Harva rienaa enää yhtä härskisti kuin Paul Verhoeven: 83-vuotias ohjaaja tarjoilee nyt lesboseksiä luostarissa - Kulttuuri | HS.fi

Harva rienaa enää yhtä härskisti kuin Paul Verhoeven: 83-vuotias ohjaaja tarjoilee nyt lesboseksiä luostarissa

Muun muassa Robocopista, Basic Instinctistä, Showgirlsistä ja Starship Troopersista tuttu hollantilaisohjaaja yrittää taas ravistella yleisöä, tällä kertaa tositapahtumiin perustuvalla historiallisella draamalla.

Bartolomean (Daphne Patakia) ja Benedettan (Virginie Efira) välille kehittyy kielletty suhde 1600-luvun nunnaluostarissa.

16.12.2021 14:29

Draama, jännitys

Benedetta. Ohjaus Paul Verhoeven. Pääosissa Virginie Efira, Daphne Patakia, Charlotte Rampling, Lambert Wilson. 131 min. K16. ★★★

Historiallinen draamaelokuva Benedetta sijoittuu 1600-luvun Italiaan ja käsittelee uskonnollisia teemoja. Ja alkaa kohtauksella, jossa lintu ulostaa miestä silmään. Se on tässä elokuvassa jumalan taivaasta lähettämä merkki.

Myöhemmin nunnat harrastavat luostarissa lesboseksiä, Neitsyt Maria -figuuria käytetään dildona ja unikohtauksissa esiintyy seksikäs Jeesus. Pieruja, verta ja paiseruttoa.

Jaahas, tämä taitaa olla Paul Verhoevenin elokuva.

Hollantilainen Verhoeven on 1970-luvulta asti nauttinut katsojien ravistelusta joko ronskilla seksillä, raa’alla väkivallalla tai molemmilla. Muun muassa raflaavat draamat Turkkilainen namu (1973) ja Nuoria haaveita (Spetters, 1980) tekivät Verhoevenista Hollannissa ohjaajatähden, ja niitä seurasi ainutlaatuinen Hollywood-ura.

Robocop (1987), Total Recall (1990) ja Starship Troopers (1997) olivat ison luokan scifi-toimintafilmejä, jotka Verhoeven lätki täyteen pimeää huumoria ja äärimmäistä splatter-väkivaltaa. Viimeksi mainitussa hän laittoi vielä katsojat tajuamattaan hurraamaan tulevaisuuden fasistiselle diktatuurille. Basic Instinct (1992) ja Showgirls (1995) ravistelivat rohkeisiin seksikohtauksiin tottumatonta jenkkiyleisöä.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen Verhoeven palasi Yhdysvalloista euroelokuvien pariin, mutta katsojien tökkiminen jatkuu. Viimeksi hän kohautti katsojia raiskaus ja kosto -teemaa hämmentävän erikoisella tavalla käsitelleellä Ellellä (2016).

Benedettassa 83-vuotias Verhoeven tuo julmat ja groteskit elementit jälleen kerran valkokankaalle kirkkaissa väreissä, kirkkain silmin ja pikkupoikamaisesti virnistellen. Vaikkei elokuva nouse ohjaajan parhaimmistoon, vanhan provokaattorin ote on täysin tallella.

Verhoevenin ja David Birken käsikirjoittama elokuva kertoo todellisesta henkilöstä, 1600-luvulla Toscanassa Pescian kaupungissa eläneestä nunna Benedetta Carlinista. Pohjana on Judith C. Brownin kirjoittama biografia Immodest Acts: The Life of a Lesbian Nun in Renaissance Italy.

Carlini väitti luostarissa saavansa jumalallisia näkyjä ja kykenevänsä ihmetekoihin. Katolisen kirkon silmäätekevät alkoivat tutkia asiaa, ja tuomitsivat Carlinin lopulta loppuiäkseen vankeuteen – paitsi huijauksesta, myös kielletystä lesbosuhteesta.

Verhoevenin elokuva esittää Benedettan olevan jo lapsena vakuuttunut siitä, että on jumalan valittu sanansaattaja. Benedettan isä luovuttaa tytön luostariin kyynisen abbedissan (Charlotte Rampling) hoiviin.

Aikuisena Benedetta (Virginie Efira) alkaa määrätietoisesti kiipiä luostarin marssijärjestyksessä ylemmäs, muun muassa Jeesuksen äänellä puhumisen ja stigmojen avulla. Samalla hän ryhtyy kiihkeään salasuhteeseen toisen nunnan, perheensä hyväksikäyttöä luostariin paenneen luonnonlapsi Bartolomean (Daphne Patakia) kanssa.

Abbedissa epäilee Benedettaa feikiksi alusta saakka, mutta ”ihmeteot” vetoavat luostarin muihin nunniin. Vaaralliseen suuntaan – ainakin Benedettan ja Bartolomean kannalta – tilanne menee siinä vaiheessa, kun luostarin tapahtumat päätyvät sadistisen ilkeän arkkipiispan (Lambert Wilson) tietoon.

Verhoeven ohjaa niin sujuvasti, että yli kahden tunnin kesto ei tunnu yhtään liian pitkältä. Näyttelijöistä etenkin Rampling loistaa abbedissana, jota kiinnostavat lähinnä nunnatulokkaista saatavat myötäjäismaksut. Virginie Efira osaa myös luoda Benedettasta kiehtovan mysteerihahmon pelkällä pistävällä katseellaan.

Voi elokuvasta löytää jotain sanottavaakin, esimerkiksi uskonnollisten järjestelmien korruptoituneisuudesta ja patriarkaalisesta vallasta. Mikään syvällinen teos Benedetta ei kuitenkaan ole, rehellistä 1970–80-lukujen euroelokuvien tyylistä eksploitaatiota lähinnä.

Benedetta ilahduttaa silti jo pelkällä olemassaolollaan. Harva tällaista härskiä rienausta tekee niin hyvin kuin Verhoeven – tai ei oikeastaan kukaan muu enää tee.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat