Tuntematon sotilas -kirjan elokuvaversiossa korostuvat nopea leikkaus, äänimaailma sekä visuaalisuus.

Vuoden 2017 versiossa oli kaupallista rahoitusta mukana historiallisen paljon: näin ollen Tuntemattoman nimissä myytiin vaikkapa vichyä. Ostin itsekin pullon. Tuntematon-siivousvälineet olivat monille liikaa, myös Linnan perikunnalle. Sitä ei ymmärretty, että parjatut oheistuotteet pelastivat räikeämmältä product placementilta. Elokuvassa vilahtaa vain yksi tuote: Leijona-kello.

Myös kritiikkiä voi esittää perustellusti. Suurin niistä on kysymys taiteen rajoista. Minun on edelleen vaikea ymmärtää, miten Tuntemattoman kuvauksien aikainen hengenvaara ohitettiin niin vähin äänin. Onnettomuus johti avustajan kuolemaan.

Usein Tuntematon on nähty henkilöiden ja ennen kaikkea vänrikki Koskelan kautta. Umpirehti kaatuu muiden puolesta. Uhrautuva sankari.

Louhimiehen työryhmän tulkinnassa moni näki keskushenkilönä Antti Rokan, hänestä kun leivottiin nyt supersotilasta Susi apumiehenään. Elokuva alkaa ja loppuu Rokkaan, joka hahmona tekee kurista ja pokkuroinnista naurettavaa. Rokan hahmo korostaa Tuntemattoman toista syväteemaa: kuria.

Rokkaa siedetään, mutta vaientajansa hänkin kohtaa. Kuten myös tarinan kovimmat kurinpitäjät. Sodan ja kuoleman voima jyrää.

Kolmannen Tuntemattoman todellinen keskus on minusta konekiväärimies Vanhala, joka ylenee tarinassa alikersantiksi. Aluksi ujo kulkee joukon jatkona, hihittelee Suur-Suomi-jutuille ja veivaa grammarista Stalinin puheita. Lopulta Hannes Suomisen terävästi näyttelemä Vanhala on se, joka hiljentää Rokan. Vanhala todistaa kuolemaa läheltä ja kohoaa hengenluojaksi, kun jermuvitsit on leukailtu. Vanhala myös pysäyttää viimeisen vyöryn rajan takaa.

Koskelan silmissä näkyy lopussa valtava väsymys, mutta kuri-Suomen kasvattama Vanhala on lopulta selviytyjä ja kansanvaltaisuutta edustava joukkuepelaaja. Minun mielessäni Vanhalan tarina jatkuu yli lopputekstien, yli sotavuosien aina tähän päivään saakka.

Vanhalan hahmossa henkilöityy demokratia.

Vuoden 2017 Tuntematon sotilas Yle Areena, Elisa Viihde Viaplay sekä 6.12. ma TV2 klo 21.55, vuoden 1985 versio Elisa Viihde Viaplay sekä vuoden 1955 versio ma 6.12. TV1 klo 13.10.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat