Jukka Mikkola palaa eetteriin ja tutkailee tulevaisuuteen Nanosekunnin tarkkuudella -sarjansa uusissa jaksoissa - Kulttuuri | HS.fi

Jukka Mikkola palaa eetteriin ja tutkailee tulevaisuuteen Nanosekunnin tarkkuudella -sarjansa uusissa jaksoissa

Ylen arkistoista on löytynyt kaikenlaista jännää.

Jukka Mikkola ei malttanut pysyä eläkkeellä vaan teki uusia jaksoja Nanosekunnin tarkkuudella -sarjaansa.

30.11.2021 2:00

Onneksi hyvät toimittajat eivät usein malta ihan kokonaan jäädä lepäämään laakereillaan. Yleltä viime vuonna eläkkeelle jäänyt Jukka Mikkola on tehnyt jatkoa Nanosekunnin tarkkuudella -sarjalleen. Uusissa jaksoissa hän katsoo tulevaisuuteen.

Tulevaisuuden ennustaminen on kiinnostanut ihmisiä kautta aikojen. On tyypillistä, että lähitulevaisuuden kehitys yliarvioidaan, mutta vastaavasti pidemmän tähtäimen tulevaisuus aliarvioidaan.

Nykyään meillä on käytössämme enemmän tietoa kuin koskaan, mutta osaammeko edelleenkään ennustaa tulevaisuuttamme?

Mukana on niin klassikkoteoksia kuin tuntemattomampiakin visioita. Osa on mennyt aivan metsään, osa taas osunut hämmästyttävän tarkasti. Niin utopistien kuin dystopistienkin nykyinen suosikki ennustusten kohteena on tekoäly, jonka povataan jopa syrjäyttävän ihmisen.

Minimalistinen musiikki pitää tunnelmaa yllä. Ylen arkistoista on löytynyt kaikenlaista jännää.

Nanosekunnin tarkkuudella, Radio 1 klo 17.10 ja Areena.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat