Teemu Nikki ohjasi ilottoman farssin ihmisten rajoista - Kulttuuri | HS.fi

Teemu Nikki ohjasi ilottoman farssin ihmisten rajoista

Joka suuntaan mekastava Nimby-komedia tyytyy lähinnä vain pilkkaamaan arvoja ja ihanteita etsiviä henkilöhahmojaan.

Osmo (Jouko Puolanto, vas.), Mervi (Susanna Pukkila), Minttu (Ona Kamu), Kata (Almila Bagriacik), Kaisa (Mari Rantasila) ja ja Topi (Antti Reini) tavataan Nimby-elokuvassa.

17.12.2021 2:00

Komedia

Nimby ★★

Suomi 2020

TV2 klo 21.30 ja Yle Areena (K12).

Lyhenne nimby tulee lausahduksesta not in my backyard, ei minun takapihallani, jolla kuvataan ihmisten haluttomuutta hyväksyä jotain yleisesti tärkeäksi tunnustettua omaan lähipiiriinsä.

On tulkinnanvaraista, mitä nimby tarkoittaa Teemu Nikin elokuvan nimenä. Ohjaaja vastaa käsikirjoituksesta pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa, tuottaja Jani Pösön kanssa.

Käsikirjoitus on se, mihin henkilö- ja dialogivetoinen Nimby-elokuva kiinnostavasti nojaa, ja johon se myös kolisten kaatuu.

Päähenkilöitä on kahdeksan. Vuoden verran yhtä pitänyt pari, suomalainen Mervi (Susanna Pukkila) ja saksalaisiranilainen Kata (Almila Bagriacik), matkustaa maalle tapaamaan ensin mainitun vanhempia (Mari Rantasila ja Antti Reini). Paljastuu, että vanhemmat ovat pitäneet neljän hengen kimppasuhdetta perheystäviensä (Ona Kamu ja Jouko Puolanto) kanssa.

Kutsumattomina ulkomaanvieraina kylään ilmaantuvat Katan tunnettu pakolaispoliitikkoäiti (Leila Abdullah) ja isä (Stephan Schad). Tästä innostuvat uusnatsit, johtajanaan Matti Onnismaan Artsi ja kiivaana nuortoimijana Mervin eksä Mika (Elias Westerberg).

Päähenkilöiden välille viritetään kiitettävän monisäikeinen verkko erilaisia suhteita ja sidoksia, pettymyksiä ja paljastuksia, jännitteitä ja ristiriitoja, joista voisi ammentaa vaikka mitä. Mutta Nikki ja Pösö keskittyvät ottamaan kaiken irti siitä, kun periaatteessa suvaitsevaiset ihmiset nokkivat toisiaan samaan tilaan suljettuina, sillä ensimmäisen kolmanneksen jälkeen elokuva asemoituu piiritystilanteeksi.

Joukot hahmottuvat kuin westernissä. Vastaanottokeskuksen maahanmuuttajat, joita ei nähdä persoonina, ainoastaan viiteryhmänä, vertautuvat loppuhetkillä paikalle rientävään ratsuväkeen. Tosin rikoksilta ja uhilta vie pohjan elokuvan koomisen vähättelevä suhtautuminen väkivaltaan. Eikä ratsuväki pelasta päivää, vaan poliisi.

Hakaristitunnuksia vaalivat ja kolmatta maailmansotaa julistavat, yöllä nuotionloimussa shamanistisesti tanssivat piirittäjät rinnastuvat tässä monikulttuurisessa sekametelisopassa absurdisti intiaanisotureiksi. Muuten natseista piirustetaan mukasymppistä kuvaa kovia kokeneina reppanaparkoina.

Pitää olla sydän, jotta se voisi kovettua kyyniseksi. Nimby ei ole kyyninen ihmiskuvaus eikä satiirinen musta komedia, vaan ihmisten ivaamisella ja suvaitsevaisuuden rajallisuudella leikittelevä iloton farssi, joka aikansa joka suuntaan mekastettuaan huomaa tuuliviirinsä kääntyneen lässyn konsensuslopun kohdalle.

Tarkoittaako elokuva yhden loppurepliikkinsä mukaisesti, että uskonnoista ja politiikasta saisi sittenkin keskustella, vaikka se itse tyytyy lähinnä pilkkaamaan arvoja ja ihanteita etsiviä henkilöhahmojaan?

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat