Toivo saa ihmiset liikkeelle paremmin kuin näköalattomuus, uskoo Charlotte McConaghy, jonka hittikirja kertoo maailman viimeisten lapintiirojen muuttomatkasta - Kulttuuri | HS.fi

Toivo saa ihmiset liikkeelle paremmin kuin näkö­alattomuus, uskoo Charlotte McConaghy, jonka hittikirja kertoo maailman viimeisten lapintiirojen muuttomatkasta

Toivo saa ihmiset liikkeelle paremmin kuin näköalattomuus, ajattelee australialaiskirjailija Charlotte McConaghy, vaikka hänen mielestään päättäjät eivät toimikaan riittävän nopeasti maailman pelastamiseksi.

Kirjailija Charlotte McConaghy yllättyi ensimmäisen aikuisten romaaninsa suosiosta. Hän uskoo, että hänen ilmastonmuutosta käsittelevä kirjansa puhuttelee, koska monet meistä pelkäävät sitä, mitä maapallollemme on tapahtumassa.

28.12.2021 16:00

Mikään ääni ei ole samanlainen kuin se, mikä syntyy, kun mahtava jäävuori lohkeaa ja romahtaa veteen.

Näin ajatteli kirjailija Charlotte McConaghy seisoessaan karun kauniissa maisemassa Islannissa. Samalla hetkellä hän tiesi, että haluaisi kirjoittaa jäästä ja näki jo mielessään yksinäisen hahmon, joka seikkailisi valtavassa valkoisuudessa.

”Islannissa tuntui kuin olisi astunut toiseen maailmaan, johonkin koskemattomaan ja outoon paikkaan. Tilan mittakaava oli huikea, värit ja muodot aivan upeita”, australialaiskirjailija muistelee.

Kului kuitenkin yli viisi vuotta, ennen kuin McConaghyn Islannista innoituksensa saanut romaani valmistui. Se ei sijoitu Islantiin, mutta saarivaltio toimi esikuvana jäisille merialueille, joille McConaghyn tänä vuonna suomennettu romaani Viimeinen muuttolintu lukijansa vie.

Viimeinen muuttolintu (Migrations, suom. Sari Karhulahti) on yksi viime vuosien menestystarinoita kirjallisessa maailmassa. McConaghy kertoo, että romaanin kirjoittaminen muutti koko hänen maailmankuvansa.

Tarina sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuteen, missä lajikato on edennyt pitkälle. Meri on lähes tyhjä kaloista, sademetsässä ei enää elä apinoita eikä savannin kissapetoja ole nähty vuosiin.

Charlotte McConaghyn romaaani on käännetty yli 20 kielelle.

Seikkailuromaanin muotoon kudottu teos käsittelee ilmastonmuutosta tavalla, joka tuntuu puhuttelevan monia: tähän mennessä kirja on käännetty yli 20 kielelle ja siitä on tekeillä elokuva. Romaani on saanut ylistäviä arvioita ja sille on myönnetty useita palkintoja, muun muassa Time Magazinen vuoden parhaan kirjan tunnustus.

Australialainen McConaghy kertoo sähköpostitse Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa, että hän halusi käsitellä vaikeaa teemaa yhden henkilöhahmon kautta.

”Jos olen rehellinen, minua eivät kiinnosta tarinat, jotka käsittelevät puhtaasti ja ainoastaan ilmastonmuutosta. Kirjailijana aloitan aina henkilöstä, ja niinpä nytkin mielessäni rakentui ensin Franny Stone. Halusin kirjoittaa naisesta, joka oli villi, ja hänen yhteydestään luontoon. Kirjoittaessani hänestä huomasin nopeasti, etten mitenkään voi tarinassani sivuuttaa ilmastonmuutosta ja ihmisen vaikutusta luontoon.”

Pakomatkalla olevalla päähenkilöllä on pakkomielle päästä seuraamaan viimeisten lapintiirojen muuttovaellusta. Hän puhuu itsensä kalastusaluksen kyytiin hengenvaaralliselle matkalle Grönlannista Antarktikselle. Hurjan reissun aikana Franny Stone joutuu kohtamaan menneisyytensä ja lukijalle selviää pala palalta, mitkä varjot häntä riivaavat.

Viime aikoina ilmestyneissä ilmastonmuutosta ja lähitulevaisuutta käsittelevissä romaaneissa linnut ovat usein olleet keskeisessä roolissa. Niin McConaghynkin tarinassa. Lapintiira päätyi hänen tarinaansa, koska hän halusi kertoa pitkän muuttomatkan tekevästä lajista.

”Tiiran vuosittainen muuttomatka on koko eläinkunnan pisin. Olen kuullut, että se lentää elämänsä aikana matkan, joka vastaa sitä, että lentäisi kuuhun ja takaisin kolme kertaa. Lintu tuntui täydelliseltä vertauskuvalta rohkeudelle, jota päähenkilöni tarvitsi omassa elämässään.”

Lapintiiran vuosittainen muuttomatka on koko eläinkunnan pisin. Charlotte McConaghy käytti lintua romaanissaan vertauskuvana rohkeudelle.

McConaghy kertoo, että romaanin kirjoittaminen muutti koko hänen maailmankuvansa. Hän on aiemmin kirjoittanut fantasiasarjoja nuorille, mutta Viimeisen muuttolinnun kanssa työskentely vei hänet syville vesille.

”Mitä enemmän asiaan perehdyin, sitä selvemmin tajusin, miten vaikeassa tilanteessa olemme. Vaikka olen toki tiennyt ilmastonmuutoksesta, vasta nyt ymmärsin, miten kiire meillä on. Eniten minua huolestuttaa lajien häviäminen. On järkyttävää ajatella, että olemme menettämässä ainutlaatuisia eläimiä ainoastaan ihmisen välinpitämättömyyden ja ahneuden takia”, hän kertoo.

Charlotte McConaghyn Viimeinen muuttolintu -romaanissa seurataan viimeisten lapintiirojen kenties viimeistä muuttomatkaa Grönlannista Antarktikselle. Kuvassa jäävuoria Eteläisellä jäämerellä.

Sydneyssä Australiassa asuva kirjailija on nähnyt ilmastonmuutoksen vaikutukset läheltä. Maanosaa koettelevat metsäpalot pahenevat vuosi vuodelta. McConaghy kertoo, että vuosina 2019 ja 2020 riehuneissa maastopaloissa kuoli kolme miljardia eläintä.

”Australiassa eläinten elinympäristöjä tuhoutuu enemmän kuin missään muualla maailmassa. Merenpinta nousee ennätyksellistä vauhtia, maanraivauksemme on rikollista ja riippuvuutemme fossiilisista polttoaineista tuomittavaa”, McConaghy luettelee.

Romaaninaiheeksi ilmastonmuutos oli tietenkin valtava. Ja McConaghy olikin vähällä kompastua siihen. Lopulta hän tajusi, että pystyisi käsittelemään vaikeaa ja monitahoista teemaa ainoastaan, jos tiivistäisi kaiken yhdeksi kysymykseksi: Miltä tuntuisi olla täällä maailmassa yksin?

Yksinäisyys tiivistyy hänen päähenkilöönsä Franny Stoneen, joka on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa repaleisessa kodissa.

”Franny Stone tuntee olevansa enemmän kotona luonnossa kuin ihmisten parissa. Hänen kauttaan pystyin kuvaamaan eläinten sukupuuttoa, sillä hänelle eläimet ovat läheisempiä kuin ihmiset. Halusin, että hän toimisi äänenä olennoille, jotka eivät voi puhua omasta puolestaan.”

McConaghylle oli myös tärkeää, että seikkailuromaanin sankari on vahva nainen.

”Toivon, että voisin olla samanlainen kuin hän, mutta Franny on paljon rohkeampi kuin minä. Hän on kuitenkin myös hyvin rikkinäinen ihminen ja hän kantaa mukanaan itseinhoa ja syyllisyyttä, joita en haluaisi taakakseni.”

Myös kirjailija kantaa omassa elämässään juurettomuuden kokemuksia.

Hän kertoo, että 21 vuoden ikään mennessä hän oli asunut 21 eri paikassa. Tiuha muuttotahti johtui siitä, että hänen yksinhuoltaja-äitinsä oli yhä uudestaan lähdettävä työn perässä uusille paikkakunnille.

McConaghy arvostaa äitiään, joka kasvatti lapsensa yksin ja näytti heille maailmaa.

”Me lapset emme kärsineet muutoista, päinvastoin. Mutta ehkä liikkuvaisesta lapsuudestani on kuitenkin seurannut, etten ole täysin varma, mihin kuulun. Minulla ei ole ollut paikkaa, jota kutsuisin kodikseni, mikä on välillä surullista.”

Viimeinen muuttolintu -romaanin ensimmäiset siemenet istutettiinkin McConaghyn mieleen, kun hän 25-vuotiaana vietti vuoden Britanniassa etsimässä juuriaan. Hän käytti tukikohtanaan Lontoota ja teki sieltä tutkimusmatkoja esi-isiensä maille Skotlantiin ja Irlantiin. Nuori nainen tutki sukunsa historiaa, tapasi kaukaisia sukulaisiaan ja ihaili muuttolintujen lentoa. Saman vuoden aikana hän kävi myös Islannissa ja vaikuttui jäätiköistä.

”Vaikka olin lapsena matkustanut paljon perheeni kanssa, tämä oli ensimmäinen kerta, kun uskalsin lähteä maailmalle yksin. Se oli yksi elämäni upeimmista vuosista”, hän kertoo.

”Olin lähtenyt matkaan selvittääkseni, mistä olen kotoisin. Tavallaan löysin vastauksen, sillä tuon vuoden aikana ymmärsin, että kotini on siellä, missä rakastamani ihmiset ovat.”

McConaghylle tuo paikka on Sydneyssä puolison ja pienen vauvan luona. Hän ymmärtää nuoria aikuisia, jotka eivät halua tehdä lapsia maailmaan, joka on jo ylikansoitettu, mutta kertoo, että hänelle halu saada lapsi oli selvä ja voimakas.

”Totta kai olen huolissani maailmasta, jonka jätän lapsilleni ja lastenlapsilleni. En oikein tiedä, mitä muuta voin tehdä asialle, kuin näyttää lapselleni parasta mahdollista esimerkkiä ja yrittää kasvattaa hänestä ihmistä, joka tekee lujasti töitä pelastaakseen planeettamme.”

Arjessaan kirjailija pyrkii monin erilaisin teoin huomioimaan luontoa. Hän ei syö lihaa, kierrättää ja kompostoi. Perheen kotitalon katolle on asennettu aurinkopaneelit.

”Suunnittelemme myös parhaillaan puutarhaa, joka houkuttelisi ihania pölyttäjiä, hyönteisiä ja lintuja.”

Hän on ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen vuoroin optimistinen, vuoroin pessimistinen.

”Uskon, että meillä olisi aikaa muuttaa kurssimme, mutta pelkään, että ainakaan täällä Australiassa päättäjämme eivät tee riittävästi asian eteen. Meidän on korkea aika miettiä, miten pystymme elämään sopusoinnussa tämän planeetan, sen ekosysteemien ja kaikkien sen luonnonvaraisten olentojen kanssa. Talouskasvun sijaan on ryhdyttävä priorisoimaan luontoa. Muuten meidän kaikkien elämä maapallolla päättyy.”

Kirjoissaan McConaghy haluaa kuitenkin herättää toivoa, sillä hän uskoo, että toivo saa ihmiset liikkeelle paremmin kuin näköalattomuus.

Hänen tuorein, suomentamaton romaaninsa Once There Were Wolves kertoo biologista, jonka tutkijaryhmä yrittää palauttaa neljätoista sutta entisille elinalueilleen Skotlannin syrjäseuduille. Teemaksi nousee jälleen ihmisen ja eläimen suhde – se, miten välinpitämättömästi ihminen kohtelee maapallon muita olentoja.

”Uskon, että voisimme elää harmoniassa, jos me ihmiset vain muistaisimme, miten samanlaisia loppujen lopuksi olemme eläinten kanssa.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat