55 juutalaista pakolaista vältti Sylvi-Kyllikki Kilven ansiosta palautuksen Saksaan syksyllä 1938: Tehokas aikansa aktivisti jätti uraauurtavan jäljen suomalaiseen politiikkaan - Kulttuuri | HS.fi

55 juutalaista pakolaista vältti Sylvi-Kyllikki Kilven ansiosta palautuksen Saksaan syksyllä 1938: Tehokas aikansa aktivisti jätti uraauurtavan jäljen suomalaiseen politiikkaan

Sylvi-Kyllikki Kilpi oli pätevä ja omavoimainen politiikan tahtonainen, mutta Sdp:lle hän ei kelvannut ministeriksi.

Sylvi-Kyllikki Kilpi oli suosittu puhuja erilaisissa työväenliikkeen järjestämissä tilaisuuksissa.

17.12.2021 12:56

Elämäkerta

Jaana Torninoja-Latola: Sylvi-Kyllikki Kilpi – Matka valtakunnan vaikuttajaksi. Into. 413 s.

Politiikan puolueloikkareihin liimautuu usein jollain tavoin sumea maine: entiset puoluetoverit ovat kitkeriä ja kaunaisia, uudet hienoisesti epäluuloisia. Sylvi-Kyllikki Kilpi (1899–1987, o.s. Sinervo) varhainen vahva naispoliitikko, sai tällaisen osan lähtiessään demaripuolueesta. Yhdessä kansanedustajatoveri Atos Wirtasen kanssa hän siirtyi 1946 Skdl:ään, ja puoliso Eino Kilpi seurasi kaksi vuotta myöhemmin.

Kilpi-elämäkerrassaan tutkija Jaana Torninoja-Latola valottaa Kilven elämää lukuisine toimeliaisuuksineen. Aikansa aktivisti, todettakoon.

Samalla voi havaita, että Kilven määrätietoisuus ja paatos oli tiukempaa ennen hänen vuoden 1946 käännöstään. Totta kai vauhdin oli taannut myös nuoruus ja nouseva poliitikontie.

Vuoden 1946 loikka on typistetty hypyksi häviäjien kelkkaan, siis virheeksi. Mutta eikö ratkaisevinta, jopa politiikassa, pitäisi olla ihmisen oma vakaumus ja omatunto?

Runoilija Elvi Sinervo kerran luonnehti Sylvi-Kyllikki-isosiskoaan, että ”hän ei ole laskelmallinen ihminen, päinvastoin aivan epäjohdonmukainen ja odottamaton”.

Puolueenvaihto oli odottamaton, mutta aito, johdonmukainenkin valinta.

Vaan ensiksi oli nuoruus. Elämäkerrasta ilmenee, miten monen lukon takana työläisperheistä oli kavuta kohti sivistystä, koulutusta ja yhteiskunta-asemia. Useimmat nuoret lannistuivat tai lannistettiin.

Mutta Sylvi-Kyllikki oli omavoimainen, mieleltään kapinallinen. Valkolakki, maisteriopinnot ja älyllinen työ realisoituivat, vaikka matkan varrelle osui sisällissotakin. Hän oli pestautunut 1918 konekirjoittajaksi punaisten hallintoon, eikä lukioon paluu ollut Kallion yhteiskoulun rehtorin (myöhemmän historianprofessorin) Jalmari Jaakkolan mielestä siveellisesti mahdollista.

Teinityttö kuitenkin puristi ylioppilaaksi.

Keskeisin sivupäähenkilö on aviomies Eino Kilpi (1889–1963), Suomen Sosialidemokraatin päätoimittaja ja ministeri, Skdl:n presidenttiehdokas 1956. Kilpien liitto oli tyyni ja myrskyisä, sivusuhteidenkin rasittama, mutta ratkaisevissa kohdin keskinäistä ymmärtämystä riitti. Perhe kolmine lapsineen oli kummallekin tärkeä.

Sylvi-Kyllikki ja Eino Kilven koti oli kulttuuri- ja edustuskoti, jossa kestittiin sekä sukulaisia että poliittisia tuttavia. Kuvassa vasemmalta lukien Kaisu-Mirjami Rydberg, Sylvi-Kyllikki, Mauri Ryömä, Hertta Kuusinen ja Eino. Kansan Arkisto.

Poliittisesti pari kulki melko samatahtisesti, yleensä vaimo pari askelta edellä. Sylvi-Kyllikin tannerilaisuus oli syvintä talvisodassa ja välirauhassa, mutta vuoden 1943 rauhanoppositiosta ja 33:n kirjelmästä lukien alkoi vasen kaista vetää. Kirjelmän allekirjoittajista ainoa nainen oli Sylvi-Kyllikki Kilpi.

Kirjeistä ja päiväkirjoista ilmenee liikuttava huoli, mitä äiti tunsi rintamalla olevasta pojastaan. Poliitikkokin on ihminen.

Vankinta tahtoaan Kilpi oli väläyttänyt puolustaessaan Ariadne-laivalla Helsinkiin saapuvia juutalaisia syksyllä 1938. Hän toimi rivakasti: heti yhteys ministeri Tanneriin, käännytysuhka julkisuuteen. Kaikkiaan 55 pakolaista vältti palautuksen Saksaan.

Kuitenkin kun viikkoa myöhemmin tuli uusi ryhmä, heidät Suomen hallitus (eli sisäministeri Kekkonen) jo tylysti karkotti – eikä sitä Kilpikään enää muuksi saanut.

Pakolaisten juttu osoitti, miten pitelemättömällä, miltei raivokkaalla teholla Sylvi-Kyllikki Kilpi kykeni toimimaan. Tilanteen vaatiessa hän ei kunnioittanut ketään eikä pelännyt mitään.

Elämäkerta piirtää Kilven poliittisen tien. 1920-luvulta hän ehti keikkua Sdp:n joka siivellä, vasemmalta oikealle ja takaisin, kunnes ajautui pysyvään paitsioon. Asevelisosialistien puolueessa hänelle jäi enää yksi kulkusuunta: ulospäin.

Mutta elo kansandemokraattinakin oli tukalaa. Juuri 40-luvun lopulta stalinismi kiristi otettaan Skdl:ssä, ja ei-kommunistien liikkuma-ala kapeni kapenemistaan. Jos Sylvi-Kyllikki ja Eino Kilpi valittiinkin yhä Arkadianmäelle, oikeaan vaikutusvaltaan he eivät yltäneet.

Sylvi-Kyllikki Kilpi toimi Suomi-Neuvostoliitto Seuran (SNS) puheenjohtajana ja tapasi naapurimaan johtoa sekä Suomessa että Neuvostoliiton-vierailullaan. Vuonna 1961 Neuvostoliiton presidentti Leonid Brezhnev vieraili SNS:n järjestämässä ystävyysjuhlassa, jossa Sylvi-Kyllikki toivotti hänet tervetulleeksi.

Tärkein luottamustoimi oli Suomi–Neuvostoliitto-seuran puheenjohtajuus. Sylvi-Kyllikki Kilpi hoiti postia kuuliaisesti, mutta taipuen liialliseen persouteen kehumisia ja lahjoja kohtaan: sanatoriomatkoja, kesähuvila, turkiksia. Silloin maan tapa, tänään…

Poikkeuksellisesta toimen naisesta ei koskaan tullut ministeriä. Edellytyksiä oli, varsinkin ennen sotia, mutta konjunktuurit eivät langenneet suosiollisesti.

Joka tapauksessa hän jätti politiikkaan persoonallisia, peräti uraauurtavia jälkiä.

Elämäkerta on sujuva ja antoisa. Mietityttää vain, miksi muita lähteitä paitsi Kilven omia kirjeitä ja päiväkirjoja on hyödynnetty kovin niukasti. Politiikan ja ajan kuvat kaipaisivat paikoin tukevoittamista.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat