Nämä 35 vuonna 2021 julkaistua tv-ohjelmaa kannattaa katsoa – HS:n kulttuuritoimitus kokosi yhteen vuoden parhaat televisiosarjat - Kulttuuri | HS.fi

Nämä 35 vuonna 2021 julkaistua tv-ohjelmaa kannattaa katsoa – HS:n kulttuuritoimitus kokosi yhteen vuoden parhaat televisiosarjat

Vuosi 2021 oli täynnä erinomaisia tv-ohjelmia. HS:n kulttuuritoimitus kokosi yhteen vuoden televisiotapaukset.

Sisäilmaa, The White Lotus, Squid Game ja Succession kuuluvat vuoden parhaiden sarjojen joukkoon.

25.12.2021 2:00 | Päivitetty 25.12.2021 6:13

Aikuiset tiivistää kalliolaisuuden

Tammi–helmikuun taitteessa hetken aikaa tuntui, että ystäväpiirissäni ei ole yhtään henkilöä, joka ei olisi katsonut Aikuiset-sarjan toista tuotantokautta ja ollut siitä mielettömän innoissaan. Syytäkin intoiluun toki oli, koska nuorten, Kalliossa asuvien aikuisten elämästä kertova draamakomedia nousee toisella tuotantokaudella hykerryttävän hauskaksi. Itse innostuin paljon jo ohjelman ensimmäisestä tuotantokaudesta, joka ei kerännyt mediassa ihan vastaavia ylistyssanoja, mutta uudella kaudella sarjan päähahmot ja tapahtumat muuttuvat entistä kiinnostavimmiksi. Ohjaaja Anna Dahlman ja käsikirjoittaja Anna Brotkin ovat tehneet mahtavaa työtä.

Aikuiset, Yle Areena.

Juuso Määttänen

Aika ei ole yksisuuntainen katu

Norjalaista menestyssarjaa voisi katsoa ihan vain Krista Kososen loistavan roolityön takia, mutta onneksi Beforeignersissa on muutakin. Toiselle kaudelle edenneessä sarjassa merestä menneiltä vuosisadoilta ilmaantuneet ”moniaikaiset” ovat ainakin jossain määrin integroituneet elämään nyky-Oslossa. Tavat ja kulttuurit kolahtelevat toki toistuvasti yhteen, sekä huvittavin että traagisin tavoin. Kososen esittämä ronski poliisi Alfhildr kärsii uniongelmista ja sodanjumala Odin ilmestyy hänen lähimmälle työtoverilleen, silmätippoihin addiktoituneelle Larsille (Nicolai Cleve Broch), minkä lisäksi kaupunkia alkaa vaivata Viiltäjä-Jackia muistuttava murhaaja.

Beforeigners, HBO Max.

Arla Kanerva

Bonusperheet sarjan alkuvaiheessa 2017.

Kakkavaippoja, työstressiä ja ihmissuhteita ruotsalaisittain

Jos kaipaat pakoa arjesta, sitä Bonusperhe ei tuo, vaan päinvastoin vie suoraan keskelle riitoja, pettämisiä, isoäidin Alzheimeria, kakkavaippoja ja työstressiä. Mutta silti draamakomedia vie mukanaan, kiitos samaistuttavien hahmojen ja näiden samaistuttavien ongelmien. Mikä erityisen hienoa, sarja kuvaa hyvinkin läheltä esimerkiksi teini-ikäisten elämää. Bonusperhe on kuin Solsidanin vakavamielinen serkku, ja sukua ne tavallaan ovatkin: molempien ytimessä ovat erilaiset perheet. Bonusperheen tekijäkuntaan on myös kuulunut Solsidanin hammaslääkäri Alex eli Felix Herngren yhdessä vaimonsa ja siskonsa kanssa. Sama porukka on tekemässä parhaillaan Bonusperheestä elokuvaa.

Bonusperhe, Yle Areena ja Netflix.

Mari Koppinen

Ruotsalainen Bäst i test naurattaa

Yksi koronapandemia-ajan ilojani on ollut viihdesarja Bäst i test, jossa neljä vakiokilpailijaa ja yksi vaihtuva vieras kilpailevat erilaisissa tehtävissä. Tehtävät on suoritettu ja kuvattu jo kuukausia aiemmin ja vasta studiossa paljastetaan kaikille, kuinka hyvin kukin suoriutui nokkeluutta, nopeaa ajattelua ja oveluutta vaativista leikkimielisistä kilpailuista. Simppeli idea, mutta ai että kyllä naurattaa! Ruotsalaisten studiossa on hersyvä tunnelma.

Suomessa sarja tunnetaan nimellä Suurmestari, ihan hauska sekin, mutta meikäläisten versiossa on aivan liikaa mainoksia ja alussa turhaa höpöttelyä, mikä vie harmittavasti tilaa itse asialta eli niiltä tehtäviltä.

Bäst i test, SVT.

Riitta Koivuranta

Curb Your Enthusiasm

Larry David ei petä

Komediasarja Curb Your Enthusiasmin yhdestoista kausi tuntuu ei edes pieneltä vaan aika suurelta ihmeeltä. Larry David sanoi jossakin vaiheessa, että hän tekee sarjaan uusia kausia, jos siltä tuntuu. Onneksi on tuntunut siltä, sillä päivänvalon kaksikymmentäyksi (!) vuotta sitten nähnyt sarja on tässä vaiheessa kuin rakas tuttava. Ja oikein hauskakin vielä.

Kun koronakurimus vuosi sitten oli täydessä höngässä, toivoin monta kertaa näkeväni, miten Larry David, itsekkäänä ja tahdittomana ”omana itsenään” sarjassa esiintyvä tv-tuottaja ja käsikirjoittaja, näyttäisi pandemian. Toive toteutuu heti uuden kauden ensimmäisessä jaksossa, kun Davidin erään elossa olevan tuttavan itselleen järjestämät hautajaiset päättyvät isoon hässäkkään tuttavan paljastuessa koronahamstraajaksi. Kiitos tästä Larry David, tulkoon sarjasta vielä monta kautta – mielellään koronanjälkeisessä maailmassa.

Curb Your Enthusiasm, HBO Max.

Sanna Kangasniemi

Vaikuttavaa poliisityötä

Joulukuussa startannut draamasarja porvoolaiskomisario Antti Hautalehdosta työryhmineen on yllättänyt iloisesti. Christian Rönnbackan romaaniin perustuva Hautalehto: kylmä syli ei edes yritä olla mitään muuta kuin perinteinen poliisisarja, ja se tekee sille hyvää. Veli-Pekka Hännisen käsikirjoittama ja Petri Kotwican ohjaama sarja on ihastuttavan huolellista työtä: dialogi on luontevaa, kohtaukset toimivat ja roolitus on onnistunut. Jouluinen Porvookin panee parastaan. Sarja myös muistuttaa asiasta, joka oli jo ehtinyt unohtua: nimiroolin Mikko Leppilampi on hyvä näyttelijä.

Hautalehto: kylmä syli, C More

Leena Ojala

Kuka joutuu helvettiin ja miksi?

Pari kuukautta Squid Gamen jälkeen Netflixin katsojalistojen kärkeen nousi Hellbound. Toinen korealaissarja, joka toimii erinomaisena kauhu/jännitysviihteenä, mutta joka myös herättää ajatuksia ja käsittelee oivaltavasti laajaa teemaa. Nyt se teema on uskonto.

Satunnaiset ihmiset alkavat joutua demoniolentojen tappamiksi, vaikka keskellä kaupunkia. Brutaalia kohtaloa on edeltänyt ilmestys, jossa mystinen henkiolento kertoo heidän kuolevan juuri tiettynä hetkenä. Samaan aikaan Uusi totuus -niminen kultti kerää uusia kannattajia ja tarjoaa tapahtumille oman selityksensä: kaikki tapetut ovat syyllistyneet kuolemansyntiin, kyse on jumalan antamasta tuomiosta. Mutta entä kun tuomittu ei tiedä, mikä hänen syntinsä edes on? Tai kun tuomio osuu sellaiseen ihmiseen, joka ei yksinkertaisesti ole pystynyt syyllistymään mihinkään pahaan tekoon?

Hellboundin heikoin puoli ovat demonimurhaajat, hömelön näköiset digitaalitehosteilla luodut korstot. Mutta tarinan lumoihin uppoaa hetkessä ja se onnistuu – kökköhirviöistä huolimatta – luomaan syvää, uhkaavaa, pelottavan apokalyptista tunnelmaa. Kaikki kuusi jaksoa oli pakko ahmia putkeen.

Hellbound, Netflix.

Juho Typpö

Kolmekymppisten ihmissuhdevatvontaa

Rakastan Suomen Aikuiset-sarjaa ja takavuosien Girls-sarjaa, ja niinhän siinä kävi että tanskalainen Kolmekymppiset oli likimain unelmien täyttymystä alusta loppuun. Tosielämän kaverusten Julie Rudbækin ja Jesper Zuschlagin luoma sarja sisältää kolmekymppisten ajassa kiinni olevaa ihmissuhdevatvontaa, perhepohdintoja, ironiaa, huumoria, tyylikkyyttä, nasevaa dialogia, romantiikkaa. Sitä melkein toivoo, etteivät nämä kasvaisi koskaan aikuisiksi, mutta (valitettavasti) kehitystä tapahtuu ja sekoilu vähenee.

Kolmekymppiset, Yle Areena.

Mari Koppinen

Rylea Nevaeh Whittet ja Margaret Qualley tv-sarjassa Maid.

Toisenlaisen Amerikan ääni

Fiktio vie usein lähemmäs todellisuutta kuin fakta, ja niin on myös draamasarjassa Maid, jonka päähenkilö elää amerikkalaisen unelman kääntöpuolella.

Katkeransuloisessa sarjassa yksinhuoltajaäiti Alex koettaa selvitä paitsi moniongelmaisen ex-puolisonsa ja holtittoman äitinsä, myös koko lähisuhdeväkivaltaa vähättelevän yhteisön ja silkan rahattomuuden kanssa. Erityisplussana se, että yksi päähenkilöistä on parivuotias.

Maid, Netflix.

Suvi Ahola

Rikosviihdettä parhaimmillaan

HBO:n Mare of Easttown on puitteiltaan melko kliseinen rikossarja: pieni outo kylä, jorpakosta löytynyt nuoren naisen ruumis ja myrtsi rikosetsivä. Mutta Kate Winsletin tulkinta päähenkilöstä, rikosetsivä Mare Sheehanista nostaa sarjan uudelle tasolle. Lisäksi sarja hyödyntää todella koukuttavalla tavalla cliffhangereita jaksojen lopuissa.

Mare of Easttown, HBO Max.

Eleonoora Riihinen

Ryöstösaalis ja luokkaerot

Massi-sarjan (Deg) päärooleista toinen, Malou Sanders (Helena af Sandeberg) liikkuu hiukan Solsidan-tyyppisessä nousukasmaailmassa paremman väen alueella Lidingössä ja toinen, Liana Järvinen (Bianca Kronlöf) aivan toisessa todellisuudessa ja tahtomattaan rikollisten maailmassa. Sinne ajautuu myös talousahdinkoon joutunut Sanders ihmellisen sattuman kautta. Naisten elämät alkavat nivoutua yhteen, kun Sanders palkkaa Järvisen kahvilaansa. Yhdistäväksi tekijäksi tulee kymmenien miljoonien kruunujen ryöstösaalis.

Levan Akinin käsikirjoittama ja ohjaama Massi pyöräyttää osa toisensa perään uusia juonikäänteitä. Tarina kulkee ja pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti. Liana Järvisen äitiä esittää Laura Malmivaara.

Massi, Yle Areena.

Pirkko Kotirinta

Midnight Mass

Kauhua uskonnosta ja riippuvuudesta

Mike Flanagan tuntee uskonnon, tuntee riippuvuuden sekä siitä vapautumisen ja näkee näiden yhteyden. Harvoin draamassa käsitellään uskonnollisia tunteita näin syvästi ja ymmärtäen. Hamish Linklater vetää isä Paulin järisyttävässä roolissa yhden parhaista tänä vuonna näkemistäni roolitöistä, missään genressä. Vielä kun nykykauhun huippunimi, ohjaaja-käsikirjoittaja Flanagan onnistuu puhaltamaan henkeä tuttuun kauhutarinaan, on tuloksena yksi vuoden parhaista sarjoista.

Midnight Mass, Netflix,

Jussi Ahlroth

Music Box herkuttelee musiikkihistorialla

Loppukesästä hetken aikaa suureksi puheenaiheeksi nousi dokumentti Woodstock 99 -festarista. Rauhan, rakkauden ja musiikin 30-vuotisjuhlinnaksi tarkoitetusta tapahtumasta tuli hirvittävä kaaos, jossa roihusivatkin viha, väkivalta ja lopulta oikeat liekit. Tämä kaikki kerrotaan dokumentissa erittäin kiinnostavasti vaikkakin myös äärimmilleen viritetyn dramaattisesti. Woodstock-dokumentin jälkeen vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että elokuva oli vain ensimmäinen osa HBO:n kuusiosaista Music Box -dokumenttisarjaa. Nyt kannattaa katsoa kaikki muutkin osat, jotka kertovat muun muassa Alanis Morrisetten karuista kokemuksista Jagged Little Pill -levyn tekemisen aikaan ja tänä vuonna kuolleen räppäri DMX:n elämästä.

Music Box, HBO Max.

Juuso Määttänen

Politiikka-Suomi

Politiikan hyvät, pahat ja rumat

Kun suomalaiset poliitikot saavat puhua keskeyttämättä ja liiemmin haastamattakin, on selvää, että tuloksena on monenlaista analyysia esimerkiksi lamasta, EU:sta ja polarisaatiosta.

Onneksi Pekka Laineen luotsaama sarja luottaa katsojaan. Tarjolla on oivalluksia, jännityksen hetkiä ja tiukkaa asiaviihdettä, ja etenkin Paavo Väyrysen rooli Suomen lähivuosien politiikassa kirkastuu lopullisesti.

Politiikka-Suomi, Yle Areena.

Suvi Ahola

Viihdyttävä nojatuolimatka

Ruotsissa on nauliuduttu katsomaan kotisohville På spåretia viikonlopun tullen jo 80-luvulta asti, enkä yhtään ihmettele. Suomessa huonommin tunnettu visailuohjelma on täydellinen paketti leppoisaa kisailua ja sanailua, kiinnostavaa faktaa maailman maista ja kaupungeista sekä erinomaista livemusiikkia. Varsinkin nyt kun matkustelu on kortilla, nojatuolimatka Avignoniin, Tijuanaan tai Karlskronaan tekee poikaa.

På spåret, Yle Areena.

Mari Koppinen

Mediakritiikkiä Kristuksen morsiamelle

Ruotsalaissarja Knutbyn kylän väkivaltakierteestä toimii true crimen ystäville ja murhamässäilyn kriitikoille. Keskushenkilö Kristuksen morsian on niin hyytävä mediavamppi, että hetkittäin tuntuu kuin seuraisi fiktiivisiä tapahtumia. Tunne kannattaa ravistella. HBO:n erinomainen tutkintasarja Pray, Obey, Kill herätti keskustelun oikeasta tavasta käsitellä rikoksia. Ruotsin journalistisia ohjeita valvova elin antoi huomautuksen hätäkeskusnauhan soittamisesta ja uhrien julkituonnista. Sarja herättää kysymyksiä, pitääkö monikansallisten suoratoistopalveluiden dokumenttien noudattaa vaikkapa Suomen periaatteita julkisuudesta.

Pray, Obey, Kill, HBO Max.

Tero Kartastenpää

Pekka Lehtinen (vas.) ja Jarkko Sipilä ovat Rikospaikan ”vinkkimiehiä”.

Vinkkimiehet vievät sisäpiiriin

Television rötösraportit ovat muuttunut true crime -sarjoiksi, mutta poliisiohjelma Rikospaikka jatkoi tappojen, ryöstöjen ja liikennekaahausten setvimistä kymmenelle kaudelle aikana. Jarkko Sipilä ja Pekka Lehtinen seisovat rikospaikoilla aurinkolasit päässä, koska tässä ohjelmassa ei hätkähdetä lähes mistään. Parasta ohjelmassa eivät ole vaitonaiset poliisihaasteltavat vaan rikostoimittajapuhe. Vinkkimiehet, kuten kokeneet journalistit itseään kutsuvat, avaavat uuden autosponsorinsa kyydissä tapauksien sisäpiirin merkityksen. He juttelevat poliisin työstä sellaisella vinoudella, joka on mahdollista vain ihmisille, jotka ovat viettäneet liikaa aikaa virkavallan kanssa.

Rikospaikka, MTV3.

Tero Kartastenpää

Ryhmä Hau

Pöhkö ei ole paha

Aina se yhä riemastuttaa, vaikka hurjempien ninjataistelujen huume jo vetää vastustamattomasti viisivuotiasta puoleensa. Ryhmä Hau. Eikä riemastuttamista arvokkaampaa ansiota ole.

Omasta puolestani jaksan hämmästyä sitä, miksi Riku ja pennut viitsivät esityskaudesta toiseen leikkiä Hanttisen kanssa? Ja jokaisen jakson parissa opin sen, mikä tuntuu olevan lapselle itsestään selvää: ei Hanttinen ole paha, ainoastaan pöhkö. Joten nähdään taas ensi jaksossa, sillä kaikki otetaan mukaan leikkiin.

Ryhmä Hau, Yle Areena

Antti Majander

Sisäilmaa

Sisäilmaa viihdyttää toimistotyöläisiä

Heti vuodenvaihteessa julkaistiin yksi tämän vuoden hauskimmista, oivaltavimmista ja taidokkaimmin tehdyistä kotimaisista tv-sarjoissa. Tiina Lymin ohjaama kolmiosainen Sisäilmaa kertoo upealla tavalla työ- ja elinkeinotoimiston sekopäisestä arjesta. Meno saavuttaa nopeasti yliluonnolliset farssin tasot mutta onnistuu silti tarjoamaan paljon samaistumispintaa toimistotyöntekijöille. Elina Knihtilän, Hannu-Pekka Björkmanin ja kumppaneiden roolisuoritukset ovat täyttä timanttia.

Sisäilmaa, Yle Areena.

Juuso Määttänen

Solsidan

Sekoilu jatkuu Solsidanissa

Loppusyksyn maanantai-iltoja on kannattanut odottaa: Succession-sarjan (HBO) uuden jakson lisäksi katsottavaksi pullahti joka viikko tuore Solsidan-herkku. Vuonna 2010 alkanut ruotsalaissarja jaksaa naurattaa vielä seitsemännelläkin kaudellaan. Mickanin (aina loistava Josephine Bornebusch) 40-vuotiskriisi oireilee monin tavoin, Ove ja Anette (Henrik Dorsin, Malin Cederbladh) ovat yhtä rasittavia kuin tähänkin asti, joskin Ovelle valkenee (ainakin hetkellisesti), miten nuukana häntä pidetään. Freddekin (suvereeni Johan Rheborg) harrastaa itsetutkiskelua, miettii yhteiskuntavastuuta ja löytääkin sen (omasta mielestään), Alex (Felix Herngren, joka kuuluu käsikirjoittajatiimiin ja on toinen ohjaajista) jahkailee tuskastuttavasti ja Anna-puolison (Mia Skäringer) näyttelijänura on edennyt kentaurivaiheeseen. Aviokriisi on päällä.

Näyttelijäntyö on juhlaa, ajoitukset kohdillaan. Uusia kausia on luvassa tällä tietoa kaksi.

Solsidan – Onnea onkimassa, Yle Areena.

Pirkko Kotirinta

Squid Game

Kapitalismin tappopeli

Syyskuussa julkaistusta eteläkorealaisesta Squid Gamesta tuli vuoden suurin tv-ilmiö ja Netflixin katsotuin ohjelma. Siinä auttoi esimerkiksi iskevä visuaalisuus sekä simppeli konsepti: 456 ihmistä osallistuu lasten leikkien inspiroimiin peleihin, joissa häviäjä menettää henkensä. Mutta Squid Game myös ansaitsee suosionsa. Se koukuttaa, jännittää ja herättää vahvoja tunteita, ja sillä on sanottavaakin. Olkoonkin, että sanoma on yhtä hienovarainen kuin moukari naamaan.

Aiemmissa samankaltaisissa tarinoissa murhapelit ovat olleet esimerkiksi dystopia-tulevaisuuden massaviihdettä (Juokse tai kuole, Series 7: The Contenders) tai diktatuurin tapa hallita nuoria (Battle Royale, Nälkäpeli sekä Stephen Kingin Pitkä marssi -kirja, jota ei kumma kyllä ole filmatisoitu). Squid Gamessa peli kuvastaa yksinkertaisen tehokkaasti kapitalismia. Pelin osanottajat ovat tippuneet kilpailuyhteiskunnan kyydistä; heidät houkutellaan laittamaan henkensä likoon, jotta voisivat päästä pois velkahelvetistä. Tämän seuraaminen taas on viihdettä muutamalle upporikkaalle.

Väkivalta on överiksi vedettyä, mutta se myös tuntuu: tolkuton massamurhaaminen, yksittäiset armottomat teloitukset tai pelaajien käyminen raivokkaasti toistensa kimppuun. Jos raakuus järkyttää, niin pitääkin. Kapitalismi on raakaa peliä.

Squid Game, Netflix.

Juho Typpö

Succession

Lyömätön Succession

Murdoch mainittu, Trump mainittu, Shakespeare mainittu. Valta, seksi, hyväksikäyttö mainittu. Ylikansallisen mediayhtiön häikäilemättömästä omistajasuvusta kertovaa Successionia on analysoitu kulmasta jos toisestakin, ja päädytty yleensä ainakin siihen, että sarja on loistava. Uutta kolmatta kautta odotettiin hartaudella – eikä suotta. Kiivastempoinen käsikirjoitus, nopearytminen kuvaus ja huippuhienot näyttelijäsuoritukset saavat aikaan sen, että jakson voisi sen kerran katsottuaan aloittaa vaikka samantien alusta, ja nauttia taas.

Succession, HBO Max.

Sanna Kangasniemi

Nina Simone laulaa ja soittaa pianoa Summer of Soul -dokumentissa.

Olennainen musiikkihetki Amerikan historiassa

Summer of Soul tuo takaisin olennaisen hetken amerikkalaisessa historiassa, Harlem Cultural Festivalin vuonna 1969. 50 vuotta maanneesta materiaalista koostettu dokumentti yhdistää puistossa taltioitua konserttimateriaalia ympäröivän yhteiskunnan myllerrykseen. Musiikki on upeaa. Stevie Wonder, Sly & The Family Stone, Ed Hawkings Singers, Nina Simone – soulia, jazzia, bluesia ja gospelia. Mustan musiikin, uskonnon ja politiikan yhteyden ymmärtää, kun Mahalia Jackson laulaa Take My Hand, Precious Lordia.

Summer of Soul, Disney+.

Jussi Ahlroth

Kenelle Saamenmaa kuuluu?

Suvi Westin dokumentissa puhuvat nuoren polven saamelaiset, joista moni on opetellut sukunsa kielen vasta aikuisena. Identiteettiin vaikuttaa vahvasti myös se, että arktisten alueiden alkuperäisväestö vaatii nyt vakavissaan määräysvaltaansa alueita, joita Suomi ja muut valtiot ovat niiltä aikoinaan riistäneet.

Keskustelu pohjoisesta kolonialismista on Suomessa vasta kunnolla alkanut, ja siksi näitä ääniä on hyvä kuulla.

Suvi West: Eatnameamet – Hiljainen taistelumme. Yle Areena.

Suvi Ahola

Se ensimmäinen Suurmestari

Pandemiavuoden piristys on ollut Taskmaster, se aito ja alkuperäinen Suurmestari. Huutonauru voitelee katsojan sielua, kun brittisarjoista ja -paneeliohjelmista tutut näyttelijät ja koomikot suorittavat toinen toistaan oudompia tehtäviä suurella antaumuksella. Kaikkein parasta Taskmasterissa on kuitenkin se, että suurmestari Greg Daviesin apulaisena toimii Alex Horne. Hän on nimittäin se ihminen, jonka valtava mielikuvitus on kehittänyt koko konseptin ja kaikki ne pähkähullut tehtävät. Hattu päästä.

Suurmestari UK, C More ja MTV-palvelu.

Leena Ojala

Valmentaja Ted Lasso hurmaa

Nykyään tv-sarjat on helppo ahmaista kerralla mutta komediadraamasarja Ted Lassoa olen katsellut säästellen, koska en halua, että se loppuu. Sarjassa amerikkalainen jenkkifutisvalmentaja, joka ei ymmärrä mitään eurooppalaisesta jalkapallosta, palkataan Englantiin valioliigajoukkueen manageriksi. Pöhkön idean taustalla on salajuoni: Seuran johtaja (säihkyvä Hannah Waddingham) haluaa kostaa ex-miehelleen pudottamalla tämän suosikkijoukkueen liigasta viattoman Tedin avulla.

Ollakseen jalkapallosarja varsinaisia pelitapahtumia siinä on hyvin vähän, mutta ei haittaa. Hyviä ja hauskoja henkilöhahmoja, tilanteita ja dialogia piisaa. Sarjan sielu on Jason Sudeikisin esittämä hurmaava Ted Lasso, sympaattisia elämänviisauksiaan suoltava valmentaja. Toisella kaudella hahmot syvenevät ja sarjaan tulee mukaan myös surullisempia ja syvällisempiä sävyjä.

Ted Lasso, Apple tv.

Riitta Koivuranta

Kuohuntaa kampuksella

Netflix-sarjojen ylitarjonnasta on välillä vaikea löytää säädyllistä katsottavaa, mutta onneksi tänä vuonna palvelu tarjosi myös muutaman todellisen helmen. Amanda Peetin ja Annie Julia Wymanin luoma The Chair kuuluu niistä kirkkaimpiin. Fiktiivisen Pembroken yliopiston englannin kielen laitos saa uuden johtajan. Ji-Yoon Kim (Sandra Oh) saa nopeasti huomata joutuneensa iäkkään opettajakunnan ja nuoren valveutuneen opiskelijasukupolven väliseen syvään kuiluun. The Chair on lyhyt mutta hieno ja elegantti sarja poliittisesti herkästä ilmapiiristä ja murroksessa olevasta kulttuurista.

The Chair, Netflix.

Eleonoora Riihinen

Koomikko näyttää Trump-huuman

Ajankohtaisviihdeohjelma The Daily Show’n kirjeenvaihtaja Jordan Klepper näyttää vakavia uutisohjelmia tarkemmin, miksi Yhdysvalloissa pulpahtelee vihaa. Klepper on vuosia käynyt Trump-fanien tapaamisissa ja rehdillä keskustelulla saanut ihmiset paljastamaan oman ajattelunsa älyttömyydet. Klepper lähti kuvaamaan 6. tammikuuta 2021 Capitol Hillille, mutta nauru alkoi hyytyä, kun väkijoukot rynnivät kongressitaloon. The Daily Show’n vetäjä Trevor Noah ei halunnut rajoitusten höllennyttyä palauttaa elävää yleisöä nauramaan hänen vitseilleen. Studiossa on vaivaannuttavan hiljaista, kun Noah käy kömpelöitä keskusteluja jonkun kirjeenvaihtajan kanssa. Tökköys toimii!

The Daily Show with Trevor Noah, Paramount+.

Tero Kartastenpää

Julma veli käyttää valtaa

Jane Campionin Piano-elokuvasta (1993) on jäänyt mieleen ehkä yksi elokuvamaailman vahvimpia kuvia: flyygeli hiekkarannalla, vesirajassa. Aivan yhtä vaikuttavaa jälkeä ohjaajan uusi lännenromaaniin perustuva The Power of The Dog ei jätä, mutta soittaa kuitenkin hyvin samoja säveliä, ja onnistuu siinä.

Suureen taloon autiuden keskellä muuttaa jälleen ahdistunut nainen lapsensa kanssa ja joutuu miehisen aggression kohteeksi: Kirsten Dunstin esittämä leski Rose menee naimisiin leppoisan karjatilallisen Georgen (Jesse Plemons) kanssa, mutta tämän julma Phil-veli (Benedict Cumberbatch) ei hyväksy liittoa eikä varsinkaan Rosen teini-ikäistä poikaa. Piinaavan intensiivinen Cumberbatch opetteli elokuvaa varten muun muassa soittamaan banjoa ja käärimään sätkän yhdellä kädellä - ja rooliin uppoutuessaan sai kuvauksissa nikotiinimyrkytyksen kolme kertaa. Elokuva tiivistyy upeasti Philin ja suurisilmäisen Peter-pojan (Kodi Smit-McPhee) keskinäiseen valtasuhteeseen.

The Power of The Dog, Netflix.

Aino Miikkulainen

Realismi ei rajoita Maanalaista rautatietä

Moonlightista parhaan elokuvan Oscarin saaneen Barry Jenkinsin minisarja Maanalainen rautatie on hieno tulkinta Colson Whiteheadin romaanista, jossa vertauskuva orjia vapauttavasta maanalaisesta rautatiestä on totta. Sarja on erinomaisesti näytelty tutkielma orjuudesta ja sen vaikutuksista ihmisiin, raaka ja kaunis kuvaus ihmisestä ja Amerikasta. Jenkins ei anna realismin rajoittaa estetisoitua kerrontaansa. Unenomaiset kuvat eivät etäännytä, vaan tekevät todellisuudesta syvemmän ja aidomman.

The Underground Railroad, Amazon Prime.

Jussi Ahlroth

The White Lotus

Luksuksen ruma puoli

Hieman yllättäen viime vuosien parhaat sarjat ovat olleet draamojen sijaan viiltäviä satiireja. The White Lotus kertoo Havaijilaisen luksuslomakohteen arjesta. Uima-altaiden, hulppeiden illallisten ja näköalasviittien maailma on toisille etuoikeutettujen paratiisi, toisille nöyryytysten täyteinen työpaikka ja toisille varastettu maa. Sarjan roolitus on nerokas eikä vähiten sen vuoksi, että Jennifer Coolidge tekee elämänsä roolin suruunsa hukkuvana Tanyana. Sarja ei tarjoa kaunista sulkeumaa hahmojen tarinoille, vaan eriarvoisuutta tuottavat rakenteet säilyvät rikkomattomina.

The White Lotus, HBO Max.

Eleonoora Riihinen

This Way Up. Kuvassa Áine (Aisling Bea)

Hauskalla naisella ei ole helppoa

Brittein saarten draamantekijät ovat tunnettuja taidostaan yhdistää vakavaa ja kevyttä. Harva sielläkään silti lähtee tekemään komediasarjaa, jossa päähenkilö on saanut hermoromahduksen ja vapautunut juuri psykiatrisesta hoidosta. Sellaisen kuitenkin teki irlantilainen Aisling Bea ja onnistui mainiosti. Komediasarja This Way Up naurattaa ja välillä itkettää, kun Lontooseen asettunut Áine (Bea itse) taiteilee elämässä eteenpäin siskonsa Shonan (Sharon Horgan) tuella. Hauskuttajaksi syntynyt Áine naamioi sisäisen tuskansa usein pelleilyyn ja tulee osoittaneeksi, kuinka oman tilansa ottavaa ja vitsejä suoltavaa naista pidetään edelleen jotenkin epäilyttävänä.

This Way Up, Yle Areena.

Leena Ojala

Taas yksi tuntematon nainen

Omana aikanaan tuntemattomaksi jääneitä, lahjakkaita ja kiinnostavia naisia on viime vuosina nostettu esiin ilahduttavassa määrin, mutta yhä vain heitä riittää. Amerikkalainen kryptoanalyytikko Elizebeth Smith Friedman keksi tavat murtaa 1930-luvun gangstereiden viestinnän ja toisen maailmansodan aikana natsien vakoiluverkoston. Omaperäisestä, älykkäästä naisesta kertova Tuntematon koodinmurtaja (The Codebreaker) etenee tyylikkäästi, jäämättä mässäilemään uskomattoman epäreilulla historiallamme.

Tuntematon koodinmurtaja, Yle Areena.

Arla Kanerva

Nalkissa ydinsukellusveneessä

Jos yhtään tuntee kiinnostusta vakoilua tai suurvaltajännitteitä kohtaan, tai arvostaa brittinäyttelijä Suranne Jonesia (mm. Gentleman Jack), on BBC:n kuusiosainen minisarja Vigil – kuolema syvyyksissä varma valinta.

Skotlannin rannikolla kalastusaluksen trooli tarttuu johonkin vedenalaiseen, joka alkaa kiskoa alusta pohjaan. Britannian kuninkaallisen laivaston sukellusvene HMS Vigilillä kuullaan onnettomuuden äänet, mutta ei voida paljastumisriskin takia tehdä mitään. Kun sukellusveneellä tämän jälkeen tapahtuu murha, ovat ainekset parhaimmillaan hyvin hyvin jännittävään trilleriin olemassa. Ahtaanpaikankammosta kärsivä rikosylikomisario Amy Silva (Jones) lähetetään tutkimaan rikosta, jonka tekijällä ei ole ollut mahdollista karata mihinkään. Kun veneen kansiluukku sulkeutuu Silvan takana, on katsoja samassa nalkissa hänen kanssaan, jännittämässä miten tässä oikein käy.

Vigil – kuolema syvyyksissä, Yle Areena.

Sanna Kangasniemi

Prinssi horjuttaa Ruotsin hovia

Yksi vuoden parhaista nuortensarjoista tulee tänä vuonna Ruotsista. Myös Skamiin verratussa Young Royalsissa kuvitteellinen Ruotsin prinssi Wilhelm (Edvin Ryding) lähetetään sisäoppilaitokseen yökerhossa tapahtuneen välikohtauksen jälkeen. Koulussa hän ihastuu taiteelliseen ja eliittioppilaiden syrjimään Simoniin (Omar Rudberg). Hienosti ensirakkautta kuvaava sarja pohtii, mikä on kaavoihin kangistuneiden kuninkaallisten rooli nyky-yhteiskunnassa. Pisteet myös nuorista näyttelijöistä, jotka näyttävät teini-ikäisiltä toisin kuin monissa silotelluissa amerikkalaisissa teinisarjoissa.

Young Royals, Netflix.

Piritta Räsänen

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat