Janina Rajakankaan Niitty-teoksessa tärkeässä osassa on välitiloissa ja rajoilla kuultava ääni - Kulttuuri | HS.fi

Janina Rajakankaan Niitty-teoksessa tärkeässä osassa on välitiloissa ja rajoilla kuultava ääni

Ääni on tärkeässä osassa Niitty-teoksessa.

Oliver Whitehead on yksi Niitty-teoksen esiintyjistä.

7.12.2021 15:37 | Päivitetty 8.12.2021 10:57

Nykytanssi

Niitty. Esitys Zodiakin studiossa 5.12. Koreografia Janina Rajakangas yhdessä esiintyjien kanssa, äänisuunnittelu Tuuli Kyttälä, kuoron johtaminen, laulun opetus Heikki Laitinen, valot ja tilasuunnittelu Jenni Pystynen, puvut ja korut Piia Rinne. Esiintyjät Peter Andersen, Said Dakash, Tuure Kaukua, Heikki Laitinen, Kauri Sorvari, Oliver Whitehead.

Janina Rajakankaan koreografia Niitty on syntynyt rinnakkain Zodiakin Tanssikaverit-projektin kanssa, jossa yhteistyökumppaneina ovat Helsinki Missio sekä Suomen Punaisen Ristin Ystävätoiminta. Rajakangas on teoksessaan kehittänyt yhdessä Kauri Sorvarin ja Tuure Kaukuan sekä seniori-ikäisten kanssa tanssiharjoitteita ja taiteellista sisältöä seniori-ikäisille palvelutaloihin ja yksin asuville.

Niitty on Tanssikaverit-projektista erillinen, oma itsenäinen taideteoksensa. Rajakangas on aiemminkin tehnyt esityksiä ammattitanssijoiden lisäksi myös muun muassa nuorten kanssa, nyt näyttämöllä ovat nuorten tanssijoiden (Kaukua ja Sorvari) kanssa seniori-ikäiset miesoletetut.

Yhtenä Niityn kantavana ajatuksena toimii kysymys siitä, millainen on se patriarkaatti, mihin Rajakangas on kasvanut.

Koko teos alkaa tanssijan upealla laululla, ylistyksellä keväälle. Ensimmäinen teos koostuu kahden haarniskaan pukeutuneen tanssijan taistelueleistä. Haarniskoista lähtevä ääni on lumoava, vaikka se symboloikin normien vankilaa.

Seuraavassa isyyttä käsittelevässä osiossa kuulaan Daddy-kuoroteos, jossa Madonnan Papa Don’t Preach -kappale saa tulkinnan isien näkökulmasta. Pastellinsävyisissä verryttelyasuissa esiintyvät isät ovat yhtä aikaa vetoavia järkähtämättömässä rakkaudessaan ja samalla aivan pihalla omien tytärtensä elämästä. Kuten ehkä parhaimmillaan kuuluukin.

Laulun lisäksi tärkeässä osassa teoksessa on ääni ylipäätään, ja etenkin erilaisissa välitiloissa ja rajoilla kuultava ääni. Haarniskan suihke muuttuu ASMR-tyyliseksi pienten rauhoittavien ääniefektien virraksi.

Lopussa leijonan tavoin osaansa vastaan taisteleva tanssi näyttää, miten vaikeaa vanhoista vankiloista on irtautua.

Heikki Laitisen tausta performanssitaiteen ja teatterin parissa ja Rajakankaan polku nykytanssin parissa muodostavat hedelmällisen liiton. Kummassakin lähdetään liikkeelle ihmisen arjen äänistä ja liikkeistä ja jalostetaan niitä.

Isäsuhde heijastaa esityksessä rakenteita, mutta läheisessä ihmissuhteessa on aina kyse jostain muusta. Intiimi ja yhteiskunnallinen välkähtelevät esityksessä. Perinteistä muotoa haastavaa on myös se, että teos koostuu erillisistä tansseista.

Jonkin perinteessä pitää purkautua ja muuttua, mutta se ei tarkoita kaiken jo opitun katoamista tai suhteen menettämistä. Oikeastaan päinvastoin. Se, mikä välittämisessä, taitojen jalostamisessa ja käsityötaidossa on arvokasta, jatkuu ja saa uuden elämän nimenomaan siksi, että sitä katsotaan uudella tavalla. Yhtä aikaa kriittisesti ja lempeästi.

Oikaisu 7.12. kello 16.10. Korjattu arviosta kohta, jossa sanottiin virheellisesti Niitty-teoksen olevan osa Zodiakin Tanssikaverit-hanketta. Se on kuitenkin itsenäinen teos.

Oikaisu 8.12. kello 10.50: Poistettu kohta, jossa sanottiin Niitty-teoksen olevan seniori-ikäisten kanssa tehdyistä tanssiharjoitteista ”eräänlainen sivuaskel kohti näyttämöä". Lisätty maininta siitä, että Niitty on itsenäinen teos. Poistettu myös kohta, jossa kerrottiin virheellisesti Rajakankaan isän olevan ”hoivattava”. Käsiohjelmassa Rajakangas kertoo isänsä hoitamisesta, mutta sillä ei tarkoiteta lapsen ja vanhemman välistä hoitosuhdetta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat