Klaus Mäkelä piti jännitteen yllä Mahlerin ensimmäisessä sinfoniassa, johon mahtuu koko maailma - Kulttuuri | HS.fi

Klaus Mäkelä piti jännitteen yllä Mahlerin ensimmäisessä sinfoniassa, johon mahtuu koko maailma

HKO:n hienon konsertin huipensi Klaus Mäkelän tulkinta Mahlerin ensimmäisestä sinfoniasta. Kuulija toivoi: jatkuisipa tämä vielä.

Kapellimestari Klaus Mäkelä

23.12.2021 13:22

Klassinen

Helsingin kaupunginorkesteri Musiikkitalossa. Joht. Klaus Mäkelä. – Boulez, Zinovjev, Mahler.

On myönnettävä: olen joskus toivonut, että Klaus Mäkelä räjäyttäisi konsertin konseptin ilmaan. Olisin utelias näkemään, mitä siitä tulisi. Mutta Mäkelä on ainakin toistaiseksi ennemmin traditionalisti kuin revolutionisti, ja tekee sen niin hyvin, että on tavallaan turha pyytää muuta.

Mäkelä on esittänyt HKO:n keskiviikon konsertin ohjelman teoksista Mahlerin ensimmäisen sinfonian ja Sauli Zinovjevin Wiegenliedin (suom. kehtolaulu) vaikuttavasti Oslon filharmonisen orkesterin kanssa reilu vuosi sitten. Wiegenlied sai Suomen ensiesityksensä nyt.

HKO:n konsertin aloitti Pierre Boulezin Initiale vaskiseptetolle. Noin viisiminuuttinen, vuonna 1987 sävelletty ja 2010 uudelleenversioitu teos liikkui ja soi vaivatta ja täytti hyvin paikkansa konsertin fanfaarimaisena alkuna.

Mäkelä vaikuttaa ohjelmiensa perusteella olevan nykysäveltäjistä erityisen mieltynyt Sauli Zinovjeviin (s. 1988). Zinovjevin sävelkieli onkin emotionaalisesti tarttuvaa. Reilun kymmenen minuutin mittainen Wiegenlied on suuria sointikuvia luova teos, jossa orkesterin sävyjä hyödynnetään taitavasti. Matalalla mörisevän soolosellon (keskiviikkona Lauri Kankkunen) rooli on merkittävä.

Muhevaa äänenkäyttöä edellyttävä teos sopii HKO:lle oikein hyvin. Sibeliuksen vaikutus on ilmeinen.

Yleistunnelmaltaan Wiegenlied on omaan makuuni hieman ylidramaattinen vellovine sointimassoineen ja runsaine rumpuineen. Käsiohjelman perusteella voi tulkita, että säveltäjä on tarkoittanut teoksen lopun, eriaikaisesti muutamasta soittorasiasta soivan Brahmsin kehtolaulun, lohdulliseksi ja kokoavaksi elementiksi. Itselleni Šostakovitšin 8. jousikvartetosta muistuttaviin kolmeen koputukseen katkeava melodia toi mieleen ennemmin päättymättömän kauhun.

Se ei tosin haittaa. Toivo on usein yliarvostettua.

Mahler halusi sinfonioihinsa koko maailman, kuten tavataan toistaa. Ensimmäisen sinfonian (lisänimeltään Titaani) käsittämättömän hieno alku muistuttaa Wagnerin Reininkullan alusta: jotain kasvaa maan alla, suuria on tapahtumassa, mutta vielä on mahdotonta sanoa, mitä.

Mäkelä ja HKO pitivät jännitteen yllä. Suitset pysyivät kädessä. Tämä oli leimallista koko tulkinnalle: suurien fraasien hallinta, niiden sisällä tapahtuvat salamannopeat muutokset karaktääreissä, luonnolliset kuin hengitys. Toisen osan rustiikkinen scherzo huvitti, samoin trion hyväntuulinen flaneeraus. Kolmannen osan mollissa kulkevan Jaakko kulta -kaanonin aloitti upean eleettömästi kontrabasisti Maria Krykov.

Jos koko sinfonian tulkinta oli hieno, oli neljäs osa maaginen. Energia tihentyi, eikä voinut kuin toivoa: jatkuisipa tämä vielä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat