Tunturin tarina on Marko Röhrin luontodokumenteista ehyin kokonaisuus, mutta faktat jäävät mainitsematta - Kulttuuri | HS.fi

Tunturin tarina on Marko Röhrin luontodokumenteista ehyin kokonaisuus, mutta faktat jäävät mainitsematta

Upeasti kuvattu luontodokumentti Tunturin tarina jatkaa edellisten elokuvien mytologiatyylillä.

Luontodokumentti kertoo samalla maailman synnystä. Antti Tuurin kirjoittaman tekstin lukee Peter Franzén.

2.12.2021 14:21

Dokumentti

Tunturin tarina, ohjaus Marko Röhr. 77 min. S. ★★★

Marko Röhrin tuottamista ja osittain ohjaamista luontodokumenteista on valmistunut jo trilogia: ensin oli Metsän tarina (2012), sen jälkeen Järven tarina (2016) ja nyt on valmistunut Tunturin tarina.

Kymmenen vuoden kuluessa valittu tyyli on hioutunut, ja Tunturin tarina on selkeästi trilogian ehyin ja luontevin kokonaisuus. Peruselementit ovat samoja kuin varsinkin Järven tarinassa. Pääpaino on häikäisevän hienossa kuvauksessa, josta vastaa jälleen Teemu Liakka. Röhrin tuotantojen clou on vedenalainen kuvaus, joka tuo myös tuntureille yhden tason lisää.

Kuvia kehystää Antti Tuurin kirjoittama teksti, jonka tällä kertaa lukee näyttelijä Peter Franzén. Kiinnostavaa muuten, miksi tyylilaji tuntuu aina edellyttävän matalaa miesääntä.

Kokonaisuuden viimeistelevät tälläkin kertaa leikkaaja Ben Mercer, äänisuunnittelija Juha Hakanen sekä Panu Aaltion musiikki. Röhr vastaa nyt ohjauksesta yksin. Työryhmä on hioutunut yhteen, ja kaikilla on yhteinen näkemys lopputuloksesta.

Tuurin teksti perustuu ajatukseen tuntureista nukkuvina jättiläisinä, ja se toistuu kuvassa ja kuvakerronnassa. Jättiläisten syleilyssä nähdään sitten pienempiä luonto-olioita ja veden liikkeitä kaikkina vuodenaikoina.

Dokumentti vertautuu vuonna 2018 valmistuneeseen elokuvaan Ailo – Pienen poron suuri seikkailu, johon on rakennettu fiktiivinen tarina kuvakerronnan eli muun muassa leikkauksen avulla. Tunturin tarinassakin nähdään pieni poron vasa, jonka ensiaskeleet ovat tietenkin samanlaisia kuin Ailolla.

Tuurin tekstin mytologinen taso on tälläkin kertaa vähän ongelmallista. Elokuva on selkeästi luontodokumentti, mutta samalla kerrotaan maailman synnystä ja luomisesta pateettisella tyylillä. Varsinkin lapsikatsojan pitää siis ymmärtää, että teksti on vain satua.

Tässä luontoelokuvassa ei kerrota faktoja, eikä aina edes mainita, mikä eläin on kuvassa tai missä päin Lappia ollaan.

Panu Aaltio on malttanut vaimentaa Hollywood-soundejaan. Voimakkaat lyömäsoittimet ja Tuuletar-yhtyeen lauluäänet antavat heti persoonallisempaa potkua. Varsinkin keväinen jäiden sulaminen on hurja spektaakkeli.

Hetkittäin tulee silti mieleen, miltä elokuva vaikuttaisi, jos siinä olisi vain luonnon omia ääniä, ilman tuotettua äänimassaa ja jopa kertojaakin.

Tunturin tarinan eläimistössä nähdään muun muassa kärppä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat