Syksyllä 1991 presidentti Koiviston oli vaikea uskoa, että Neuvostoliitto toimi enää paperilla – ja ulkoministeri Väyrynen oli lähdössä Moskovaan allekirjoittamaan uutta yya-sopimusta - Kulttuuri | HS.fi

Syksyllä 1991 presidentti Koiviston oli vaikea uskoa, että Neuvostoliitto toimi enää paperilla – ja ulkoministeri Väyrynen oli lähdössä Moskovaan allekirjoittamaan uutta yya-sopimusta

Sopimus itärajasta ja sen valvonnasta on tänä syksynä ajankohtaisempi ja tärkeämpi kuin koskaan. Juha-Matti Ritvasen tietokirja antaa lisävalaistusta siihen, miten monet ratkaisevat poliittiset päätökset Suomessa syntyivät 1990-luvun taitteessa.

Presidentti Mauno Koivisto tapasi Neuvostoliiton valtionpäämiehen Mihail Gorbatšovin vierailullaan Moskovassa 24. kesäkuuta 1991.

5.12.2021 16:26

Tietokirja

Juha-Matti Ritvanen. Mureneva kulmakivi. Suomi, Neuvostoliiton hajoaminen ja yya-sopimuksen loppuvaiheet 1989–1992. Siltala. 350 s.

Tartuin kirjaan, jonka aihe oli kovin tuttu, mutta tekijä oli täysin tuntematon. Myönnetään, että tartuin Juha-Matti Ritvasen ( s.1984) väitöskirjasta muokkaamaan teokseen Mureneva kulmakivi. Suomi, Neuvostoliiton hajoaminen ja yya-sopimuksen loppuvaiheet 1989–1992 tietyillä varauksilla.

Olin selostanut murrosvuosia tuoreeltaan Helsingin Sanomien politiikan toimittajana ja myöhemmin kirjoittanut niistä kirjan. Mitä uutta voisi tarjota nuori mies, joka kirjansa esipuheessa tunnustaa: ”Olin seitsemänvuotias, kun Neuvostoliitto hajosi.”

Epäilys osoittautui turhaksi. Tutkija osasi työnsä. Luin kirjan ja merkitsin tärkeät sivut keltaisilla lapuilla ja alleviivauksilla. Nyt kirja kuuluu pieneen käsikirjastoon, jota ilman en tule toimeen.

Päälähteet ovat ulkoministeriön arkisto ja presidentti Mauno Koiviston arkisto. Koivisto on päähenkilö, jonka toiminnasta Ritvanen kirjoittaa:

”Sitä on verrattu jäävuoreen, josta vain huippu oli julkisuuden nähtävissä. Tavoite on kaivautua entistä syvemmälle tuon jäävuoren pinnan alle.”

Ritvanen ei päsmäröi. Lukija saa ihan itse ilman liiallista opastusta päätellä, miten Koivisto kykeni syksyllä 1991 tekemään yhtä aikaa kaksi valtavan suurta päätöstä. Idässä piti järjestää Suomen suhde hajoavaan Neuvostoliittoon ja sen seuraajavaltioon Venäjään sekä lännessä huolehtia pääsystä mukaan Ruotsin ja Itävallan kanssa Euroopan yhteisön jäsenyysneuvotteluihin.

Ritvasen kirja antaa lisävalaistusta siitä, miten ratkaisevat päätökset syntyivät ja millaisia keskusteluja valtiojohto, presidentti ja pääministeri Esko Ahon (kesk) hallitus, kävivät. Kirja nostaa esiin myös Moskovan-suurlähettilään Heikki Talvitien aktiivisen roolin.

Neuvottelut yya-sopimuksen uusimisesta alkoivat Koiviston aloitteesta ja sopimus ”hyvästä naapuruudesta” syntyi kitkatta. Siinä ei ollut yya-sopimukseen kuuluneita rajoituksia Suomelle.

Suomi ja Neuvostoliitto sopivat allekirjoituspäiväksi 18. joulukuuta 1991 ja paikaksi Moskovan. Ulkoministeri Paavo Väyrynen (kesk) valmistautui lähtemään.

Sopimusta ei koskaan allekirjoitettu, sillä väliin työntyi Boris Jeltsinin johtama Venäjä, joka 17. joulukuuta kielsi allekirjoittamasta naapuruussopimusta. Väyrynen peruutti matkan ja pysyi Helsingissä.

Peruutus tapahtui viime hetkellä, sillä jo 19. joulukuuta Venäjä otti haltuunsa Neuvostoliiton ulkoministeriön ja vain kaksi päivää myöhemmin yksitoista neuvostotasavaltaa sopi Venäjän johdolla Neuvostoliiton lakkauttamisesta.

Ritvasen yksityiskohtaista ja huolella dokumentoitua kertomusta lukiessa nousee tuskanhiki. Läheltä piti, ettei meitä nolattu oikein perusteellisesti. Jos sopimus olisi ennätetty tehdä 18. joulukuuta, Suomen sopimuskumppani olisi lakkautettu ennen kuin muste allekirjoituksista olisi ennättänyt kuivua.

Peruutuksesta on kiittäminen paitsi Venäjää myös suurlähettiläs Heikki Talvitietä, joka koko syksyn patisteli valtiojohtoa hylkäämään Mihail Gorbatšovin ja Neuvostoliiton sekä ryhtymään yhteistyöhön Venäjän ja Boris Jeltsinin kanssa.

Venäjän federaation presidentti Boris Jeltsin ja Mauno Koivisto tapasivat Moskovassa 26. kesäkuuta 1991.

Koivistolle takinkääntö oli vastenmielistä. Hänen oli vaikea uskoa, että Neuvostoliitto toimi enää paperilla. Presidentti halusi pelata varman päälle ja häntä suretti hyvän ystävän Gorbatšovin kohtalo.

Kun Talvitie vielä kiirehti Venäjän valtiollista tunnustamista, tuskastunut Koivisto tokaisi Aholle: ”Ei ole meidän asiamme todeta Neuvostoliiton olevan elossa tai kuollut.”

Joulukuun 30. päivänä Suomi kuitenkin tunnusti Venäjän, ja pikaisesti neuvotellun valtiosopimuksen allekirjoittivat Helsingissä pääministeri Esko Aho ja varapääministeri Gennadi Burbulis 20. tammikuuta 1992.

Jeltsin olisi halunnut lykätä allekirjoitusta, mutta Koivisto ei suostunut. Oli kiire mitätöidä yya-sopimus ja saada uusi Venäjä-sopimus voimaan, jotta voitiin pyrkiä EY:n jäseneksi.

Hakemus Brysseliin jätettiin 18. maaliskuuta.

Venäjä-sopimus painui unohduksiin lähes kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Tänä syksynä tilanne on muuttunut. Sopimus itärajasta ja sen valvonnasta on ajankohtaisempi ja tärkeämpi kuin koskaan.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat