”Pientä ja hidasta / on kaikki maailman työ”, runoilija Pentti Saaritsa tiivisti eräässä runossaan vuonna 1976 – ehkä keski-iän ja suhteellistumisen merkkinä. Hänellä oli jo 1960-luvulta takanaan jyrkkä nousu runouden ja suomentamisen kärkijoukkoon, ja terävä yhteiskunnallisuus kukoisti lukuisin laulutekstein.
Joulukuun alussa 2021 runoilija Saaritsa istuu ravintola Sea Horsen pöydässä ja miettii asiaa, maailman paremmaksi saamisen vaikeutta.
”Äidinkielenopettajani Päiviö Alaranta kerran tokaisi, että pyrkimykset voivat olla hyviä, mutta ei ihminen koskaan pysty saavuttamaan kestävän tasa-arvon ja kansanvallan päämääriä”, Saaritsa sanoo ja palaa yli 60 vuoden takaisiin päiviin Helsingin II lyseossa eli Tossussa. Hän tuntuu hieman kallistuvan opettajansa kannalle, aivan kuin historia nauraisi edistysuskolle.
Ajat vaihtuvat, kysymykset eivät niinkään.
Sodan jälkeen Saaritsat – äiti, isoveli ja Pentti – asuivat Kaarlenkatu 15:ssä Kalliossa. Isä-Saaritsa (Pentti hänkin) oli kaatunut Ässärykmentin korpraalina Itä-Karjalassa syksyllä 1941.
”Isättömän lapsuuden vaikutuksesta on paha sanoa, eihän minulla ollut vertailukohtaa. Isäni oli läsnä piirongin päällä kuvana ja äitini rakastavissa puheissa”, Saaritsa kertoo.
Ässärykmentin miesten solidaarisuus oli lujaa, eräskin asetovereista kävi tilipäivinä tiputtamassa nimettömän avustuskirjeen Saaritsojen postiluukusta. ”Totta kai tiesimme, kuka ne toi.”
Äidinkieli ja runous saivat Pentti Saaritsasta varhain otteen. Hänen äitinsä harrasti runoja ja usein luki niitä kuopukselleen.
”Alle kouluikäisestä eläydyin runojen maailmoihin, kuuntelin Sarkiaa, Leinoa, Kailasta, Hellaakoskea…” runoilija sanoo.
”Jos runo oli hyvin liikuttava ja minua itketti, halusin kuulla sen uudelleen.”
Kaksitoistavuotiaana hän alkoi itse kirjoittaa runoja, ensin ehdottoman riimillisesti. Opettaja Alaranta rohkaisi häntä ja lainasi usein omia kirjojaan, ellei niitä ei löytynyt Kallion kirjastosta.
Kaksikymppisenä Saaritsa sai kärkisijat ylioppilaskunnan ja J. H. Erkon runokilpailuissa, ja ensikokoelma ilmestyi vuonna 1965.
Kuusikymmentäluku uudisti lyriikkaa. Saaritsa innoittui ennen muuta Pablo Nerudan ”epäpuhtaasta runoudesta”, kuten chileläismestari oli runousoppinsa nimennyt jo 1935.
”Nerudan merkitys oli suuri, ja tutustuin häneen Helsingissä 1965. Kulttuuritalolta kirjailijoiden rauhankokouksesta vein hänet kansan pariin, koska hän pyysi. Vietimme täällä Sea Horsessa rattoisan olutillan, ja tapasimme muinakin päivinä.”
1960-luvulla alkoi myös sävykäs suomentajan ura. Saaritsa kääntää liki kymmenestä kielestä, ja ennen muuta latinalaisamerikkalaista kirjallisuutta hän on suomentanut junakuormallisen verran. Työ jatkuu yhä, ja painosta tuli juuri tuorein teos, Jorge Luis Borgesin tekstejä.
Milloin suomentaja tuntee suurinta tyydytystä?
”Silloin kun työ on valmis”, suomentaja humorisoi. ”Joitakin hetkiä tietysti on yli muiden: esimerkiksi kun sain viimeisteltyä Gabriel García Márquezin Patriarkan syksyn pitkän, eteenpäin kaatuvan loppulauseen, tunsin onnellista huumausta.”
Entä Saaritsan oma tuotanto, kaksikymmentäviisi runoteosta, onko monumentti jo loppuun hiottu?
”Ei sinne päinkään, prosessi on aina keskeneräinen. Sen kuuluu olla liikkeessä niin kuin ihminen ja aivonsakin ovat.”
Yhteiskuntaa, samoin taidettaan ja yhteiskunta-ajatteluaan herkästi reflektoinut runoilija katsoo taakseen – ei katuen: ”En löydä tekstejä, joissa olisi korjattavaa ylilyöntiä. Ne ovat kaikki kuuluneet aikakauteen ja tilanteeseen.”
Palaveri on ohi. Lyyrikko askeltaa alkuillan hämärään.
Pentti Saaritsa
Syntyi 1941 Helsingissä.
Ylioppilas 1961, Helsingin II lyseo. Opiskeli kieliä ja kirjallisuutta Helsingin yliopistossa.
Kulttuuritoimittaja Ylioppilaslehdessä 1964–1965 ja Sosialidemokraatissa 1965–1967.
Vapaa runoilija ja suomentaja vuodesta 1967.
25 runoteosta.
Suomentanut liki sata teosta mm. espanjasta, portugalista, ranskasta, ruotsista, italiasta, venäjästä ja englannista, mm. Nerudaa, García Márquezia, Asturiasta, Borgesia, García Lorcaa, Pessoaa, Södergrania, Kyrklundia, Huldénia, Kihlmania, Pasolinia, Ahmatovaa ja Shakespearea.
Laulutekstejä ja -käännöksiä yli 700.
Kymmenisen kirjailija- ja suomentajapalkintoa. Pro Finlandia 2013. Gabriela Mistral -mitali 1996. Pablo Nerudan 100-vuotismitali 2004.
Täyttää 80 vuotta keskiviikkona 29. joulukuuta.