Jukka Tiensuun pillipiipari hypnotisoi kujeillaan nokkahuilukonsertossa: Eero Saunamäki soitti kahta huilua yhtä aikaa ja jopa soitti ja lauloi samanaikaisesti - Kulttuuri | HS.fi

Jukka Tiensuun pillipiipari hypnotisoi kujeillaan nokkahuilukonsertossa: Eero Saunamäki soitti kahta huilua yhtä aikaa ja jopa soitti ja lauloi samanaikaisesti

Eero Saunamäki soitti solistina Tiensuun Appo-nokkahuilukonsertossa.

Dima Slobodeniouk, Eero Saunamäki ja Jukka Tiensuu.

3.12.2021 13:08

Klassinen

Tapiola Sinfonietta Espoon kulttuurikeskuksessa 2.12. Dima Slobodeniouk, kapellimestari, Eero Saunamäki, nokkahuilu. – Takemitsu, Tiensuu, Sibelius.

Japanin kansainvälisesti tunnetuin säveltäjä Toru Takemitsu (1930–1996) sävelsi musiikin yli sataan elokuvaan. Tapiola Sinfonietta esitti konserttinsa aluksi jousiorkesterisarjan, jossa kuultiin musiikkia kolmesta Takemitsun elokuvamusiikista.

Japanilaisin tunnelma syntyi Funeral Music -kappaleessa, jonka Takemitsu sävelsi elokuvaan Black Rain (1989). Elokuva sijoittuu atomipommin jälkeiseen Hiroshimaan. Sen tumma, hidas suruvirta nousee jostain syvältä kollektiivisesta tuskasta ja kauhusta.

Waltz (1966) yllättää liitävällä wieniläisellä viehätysvoimallaan. Oman mausteensa antaa katkeransuloinen, hieman dekadentti sävy. Takemitsu hallitsi halutessaan täysin ”länsimaisen” musiikkikielen.

Ensimmäinen kappale, Music for Training and Rest (1959) liittyy puertoricolaiseen nyrkkeilijään José Torresiin. Pontevat pizzicatot kuvaavat ehkä harjoittelua ja viihteelliset melodiat lepohetkiä, joissa soi niin blues- kuin latinosävyjä.

Kun kapellimestari Dima Slobodeniouk ja orkesteri olivat jo paikoillaan, Jukka Tiensuun Appo-nokkahuilukonserton solistia Eero Saunamäkeä ei näkynyt missään. Se oli hullunkurisen huilukonserton ensimmäinen yllätys.

Oikeanpuoleisen oven takaa alkoi kuitenkin kuulua pillipiiparisoittoa ja kaivattu solisti ilmaantui oven takaa iloinen rumpali perässään. Valkoisen pukunsa Saunamäki olisi voinut vaihtaa klovniasuun, joka olisi sopinut hyvin tähän jatkuvia yllätyksiä ja absurdin koomisia säveltilanteita pursuavaan soitinsirkukseen.

Saunamäki soitti kahta nokkahuilua yhtä aikaa, soitti ja lauloi yhtä aikaa ja käytti erikoisia moderneja soittotapoja.

Joskus olin kuulevinani tuttua haikeaa kansanlaulua, jonka mikrointervallit kuitenkin tekivät hyvin oudoksi. Vaikutti osin siltä, että Tiensuu pilailee perinteisen konserttomuodon säännönmukaisuuksien kustannuksella ja tekee farssia.

Parodia nokkahuilukonsertto ei kuitenkaan ole, vaan lyhyt fantasiamatka, joka hämmästytti hupaisalla soinnillisella kekseliäisyydellään, rytmisillä kujeillaan ja solistinsa leikkisällä ja hypnotisoivalla, kaikki temput hallitsevalla taituruudella.

Sibeliuksen seitsemännessä sinfoniassa Slobodeniouk rakensi niin upean suurmuodon, että 22-minuutin mittaisen sinfonian psykologinen aika vaikutti paljon pidemmältä.

Rikas ”orgaaninen” motiiviverkko muutti kaleidoskooppimaisesti värejään, etsi tietään ja uusia sointitiloja, latasi jännitteitä, huumaantui rondo-jaksossa välimerelliseksi aaltojen tanssiksi ja huipentui mahtavaan, suuren ja hartaan pasuunateeman kruunaamaan hymnisointiin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat