Guns N' Roses julkaisi 30 vuotta sitten levyparin, joka teki historiaa ja tuhosi koko bändin – HS:n kriitikot koostivat täydellisen Use Your Illusionin - Kulttuuri | HS.fi

Guns N’ Rosesin Use Your Illusion -albumit julkaistiin syyskuussa 1991.

Ruusut ja risut

Guns N’ Roses julkaisi kolme vuosikymmentä sitten huumehuuruisen levyparin, joka teki katurokkareista maailman suosituimpia mutta myös tuhosi yhtyeen. HS-raati kokosi suureellisen merkkiteoksen uudelleen ja laittoi kappaleet paremmuusjärjestykseen. Syntyi täydellinen Use Your Illusion.


7.12.2021 16:00 | Päivitetty 8.12.2021 6:49

Heinäkuun lopussa vuonna 1991 Axl Rose seisoi Forum-areenan lavalla Kalifornian Inglewoodissa ja puuskahti yleisölle:

”Minä ja Slash saimme levyn eilen pakettiin. Se vitun paska on valmis.”

Guns N’ Roses oli työstänyt toista studioalbumiaan kaksi vuotta, mikä oli vauhtiaikoina tuntunut ikuisuudelta.

Bändi oli kivunnut kimppakämpästä maailman suurimmille stadioneille: esikoislevy Appetite for Destructionin jälkeen se oli kiertänyt ja juhlinut neljä vuotta putkeen. Ystävyyssuhteet olivat rikkoutuneet.

Axl Rose ja Slash esiintyivät Rock In Rio II -festivaaleilla Brasiliassa tammikuussa 1991.

Kolmekymmentä vuotta sitten ilmestynyt mahtipontinen kaksoislevy Use Your Illusion nosti Guns N’ Rosesin maailman seuratuimmaksi yhtyeeksi – ja hajotti sen.

Pyysimme kymmentä musiikkikriitikkoa arvioimaan, miltä albumit kuulostavat nyt. Raati järjesti biisit uudelleen ja valitsi, mitkä mammuttijulkaisun kappaleet kelpaavat virheettömälle, yhden levyn mittaiselle Use Your Illusionille.

Axl Rosen mielestä kaksoislevy ei ole kaksi levyä vaan täydellisesti etenevä 30 kappaleen kokonaisuus. Se ei ole totta, sanovat monet.

”Ysärin teineillä on ollut kelaussormi kovilla, kun he ovat etsineet C-kasetilta niitä parhaita biisejä”, kulttuuritoimittaja Mari Koppinen sanoo.

Oskari Onninen luonnehtii Guns N’ Rosesin olevan ”hämmästyttävän huono rockbändi mutta oiva slovaribändi”.

Tehtävä oli raskain Arttu Seppäselle.

”Nirvanan saman vuoden Nevermindin rinnalla vaikutelma on kiusallinen: aika on tehnyt tehtävänsä. Miten valita kikkare sontakasasta?”

Axl Rose erotti bändistä vanhimman ystävänsä Steven Adlerin, jotta sai tehtyä unelmiensa levyn.

Maailman vaarallisimmaksi bändiksi mainostetussa Guns N’ Rosesissa kaikki käyttivät kaikkea, moni myös heroiinia, mutta muut jäsenet pystyivät hillitsemään itsensä uuden levyn takia.

Adler oli nukahdellut rumpujen taakse ja karannut 22 kertaa vieroituksesta. Hän ei pystynyt soittamaan uusia kappaleita.

Manageri Alan Niven on kertonut suurimmaksi saavutuksekseen, ettei kukaan kuollut hänen ”vahtivuorollaan”.

Niven kyllä joutui tyhjentämään kitaristi Slashin suun oksennuksesta, kun tämä makasi elottomana lattialla. Kun Slash tokeni yliannostuksesta, hän soitti suoraan diilerilleen.

Päättymätön juhliminen alkoi jo ennen tähteyttä. Losangelelaisbändi ajoi kolareita ja hakkasi toisiaan palosammuttimilla.

Meno kiihtyi, kun esikoislevyn singleistä Sweet Child O' Minesta ja Paradise Citystä tuli valtavia hittejä kesällä 1988 ja alkuvuonna 1989. Jos Axl Rose ei tapellut, hän mökötti päiväkausia yksin hotellihuoneessa. Kitaristi Slash hortoili alasti golfkentällä ja ampui kamapäissään revolverilla kattoonsa. Adler yritti tapella lyhtypylvästä vastaan mutta hävisi.

Guns N’ Rosesin klassinen kokoonpano Izzy Stradlin, Duff McKagan, Axl Rose, Slash ja Steven Adler esiintyi Los Angelesissa vuonna 1989.

Joinain päivinä soittaminen kuitenkin kiinnosti enemmän kuin huumeet. Kun kitaristi Izzy Stradlin, basisti Duff McKagan ja Adler viimein kokoontuivat Slashin asunnolle vuoden 1990 alussa, he kokosivat parissa illassa yli puolet Use Your Illusioneiden kappaleista. Osa niistä, kuten Don't Cry ja November Rain, oli kirjoitettu jo kauan ennen debyyttiä.

Rumpali Adlerin tilalle palkattiin teknisesti taitava Matt Sorum. Kohta Rose ilmoitti, että bändiin tulee kosketinsoittajaksi Dizzy Reed. Slash ei innostunut, mutta Rose halusi luoda yhtyeensä uudelleen.

Studioon mennessä valmiita kappaleita oli jo lähes 40. Slash olisi halunnut levylle vain 12 parasta sävellystä, mutta Rose vaati kaikkien äänittämistä.

Nauhoitukset alkoivat Hollywoodissa syyskuussa 1990. Tarinan mukaan tulevalle levylle äänitettiin 36 laulua 36 päivässä.

Rose asui levytysstudiolla. Hän oli tuonut sinne sängyn, flippereitä ja nyrkkeilysäkin.

Hän lauloi osuuksiaan yhä uudelleen. Hinkkaaminen raivostutti muita jäseniä.

Rose pakotti vastahakoisen levy-yhtiön julkaisemaan lähes kaikki kappaleet kahdella erillisellä levyllä.

Syyskuun puolivälissä vuonna 1991 levykauppojen eteen kasvoi pitkiä jonoja.

Use Your Illusion II nousi Billboard-listan ensimmäiselle sijalle. Ykköslevy pääsi kakkossijalle.

Suomessakin levy menestyi erinomaisesti. Illusioneita myytiin yhteensä yli 144 000 kappaletta, lähes yhtä paljon kuin kaikkien aikojen myydyintä ulkomaalaista levyä, Abban kokoelmaa.

Vaikka HS:n kriitikot syyttävät Guns N’ Rosesia pöhötaudista, heidän valitsemalleen albumille pääsivät mukaan kaikki Axl Rosen suurslovarit ja yhtyeen pisin kappale Coma. Niiden takia 75 minuutin levylle mahtui mukaan vain kaksitoista kappaletta.

Bändi ei kestänyt omaa paisumistaan. Rumpali-Adlerin jälkeen lähti toinen Rosen vanha ystävä, Izzy Stradlin.

Kun levyille yritettiin tehdä jatkoa, yksi toisensa jälkeen lopetti yhteistyön Rosen kanssa. Jäsenet haukkuivat toisiaan julkisesti vuosia. Rosen käytös oli ärsyttänyt jo vuosia: hän marssi lavalle ja sieltä pois oman mielensä mukaan aiheuttaen yleisössä väkivaltaisia mellakoita. Bändin muiden jäsenten kanssa hän oli kommunikoinut lähinnä manageriportaan välityksellä.

Nyt, kolmekymmentä vuotta myöhemmin, pääkolmikko Rose, Slash ja McKagan pystyvät jälleen soittamaan vanhoja kappaleita yhdessä ensimmäisen kerran sitten vuoden 1993 Use Your Illusion Tour -kiertueen.

Itseironisesti nimetystä Not in This Lifetime… Tourista on tullut yksi maailman tuottoisimmista kiertueista. Adlerkin on vieraillut rummuissa. Vuodesta 2016 lähtien jatkunut kiertue pysähtyi myös Hämeenlinnassa heinäkuussa 2017. Kantolan tapahtumapuiston loppuunmyytyyn konserttiin saapui 55 000 hengen yleisö.

Axl Rose ja Slash soittavat jälleen yhdessä. He soittivat kolmetuntisen keikan Hämeelinnassa 2017.

Kolmikko on julkaissut tänä syksynä kaksi uutta singleä, mutta ne ovat jämiä Rosen vuosia työstämältä Chinese Democracy -levyltä. Hän aloitti maailman kalleimmaksi sanotun levyn tekemisen jo 1994 mutta se julkaistiin vasta 2008. Se on toistaiseksi ainoa yhtyeen nimissä julkaistu albumi, joka sisältää uutta musiikkia sitten vuoden 1991 tuplalevyn.

Guns N’ Roses ei oikeastaan ole vieläkään toipunut Use Your Illusionista.

Täydellinen Use Your Illusion

12. Get in the Ring

Kiroileva Axl Rose käy nopeatempoisessa kappaleessa omaa sotaansa musiikkikriitikoita vastaan: I don't like you, I just hate you, I'm gonna kick your ass, oh yeah! Rose nimesi vihaamansa journalistit ja kehotti heitä ”imemään munaansa”.

11. Coma

Slashin heroiinipäissään säveltämästä ”hirviöstä” on tullut fanien suosikki. Yli kymmenminuuttinen kappale kertoo Rosen yliannostuksesta. “Menevä elämä, joka oli nostanut minut huipulle, alkoi tuhota minua sisältä”, hän on kuvaillut.

Studioon vuokrattiin defibrillaattori, jotta saatiin tuntu, että kappaleella herätetään tajuttomaksi vaipunutta.

10. Live and Let Die

Kun maailma ei riitä, voi vaikka levyttää rock-klassikoita. Paul McCartneyn Wings-yhtyeen James Bond -coverilla kuultavat puhallinsoittimet ovat yhtä keinotekoisia kuin November Rainin jouset. Rose käytti aidoilta kuulostavien syntetisaattorisoundien etsimiseen tolkuttomasti kallista studioaikaa, ja sen kuulee.

9. Yesterdays

Rose teki omapäisyydestä kertovan kappaleen erillään muusta bändistä, toisten biisintekijöiden kanssa. Beatlesiin viittaavat pianot tulivat mukaan vasta viime hetkellä. Laulaja valittaa kappaleessa, kuinka menneisyydellä ei ole merkitystä. Kuten ei pian ollutkaan.

8. 14 Years

Izzy Stradlinin mukaan hän ja Rose olivat kirjoittaneet samaan aikaan 14 Years -nimiset kappaleet toisistaan tietämättä. Levytetyllä versiolla Rose laulaakin vain kertosäkeissä ja Stradlinin hoitaa tuskaisesta ihmissuhteesta kertovat säkeet.

7. Right Next Door to Hell

Suomalainen kitaristi Timo Kaltio (1960–2021) sävelsi ykköslevyn aloituskappaleen yhdessä ystävänsä Stradlinin kanssa. Tekijänoikeuspalkkiot auttoivat taiteilijaa läpi loppuelämän.

Kertosäe viittaa Rosen naapuriin, joka soitti poliisille ja syytti laulajan uhkailleen viinipullolla. Säkeet käsittelevät julkisuuden kiroja.

6. Locomotive (Complicity)

Rose vitsaili vihaavansa Slashia funkmetal-biisin takia, sillä se oli niin vaikea sanoittaa. Slashin ja Stradlinin säveltämällä, liki yhdeksänminuuttisella kappaleella kuullaan monen mielestä Guns N’ Rosesin parasta kitaransoittoa. Kappaleella lausutaan albumin nimen kehotus harhakuviin uppoamisesta, minkä Rose lainasi taiteilija Mark Kostabin teoksesta Use Your Illusion. Maalaus on levyjen kansikuva.

5. Don’t Cry (Original)

Monet klubiaikojen fanit harmittelivat, ettei jo vuonna 1985 tehtyä rakkauslaulua pantu esikoislevylle, mutta bändi halusi säästellä sitä.

Biisistä tehtiin kaksi versiota, yksi kummallekin Use Your Illusionille. Tunnetummassa, musiikkivideossa soivassa kappaleessa Rose kirjoittaa epäonnistuneesta rakkaudesta. Hän oli alkanut itkeä, kun ihastus hyvästeli. Hei älä itke, nainen lohdutti.

Toisessa versiossa nuoruuden tyynnyttelevät fraasit you'll be all right now, sugar vaihtuivat rocktähden katkeriin sanoihin verisistä käsistä.

Taustalauluihin Rose houkutteli ystävänsä, Blind Melonin Shannon Hoonin, joka esiintyi usein Guns N’ Rosesin kanssa. Hoon kuoli yliannostukseen vuonna 1995.

Mari Koppisesta kappale on levyjen paras.

”Maailmanluokan melodia, simppeli ja ajaton toteutus, joka saa näemmä edelleen liikuttumaan. Hyvät elementit peittävät alleen Axl Rosen hetkittäin sietämättömyyksiin käyvän narinan ja sen, että Don't you cry tonight, I still love you, baby -linjalla liikkuvat sanat ovat aivan mitättömät.”

4. Estranged

Kakkosalbumin viimeistä singleä odotettiin joulukuussa 1993 niin paljon, että MTV esitti mahtipontisen musiikkivideon kahdesti peräkkäin.

Estranged muodostaa yhdessä November Rainin ja Don’t Cryn kanssa Rosen rakkaushuolia kuvaavan lyhytelokuvatrilogian. Kappaleella Rose käsittelee suhdettaan entiseen vaimoonsa Erin Everlyyn. Välit trilogian edellisillä videoilla esiintyneeseen Stephanie Seymouriin olivat myös katkenneet eikä Rose halunnut enää malleja videoilleen. Eläimet sen sijaan kelpasivat.

Huikeat neljä miljoonaa dollaria maksaneella videolla Rose tekee ”edelmannit laivalta” ja hyppää öljytankkerilta valtamereen. Delfiinit rientävät apuun. Hetkeä myöhemmin läpimärkä Slash soittaa kitarasoolon vetten päällä.

Kriitikko Mervi Vuorelan mielestä kappale on levyjen huipentuma: ”Maailman paras rockslovari, jonka eeppinen dramaturgia ansaitsisi oman esseen. Aivan sama mistä Axl laulaa, tässä biisissä on kaikki. Ei saatana.”

3. You Could Be Mine

Levyjen ensimmäiselle singlelle saatiin nostetta julkaisemalla se samaan aikaan, kun aikansa suosituin elokuva Terminator 2 – tuomion päivä tuli ensi-iltaan Yhdysvalloissa kesällä 1991.

Musiikkivideolla Arnold Schwarzenegger astelee terminaattorina bändin konserttiin Ritz-klubille. You Could Be Mine nousi korkeille listasijoille ympäri maailmaa, mutta ykkössijan se saavutti vain Suomessa.

Kriitikko Ilkka Mattilasta kappale on levyjen paras.

”Raaka mutta sävykäs kappale, joka on yhtyeen tunnetuimpia, mutta toistuvasta soitosta huolimatta kestänyt aikaa hyvin.”

Samoin ajattelee Iida Sofia Hirvonen: ”Kuin sähköisku, joka tiivistää Use Your Illusionin suuruudenhullun olemuksen. Biisi kuulostaa siltä kuin saisi popparit ja limonadin käteen ja astuisi 90-lukulaiseen huvipuistoon, jossa on uusimmat mahdolliset törmäilyautot, vuoristoradat ja kauheasti kokaiinia.”

Nopea kappale tunnettiinkin alun perin nimellä Cocaine Talking. Sanoituksessa McKagan kritisoi naisystäviensä pakonomaista kokaiininkäyttöä.

2. November Rain

Rose uhkasi häipyä musiikkibisneksestä kokonaan, ellei saa toteuttaa vuosia muhinutta sävellystään juuri haluamallaan tavalla. Kappaletta oli harkittu jo debyytille.

Lähes yhdeksänminuuttinen pianoballadi on yksi kaikkien aikojen pisimmistä Billboardin kärkeen yltäneistä kappaleista. Varhaisimmat luonnokset kestivät yli 18 minuuttia, mutta ketään ei kiinnostanut yrittää toteuttaa niitä studiossa.

Puolitoista miljoonaa dollaria maksaneella videolla Rose menee naimisiin silloisen kumppaninsa Stephanie Seymourin kanssa.

”Jotkut voivat väittää tätä kulahtaneeksi tai ylisoitetuksi, mutta en välitä. November Rain on yksi historian suurimmista rockballadeista, mieletön kappale”, kriitikko Juuso Määttänen perustelee.

Myös Arttu Seppäsen mielestä November Rain ansaitsee ykkössijan: ”Liki ainoa kappale, jonka päästäisin tupla-albumilta jatkoon.”

1. Civil War

Sodanvastainen Civil War nousi äänestyksessä levyjen parhaaksi kappaleeksi.

Kulttuuritoimittaja Vesa Sirénin mukaan biisissä on tallella bändin klassisen kokoonpanon ”alkuperäistä magiaa yhdistettynä uudenlaiseen osaamiseen”.

Kappale yllätti tekijänsäkin.

Rose oli mennyt naimisiin pitkäaikaisen tyttöystävänsä Erin Everlyn kanssa vuonna 1990. Hänen tuore lankonsa pyysi kirjoittamaan kappaleen siitä, miksi tyhmät ihmiset ostavat aseita tappaakseen toisiaan. Lanko tiesi mistä puhui: hän oli asekauppias.

Syntyi sanoitus, jossa syytetään sotien ruokkivan rikkaita ja hautaavan köyhiä. Valtakoneiston kerrotaan myyvän sotilaita ”ihmisruokakaupassa”.

Civil Warissa bändi otti askeleen katurockista kohti suureellisia poptaideteoksia. Kappale alkaa pätkällä elokuvasta Lannistumaton Luke, jossa vankilanjohtaja pitää puheen kommunikaatiovaikeuksista. Mukana on myös lainaus guerilla-sotilaan puheesta. Rose viheltää alussa ja lopussa sisällissodan aikaista laulua When Johnny Comes Marching Home.

Kappale viimeisteltiin nopeasti. Rose oli luvannut sen ex-beatle George Harrisonille, joka kokosi romanialaisille lapsille suunnattua hyväntekeväisyysalbumia Nobody's Child (1990).

Steven Adler ei ollut parhaassa soittokunnossa, vaan hänen osuutensa koottiin kymmenistä otoista. Civil Warista tuli rumpalin viimeinen Guns N’ Rosesissa soittama kappale.

Väkivallattomuudesta laulanut Rose joutui myöhemmin oikeuteen, kun ex-vaimo Everly syytti häntä väkivaltaisuudesta. Tapaus sovittiin salin ulkopuolella.

Rose on käyttänyt kappaletta politikointiin nyttemminkin. Hän vaihtoi sanoituksia Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen vuonna 2016: Katsokaa pelkoa, jota Trump kylvää.

Kriitikko Oskari Onnisen mielestä kappale on levyjen paras.

”Politiikasta laulaminen toimii aina, kun laulaja ei yritä edes esittää tajuavansa siitä mitään. Tässä tosiaan lauletaan human grocery store! Muutenkin kappale on kuin kaikki parhaat Gunnari-kappaleet. Loppua kohti se paisuu kuin pullataikina, venyy kuin kuminauha ja tappaa viimeisenkin aivosolunsa”, Onninen perustelee.

Raatiin kuuluivat kirjoittajien lisäksi Iida Sofia Hirvonen, Mari Koppinen, Ilkka Mattila, Juuso Määttänen, Oskari Onninen, Arttu Seppänen, Vesa Sirén ja Mervi Vuorela.

Kuuntele täydellinen Use Your Illusion -albumi Spotifystä.

Axl Rose Las Vegasissa vuonna 1992.

Mitkä kappaleet eivät kelvanneet?

Täydelliseltä Use Your Illusionilta karsittiin 18 kappaletta, joista monessa soitetaan hyvin keskinkertaista rockia.

Sellaista on esimerkiksi kolmanneksi huonoimmaksi valittu Shotgun Blues.

Eniten mielipiteitä jakoi Bob Dylan -lainaus Knockin' on Heavens Door, joka ylsi kärkipään sijoituksiin ja mainittiin epäonnistuneimpana.

Mukaan ei päässyt myöskään Bad Obsession, jolla suomalainen Michael Monroe soittaa saksofonia ja huuliharppua.

Guns N’ Roses on pahoitellut jälkeenpäin joitain homofobisia, rasistisia ja naisvihamielisiä sanoituksiaan. Niiden takia Back Off Bitch pudotettiin biisilistan toiseksi alimmaiseksi.

Back Off Bitch kuulostaa yllytykseltä lähisuhdeväkivaltaan”, Arttu Seppänen sanoo.

Albumit päättävä kappale oli kriitikoiden mielestä selvästi heikoin. Axl Rose teki sen viimeisinä äänityspäivinä puolisalaa. Häntä innosti Nine Inch Nailsin koneellinen rankistelu.

My Wordilla rockbändi muuttuu uhkaavaksi, seksuaaliseksi hiphop-ryhmäksi. Säkeitä ei kannata edes kääntää: You don't understand your sex, you ain't been mindfucked yet.

Suurin osa bändin jäsenistä kuuli kappaleesta vasta, kun se julkaistiin.

”Mitä vittua tämä on?” Izzy Stradlin on kertonut reagoineensa. Se helpotti lähtöä bändistä: Axl Rose halusi tehdä suunnanmuutoksen kohti industrialia.

HS-kriitikot näkivät vaivaa haukkuakseen kappaletta.

Vesa Sirénistä ”Axl Rosen ihmisvihaa, itsekeskeisyyttä ja naisen välineellistämistä huokuva My World on ehkä maailmanhistorian noloin tapa lopettaa levy”.

”Tarinan mukaan biisi on tehty sienien vaikutuksen alaisena, minkä voi ymmärtää, mutta mitä on pitänyt vetää silloin, kun on tehty päätös laittaa tämä levylle”, Juuso Määttänen sanoo.

Mervi Vuorela arvostaa levyjä mutta ei lopetusta.

”Osoittaa upeaa harkintakyvyn puutetta jättää tällainen Limp Bizkit -hassuttelu mestariteosta lähentelevän levyn kliimaksiksi. Tai sitten tässä on Axl Rosen sielu puhtaimmillaan.”

Guns N’ Roses

Duff McKagan (vas.), Slash, Axl Rose, Steven Adler and Izzy Stradlin.

  • Perustettiin Los Angelesissa vuonna 1985.

  • Tunnetuimpaan eli vuosien 1985–1990 kokoonpanoon kuuluivat laulaja Axl Rose, kitaristit Slash ja Izzy Stradlin, basisti Duff McKagan sekä rumpali Steven Adler.

  • Appetite For Destruction (1987) on yli 30 miljoonan kappalemyynnillä paitsi kaikkien aikojen menestynein debyyttialbumi myös yksi kaikkien aikojen myydyimmistä albumeista.

  • Teki historiaa olemalla samanaikaisesti Amerikan albumilistan ensimmäisellä ja toisella sijalla levyillä Use Your Illusion I ja Use Your Illusion II (1991).

  • Julkaissut lisäksi levyt GN’R Lies (1988), The Spaghetti Incident? (1993) ja Chinese Democracy (2008).

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat