Esa-Pekka Salosen uutuusteos valloitti viihteellisyydellään, kohtalon armoton ääni jylisi Oedipus Rexissä - Kulttuuri | HS.fi

Esa-Pekka Salosen uutuusteos valloitti viihteellisyydellään, kohtalon armoton ääni jylisi Oedipus Rexissä

Esa-Pekka Salosen klarinettikonserton solistina loisti Christoffer Sundqvist. Stravinskyn Oedipus Rex -oopperaoratorion solistit olivat Musiikkitalon akustiikan armoilla.

Jukka-Pekka Saraste (oik). toimi RSO:n konsertissa Esa-Pekka Salosen sijaisena tämän sairastuttua.

16.12.2021 14:34

Klassinen

Radion sinfoniaorkesteri Musiikkitalossa 15.12. Jukka-Pekka Saraste, kapellimestari, Christoffer Sundqvist, klarinetti. – Salonen, Stravinsky.

Jukka-Pekka Sarastetta parempaa ”sijaista” koronaan sairastunut Esa-Pekka Salonen ei olisi voinut saada RSO:n konsertin johtajaksi.

Oli turvallista antaa Sarasteen käsiin Salosen uutuus, kantaesityksenä kuultu Kínēma, viisi kohtausta sooloklarinetille ja jousiorkesterille, joka on Ylen tilausteos.

Salosen Kínēma tuskin oli nykymusiikkitehtävä vaikeimmasta päästä. Epäilemättä sen rakenteessa on omat hienostuneet ja älylliset kompleksisuutensa, mutta ne peittyivät musiikin yleisöystävällisyyteen ja valloittavaan melodiseen viihteellisyyteen.

Kínēma-sana on muinaiskreikkaa ja tarkoittaa liikettä. Salosen tarkoituksena on ollut luoda elokuvamaisesti liikkuvaa musiikkia.

Kuulijasta riippui, miten voimakkaita visuaalisia mielikuvia Kínēma herätti. Visualisempaakin musiikkia on kuultu, varsinkin vastikään RSO:n Thomas Adès -festivaalilla.

Jotkut kohtaukset oli helppo kuvitella elokuvamusiikiksikin. Dawn-ensiosassa Christoffer Sundqvistin klarinetti ja RSO:n jouset maalasivat miellyttävän aamunkoittoautereen, joka dramatisoitui tiheäksi, jännittäväksi nousuksi.

Neljäs osa on syntynyt Jörn Donnerin muistolle. Se on jazzmainen, improvisatorisen vapaasti liikkuva hämyisän illan balladi, jota voisi varmaan käyttää elokuvamusiikkina.

Tunnelma on joka osassa vahva ja erilainen. Osista kasvaa tiivis kokonaisuus, jossa klarinettisoolo ja jousiorkesterin taidokkaat kudokset varioituivat aina uusin tarttuvin teemoin, sointisävyin ja liikekuluin.

Toinen osa, Theme and Variations on rakenteellisesti kiinnostavin: bassojen pizzicatot ja klarinettisoolo aloittavat pelin, jossa solistin ja jousiston suhdetta tutkaillaan eri puolilta soinnillisesti ja rytmisesti.

Kolmas osa, Perotinuksen uni, ihmetytti. Miten sen saa liitetyksi 1200-luvulla eläneeseen pariisilaiseen säveltäjämestariin? Sitten keksin, että voihan Perotinuksen kirkollisten organumien ekstaattisesti keikkuvat, nopeat ja rytmikkäät ylä-äänet vääntää myös tällaiseksi virtuoosiseksi burleskiksi.

Sundqvist sai osoittaa kaiken pelimannimaisen ilottelu- ja irrottelukykynsä.

Koko teos päättyi virtuoosisesti viimeisen osan epätoivoiseen valssihuumaan, jossa klarinetti ujelsi korkeassa rekisterissä kuin kauhun vallassa.

Stravinskyn oopperaoratorio Oedipus Rex sopii hyvin konserttiesitykseksi, sillä sen näyttämökuvan kuuluu olla staattinen ja henkilöiden liikkumattomia.

Staattista on itse musiikki, joka rakentuu elementaarisista sointublokeista ja mekaanisesti hakkaavista, toistuvista kohtalonrytmeistä sekä klassisista aarioista, ensembleistä ja kuorokohtauksista.

Saraste rakensi mahtavasti soivan ritualistisen monumentin, joka synnytti vaikutelman kohtalon armoilla olevista ihmis-pelinappuloista.

Niin staattista ja kolkon objektiivista kuin kaikki alkuun olikin, tunteet purkautuivat rajusti Oidipuksen tiedostamattomien rikosten, isänmurhan ja sukurutsan tultua ilmi.

Räjähtäen purkautuva kauhu muuttui lopuksi suureksi traagisen säälin tunteeksi. Puhdistava katharsis tapahtui.

Laulusolistit olivat osin Musiikkitalon akustiikan armoilla. Yhdysvaltalaisen sankaritenorin Russell Thomasin ääni jäi hieman kurkkuun kiinni, eikä oikein avautunut. Sama ongelma oli mezzosopraano Jeni Packalénilla.

Jussi Myllyksen lyyrinen tenori kantoi kirkkaasti, ja sangen komeasti saivat äänensä kuuluville myös baritoni Tommi Hakala ja basso Timo Riihonen.

Irina Björklund kertoi suomeksi, mitä latinankielisessä esityksessä tapahtui. Hänen tuttu äänensä oli yhdistävä siltä antiikin, Stravinskyn ja nykyajan ihmisten välillä. Saara Aittakummun valmentama Polyteknikkojen kuoro sai iskevällä ja jylhällä soinnillaan kuulijan pidättämään henkeään kohtalon armottoman äänen jylistessä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat