Kapitalismin kaksi villiä aikaa –tänään ja eilen – saavat kuvauksensa Marko Turusen pääteoksessa - Kulttuuri | HS.fi

Kapitalismin kaksi villiä aikaa –tänään ja eilen – saavat kuvauksensa Marko Turusen pääteoksessa

Kotkaan palannut Turunen teki uutuuttaan useita vuosia.

Näyte Marko Turusen sarjakuvatyylistä kirjassa Kotolanmies ja Loinen.

31.12.2021 2:00 | Päivitetty 31.12.2021 9:56

Sarjakuvat

Marko Turunen: Kotolan mies ja Loinen. Zum Teufel. 448 s.

Realismi ei sisälly suotta surrealismiin ainakaan Marko Turusen sarjakuvissa. Päältä päin ne näyttävät eläinhahmojen, avaruusolentojen ja muiden kummajaisten kansoittamalta fantasialta, mutta ne kertovat yleensä tositapahtumia Turusen henkilöhistoriasta, usein hyvin arkisiakin juttuja.

Kotolan mies alkaa vuodesta 2017, kun Turunen muuttaa takaisin synnyinkaupunkiinsa Kotkaan yli 20 vuoden jälkeen. Maisemat ja varsinkin rakennukset on piirretty todenmukaisesti. Kotola on uuden kotitalon nimi.

Turunen (s. 1973) on kuvannut itsensä jo pitkään Alienina, pikkuisena lapsenomaisena humanoidina, jolla on reikä päässä. Aiemmin hahmo on esiintynyt myös nimellä Muukalainen. Kotkassa hän tapaa pitkästä aikaa Sylvin, jonka kanssa aloittaa parisuhteen.

Pohja-teoksessa (2003) vahinkolaukaus osui Alienin päähän. Siitä lähtien hahmon kallossa on ammottanut reikä. Tapaus on mukana Kotolan miehen johdantona. Todellisuudessa kuusivuotias Turunen sai osuman lonkkaansa eikä päähänsä.

Paljon Alienia pitemmän Sylvin Turunen on pukenut nunnaksi. Sylvi ja Alien rakentavat suhdettaan ja keskustelevat avoimesti muun muassa seksistä. Huima ristiriita kohtausten arkisuuden ja niissä esiintyvien henkilöiden ulkomuodon välillä luo vänkää tunnelmaa.

Kirjan realistisimmin kuvattu hahmo on Turusen koira, pieni tylppäkuonoinen mopsi. Kummallisen näköistä piskiä kommentoivat tutut ja tuntemattomat. Koiraa kävelyttäessä tulee vastaan monenlaista väkeä, myös maahanmuuttajia ja muita vähäosaisia.

Katkelmallisten kohtausten välissä on valokuvia Lihis Kotkassa -blogista, jossa Turunen julkaisee kuvia koirastaan. Ne sitovat unenomaisia tapahtumia todellisuuteen.

Kotolan mies päättyy, kun Alien saa kirjeen presidentin kansliasta. Se lienee keksittyä, mutta toimii siirtymänä toiseen osaan, Loiseen, joka sijoittuu 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun.

Sepitettä on myös Loisen alku, jossa muukalainen saapuu avaruuden ääristä vuonna 1888 Vehkalahdelle paikallisen perheen lapseksi vähän kuin Teräsmies Krypton-planeetalta Kansasiin. Muuten hahmon elämä perustuu Turusen isoisän isän elämään.

Muukalainen kasvaa kuin kuka tahansa, osallistuu hylkeenpyyntiin, perustaa perheen, päätyy töihin sahalle, liittyy työväenliikkeeseen ja pänttää läpi Marxin Pääoman, vaikkei ole juuri kouluja käynyt.

Turunen on saattanut joutua kuvittelemaan esi-isänsä elämän yksityiskohtia, koska tavallisesta työläisestä ei kaikkea ole kirjattu. Hän rakentaa tarinalle taustaa sahateollisuuden ja työväenliikkeen historiasta. Työolojen parantaminen ei sujunut helposti.

Tarinan mittaan Suomi itsenäistyy ja ajautuu sisällissotaan. Muukalainen kohtaa Haminassa sodan juuri päätyttyä vasta 17-vuotiaan Urho Kekkosen. Tapauksesta on kerrottu muun muassa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä toukokuussa 2018.

Katkelmia rytmittävät valokuvat rakentavat myös Loiselle sidettä todellisuuteen. Kuvat ovat peräisin Museoviraston kokoelmista. Turunen luettelee ne ja kuvaajat kirjansa lopussa. Mukana on myös luettelo kirjoista, joita Turunen on käyttänyt lähteinä.

Lähdeluettelo vahvistaa tunnetta tarinan realismista, mikä on paikallaan. Loisessa ei ole yhtä paljon fantasiaa kuin Kotolan miehessä, mutta kummassakaan Turunen ei paljon taustoita tai selittele katkelmallisia kohtauksiaan.

Epätodellista tunnelmaa rakentavat myös luonnottomat lisävärit, Kotolan miehessä violetti ja Loisessa vihreä. Paikoin kuvat ovat niin tummia, että niistä on vaikea saada selvää. Sekin lienee tarkoituksellinen tehokeino, joka korostaa epävarmaa ilmapiiriä.

Aivan lopuksi, viimeisessä ruudussa silinteripäinen hieno herra kertoo, että nimi Loinen viittaa kierteleviin työläisiin, joita kuoli usein nälkään. Kertomuksen valossa Loinen voisi viitata myös herraan itseensä, kapitalistiin, tai koko kapitalismiin, vaikka porvari kieltää tulkinnan.

Marko Turunen teki pääteostaan useita vuosia.

Kirjan osat virittävät jännitteen kahden aikakauden välille. Satakunta vuotta sitten riistokapitalismia suitsittiin edes jotenkin tasapuoliseksi ja inhimilliseksi.

Vaikka Turunen lähestyy nykyaikaa enimmäkseen henkilökohtaisesti eikä talouden kautta, muistuu mieleen, että viime vuosikymmeninä kapitalismi on taas katkonut kahleitaan ja temmeltää villinä romahduksesta toiseen.

Kapitalismin sääntelyn kausi näyttää jääneen lyhyeksi. Köyhiä ja kipeitä on taas yhä enemmän.

Turunen teki pääteostaan useita vuosia. Muutenkin poikkeuksellisen komealla suomalaisen sarjakuvan syyskaudella se on toinen alan merkittävimpiin kuuluvan taiteilijan suurteos. Edellinen oli Matti Hagelbergin Läskimooses.

Turusen ja Hagelbergin sarjakuvat ovat erilaisia, mutta on niillä yhteistäkin. Molemmat ovat rakentaneet pitkään omia maailmojaan, joiden osina eri teokset voi nähdä. Molemmat käsittelevät todellisuutta etäännyttämällä sitä erittäin omaperäisesti.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat