Romaani
Bryan Washington: Mitä meistä jää (Memorial). Suom. Aleksi Milonoff. Otava. 327 s.
No nytpä oli virkistävää! Trippi Texasiin, eroa tekemässä olevan miesparin elämään, monenkirjavien perhesiteiden keskelle, pääosin latinojen ja afroamerikkalaisten asuttamiin naapurustoihin.
Yhdysvaltalaisen Bryan Washingtonin (s. 1993) useita palkintoja saaneen esikoisromaanin Mitä meistä jää kattaus ei ole suomalaislukijalle ihan tutuin ja tavallisin.
Kustantajan mukaan romaani tarjoaa lukijalleen suorastaan empatian mestarikurssin. Jotain sellaista tunnistan tapahtuvan: kiinnyn näihin kompleksisiin ihmisiin ja samalla tähän tapaan kuvata ihmisiä, kaunistelematta, mutta silti kunnioittaen. Aleksi Milonoffin ansiokas suomennos vahvistaa tätä tunnetta.
Romaanin alussa japanilaissyntyisten vanhempiensa poikana kasvanut Mike saa tiedon, että perheensä hylännyt ja Japaniin aikoinaan palannut Eiju-isä on sairastunut parantumattomaan syöpään. Hän tahtoo tavata isän ja lähtee Osakaan tietämättä paluupäiväänsä.
Miken poikaystävä Benson eli Ben on jäämässä yksin, mutta asuntoon muuttaakin Miken japanilainen äiti Mitsuko. Ihan aluksi äidin on tietenkin nieltävä, että hänen poikansa on asunut miehen kanssa.
Tästä äkkiväärästä asetelmasta käsin afroamerikkalainen Ben ja riisiä japanilaisella hartaudella keittelevä Mitsuko alkavat kurottaa toisiaan kohti. Samaan aikaan Benin ja Miken kommunikaatio ohenee ja typistyy WhatsAppin lyhyiksi kirjainriveiksi.
Osakassa Mike alkaa puolestaan kuroa umpeen kuilua vakavan sairauden kourissa hiipuvan isänsä ja itsensä välissä. Tutustuminen on aloitettava kokonaan uudelleen.
Tähän lähentymisen prosessiin kuuluvat niin pojan seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät keskustelut ja kuittailut kuin isän omistaman baarin omistajuuden siirtymistä koskevat väännöt. Ja tietenkin kysymys: missä maassa jatkaa omaa elämää?
Teoksessa eletään alemman keskiluokan ja duunariportaan todellisuudessa. Ben tekee töitä päiväkodissa lasten kanssa, Mike pikaruokapaikan keittiössä.
Persoonina he ovat hyvin erilaisia: Mike suoraviivaisempi ja kovempi, Ben sävykkäämpi ja pehmeämpi. Lukijana saan tutustua heihin kokonaisina ihmisinä, osana monimutkaisia perhetaustojaan ja siirtolaishistorioitaan.
Benin perhettä on muun muassa varjostanut opettajaisän alkoholismi, jonka kanssa perhe edelleen joutuu elämään – niin aikuisia kuin lapset ovatkin.
Romaanin suuri ansio on sen rehevässä ja maailmalleen uskollisessa kielessä sekä armollisessa ja rehellisessä ihmiskuvauksessa. Washington tuntuu haluavan sanoa, että hankalienkin ihmissuhteiden kanssa voi elää, kun ei odota täydellisyyttä itseltä eikä muilta. Riittävän hyvä riittää.
Omaa perheyhteyttä ja identiteettiä voi lisäksi rakentaa myös muiden kuin biologisten sukulaisuussuhteiden avulla.