Aseistautuneet metsästäjät piirittivät susista kirjoittaneen Mia Takulan pienellä metsätiellä – Neljäsosa suomalaisista tietokirjailijoista on kokenut häirintää ja painostusta - Kulttuuri | HS.fi

Aseistautuneet metsästäjät piirittivät susista kirjoittaneen Mia Takulan pienellä metsätiellä – Neljäsosa suomalaisista tietokirjailijoista on kokenut häirintää ja painostusta

Erityisesti häirintää saavat osakseen muut kuin miehet, kertoo Suomen tietokirjailijoiden ja Suomen PENin toteuttama kysely.

Tietokirjailija Mia Takula ja Suomen PENin varapuheenjohtaja ja historiantutkija Oula Silvennoinen.

26.11.2021 14:28

Tietokirjailija, dokumentaristi ja eläinaktivisti Mia Takula oli kahden muun henkilön kanssa autolla liikenteessä syrjäisellä metsätietiellä Raaseporin Snappertunassa. Oli tammikuu 2018, ja Takula oli tekemässä maastotutkimuksia tulevaan tietokirjaansa Susien mailla.

Lumi oli sulkenut tien, joten Takulan porukka yritti kääntää autoa. Hetkeä aiemmin edellisellä tiellä vastaan tullut auto oli kuitenkin tehnyt u-käännöksen ja tukkinut pienen metsätien niin, että Takulan auto jäi jumiin.

Vieraassa autossa oli kaksi miestä ja takapenkillä useampia metsästykseen tarkoitettuja aseita. Toinen miehistä, aggressiivisempi, huusi Takulan seurueelle, ettei heitä päästetä pois. He soittivat paikalle lisää vihamielisiä paikallisia. Kaksi autollista saapui.

Se ei ollut ainoa kerta, kun Takulan kulku oli estetty Snappertunassa, mutta tilanne oli tällä kertaa erityisen uhkaava. Hän soitti hätäkeskukseen.

Harvemmin tietokirjailijat kohtaavat aivan näin konkreettisesti työnsä vapauden rajoittamista, mutta monenlaista häirintää esiintyy laajasti ja jopa systemaattisesti, selviää Suomen tietokirjailijoiden ja Suomen PENin toteuttamasta tuoreesta kyselystä.

Kyselyyn vastasi 643 tietokirjailijaa, ja vastanneista lähes 23 prosenttia eli noin joka neljäs kertoi kokeneensa häirintää tai painostusta tietokirjailijan työnsä takia. Toki lukuun voi vaikuttaa tarve kertoa häirinnästä, sillä kaikkiaan kysely lähetettiin yli 3 000 henkilölle.

Suomen PENin varapuheenjohtaja ja historiantutkija Oula Silvennoinen pitää silti otosta edustavana. Hän kertoo, että tyypillisin häirintä tapahtuu sosiaalisen median välityksellä. Pienemmässä roolissa ovat sähköposti, soittelu ja haukkumakirjeet.

”Sosiaalisen median kautta voi kuka tahansa kasvottomana ja juuri tarvitsematta pelätä seurauksia esittää törkeyksiä ja ihan henkilöön käyvää väkivallan uhkaa”, Silvennoinen sanoo.

Kyselyn tulos ei tullut sinänsä yllätyksenä Silvennoiselle, vaikka vastaavaa kyselyä ei ole aiemmin tehtykään. Ilmiö on tullut tutuksi omien ja kollegoiden kokemusten kautta.

Toisaalta jokseenkin odottamatonta oli se, että häirintää esiintyy kirjailijoiden käsittelemistä aiheista riippumatta eikä se keskity esimerkiksi pelkästään arkoihin historiallisiin, yhteiskunnallisiin ja politisoituneisiin teemoihin.

Sen sijaan ei tullut uutena asiana, että häirintä kohdistui korostetusti muihin kuin miehiin.

”Se on ihan samanlainen tilanne kuin muuallakin yhteiskunnassa, että naiset ja muunsukupuoliset saavat osakseen vielä potenssiin korostettua törkeyttä, sellaista joka kohdistuu mieskohteita enemmän seksuaalisuuteen ja ulkonäköön. Myös raiskausuhkauksista puhutaan”, Silvennoinen sanoo.

Kyselystä ei käynyt ilmi suoraan sitä, millaiset ihmiset häirintää harrastavat. He jäävät usein anonyymeiksi mutta edustavat kuitenkin poliittisesti eri äärilaitoja. Usein tekijä on yksittäinen henkilö, joka tehtailee lukuisia eri vihatilejä siten, että kohteelle tulisi olo isommasta vihamielisestä joukosta, Silvennoinen kuvailee.

Häiriköinnillä tietokirjailijoita pyritään vaientamaan.

”Häirinnästä voi sen kohteelle syntyä itsesensuurimentaliteetti. Tekijä joutuu miettimään kahdesti, onko tämä työ sen arvoista”, Silvennoinen sanoo.

Tällä on ollut myös konkreettinen vaikutus tietokirjailijoiden sananvapauteen: Häirintää kokeneista lähes puolet kertoi pohtineensa ennalta, mitä uskaltaa kirjoittaa tai sanoa julkisesti.

Lähes puolet häirintää kokeneista sanoi myös muotoilleensa toisin tai jättäneensä kokonaan sanomatta julkisesti asioita, joiden tiesivät ennalta aiheuttavan asiatonta palautetta.

Toisia taas häiriköinti vain vahvistaa ja innostaa, Silvennoinen sanoo.

Näin kävi Mia Takulalle, joka kirjoitti teoksen susista ja susivihasta.

”Pelottelemalla vaimentamisen yritykseltä se selvästi tuntui, mutta minun tapauksessani se kääntyi näiden ihmisten ajamaa asiaa vastaan. Tuli entistä vahvempi halu tehdä tietokirja. Jos jokin asia on sellainen, että toiset yrittävät sitä väkivalloin estää, niin silloin siitä todellakin täytyy puhua”, Takula kuvailee puhelimitse.

Häiriköinti Takulan työtä kohtaan kasvoi pienillä paikkakunnilla usein asteittain. Aluksi levitettiin valheellista tietoa. Väitettiin esimerkiksi, että Takula olisi varastanut riistakameroita. Sitten estettiin konkreettisesti kulku maastossa. Lopulta hän joutui soittamaan poliisit.

Luotiliiveihin ja kypäriin pukeutuneet poliisit tulivat paikalle Snappertunan syrjäiselle metsätielle ja tilanne laukesi. Takulan porukka ohjattiin pois paikalta. Hän teki asiasta rikosilmoituksen, mutta tutkinta lopetettiin.

Takula on tehnyt kaksi muutakin rikosilmoitusta sosiaalisessa mediassa liikkuneista vääristä tiedoista ja mustamaalaamisesta. Toisesta ilmoituksesta tuli keskeyttämispäätös, toisen ilmoituksen tutkinta ei ole edennyt, ja rikokset vanhenevat pian.

Sekä Takula että Silvennoinen ovat sitä mieltä, että poliisit tarvitsisivat lisäresursseja vihapuheen ja systemaattisen häiriköinnin tutkintaan.

”Ylipäätään tähän pitäisi yhteiskunnallisesti puuttua tiukemmin, mutta tähän asti se on ollut sananhelinää. Nähdäkseni tälle ongelmalle ei ole oikeasti tehty mitään”, Takula sanoo.

Vaikka häirintä ei ole vaikuttanut Takulan työhön, se kuormittaa henkisesti. Kun Takula kirjoitti vuonna 2016 teoksen Elämäni vegaanina, hänen asuinpaikkansa vuodettiin eräälle foorumille.

”Omasta puolestani en pelkää. Jos lähtee kirjoittamaan susista, niin tietää, että kyllä siitä paskaa tulee niskaan. Mutta perheellisenä ihmisenä pelkään joskus läheisteni puolesta.”

Hän mainitsee esimerkin, jossa susitutkija Seppo Ronkaisesta tehtiin perätön lastensuojeluilmoitus.

Takulan neuvo on, että kaikesta sellaisesta toiminnasta, jonka arvelee ylittävän rikoskynnyksen, kannattaa kaikesta huolimatta tehdä rikosilmoitus, että tapauksista jää edes mustaa valkoiselle.

”Tämä on ilmiö, joka vaikuttaa todella moniin ihmisiin. Se on vakava uhka sananvapaudelle, demokratialle ja tutkivalle journalismille, jota tietokirjat parhaimmillaan ovat”, hän summaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat