HS:n kriitikot valitsivat kuusi kiinnostavaa taidekirjaa vuodelta 2021 – tutustu näihin teoksiin - Kulttuuri | HS.fi

HS:n kriitikot valitsivat kuusi kiinnostavaa taidekirjaa vuodelta 2021 – tutustu näihin teoksiin

Esimerkiksi Pariisissa pitkään vaikuttanut suomalaistaiteilija Gösta Diehl on saanut ensimmäisen kokonaisesittelynsä. HS-kriitikot valitsivat kuusi kiinnostavaa kuvataidekirjaa vuodelta 2021

7.1. 15:02

Taide maailmassa

Taiteen kanssa maailman äärellä. Kirjoituksia ihmiskeskeisestä ajattelusta ja ilmastonmuutoksesta. Toim. Hanna Johansson ja Anita Seppä. Taideyliopiston Kuvataideakatemia & Parvs, 2021. 275 s.

Venäläinen avantgardetaiteilija Kazimir Malevitš (1879–1935) tunnetaan parhaiten abstraktin maalaustaiteen kulmakivestä, Mustasta neliöstä (1915).

Taiteen kanssa maailman äärellä -teoksessa käsitellään kuitenkin Malevitšia luonnon ajattelijana. Äkkiseltään yllättävästä teemasta kirjoittaa Antti Majava.

Majava tähdentää, että Malevitšin mielestä taiteilijan tuli ottaa taiteellaan osaa luonnon evolutiiviseen prosessiin. Noin sata vuotta sitten Malevitšin kirjaamat ajatukset ihmisestä voimakkaasti luonnonympäristöä muokkaavana voimana kuulostavat hyvinkin ajankohtaisilta.

Taiteen kanssa maailman äärellä -teoksessa Kazimir Malevitšia käsitellään yllättäen luonnon ajattelijana. –  Malevitšin aiemmin esittämättömiä teoksia oli näytteillä Malagassa, Pietarin venäläisen museon näyttelyssä 2018–2019.

Malevitšin ajatukset tuovat mieleen antroposeenin käsitteen. Antroposeeni viittaa ihmiseen voimana, joka on muovannut lähes jokaista planeettamme kolkkaa.

Antroposeeni on vakiintunut viime vuosina yhdeksi nykykulttuuria kuvaavaksi peruskäsitteeksi, joka vilahtelee toistuvasti nykytaiteen kontekstissa. Se ja moni muu 2000-luvun taiteen suuri teema selvitetään yksissä kansissa Taiteen kanssa maailman äärellä -kirjan teksteissä.

Ihmisen toimintaa toisin katsoessa kriittisen tarkastelun kohteeksi otetaan myös taiteen historia.

Anita Seppä sijoittaa eurooppalaisen taiteen ja kulttuurin kehdon Kreikan sijasta pohjoiseen Afrikkaan ja Egyptiin. Seppä huomioi kuinka monet kreikkalaisen kulttuurin kulmakivistä olivat tosiasiassa lainaa Egyptistä. Tällaisia olivat muun muassa eläinhahmoiset jumalat, jotka kuitenkin muuntuivat Kreikassa ihmisen kaltaisiksi.

Leena-Maija Rossi ajattelee ihmisen ja kissan kumppanuutta Kari Soinion omakuvissa. Kissa muovaa miehen kuvaa: pehmeän notkeaa eläintä vasten miessukupuoli heijastuu miehuuden ja kissuuden monitulkintaisena yhteenkietoutumana.

Sini Mononen

Gösta Diehlin taide sai vauhtia Pariisista

Camilla Granbacka: Gösta Diehl – kubisti, koloristi & kosmopoliitti. Parvs. 192 s.

Taidemaalari Gösta Diehl (1899–1964) tunnetaan parhaiten myöhäistuotannostaan, 1950-luvun puoliabstrakteista maalauksista, jotka edustavat värikylläistä ja polyfonista tulkintaa kubismista. Hänet muistetaan myös kansainvälistä modernismia ja väritaidetta edustaneen Prisma-ryhmän keskeisenä jäsenenä.

Taiteen historiassa Diehl on kuitenkin ollut valkoinen aukko. Camilla Granbackan elämäkerta on ensimmäinen kokonaiskuva hänen elämästään ja sisältää paljon uutta tietoa varsinkin ajalta ennen 1950-lukua ja maineen vuosia. Diehl piti tarkkaa päiväkirjaa ja kirjoitti ahkerasti kirjeitä, minkä ansiosta Granbacka on päässyt seuraamaan hänen vaiheitaan paikoin hämmentävän läheltä.

Viipurissa syntynyt Diehl valmistui Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1921 ja suuntasi saman tien Pariisiin. Kyseessä ei ollut lyhyt oleskelu monien suomalaistaiteilijoiden tapaan. Hän asui Pariisissa 12 vuotta ja solmi yhteyksiä tunnettuihin taiteilijoihin kuten André Derain, Max Ernst ja Fernand Léger. Suomeen hän palasi 1934.

Vaikka Diehl sai teoksiaan esille Pariisin salonkeihin ja mainintoja kriitikkojen arvioissa, kirjan teoskuvien perusteella hän etsi pitkään omaa ilmaisuaan. Tämä ei ole yllättävää, sotien välinen Pariisi oli täynnä keskenään kilpailevia ismejä. Vaikutteiden paineen on täytynyt olla kova.

Kunnianhimoisen maalarin taivalta eivät helpottaneet horjuva terveys ja mutkikkaat ihmissuhteet. Jatkuvat rahahuolet ajoivat hänet toistuvasti turvautumaan sukulaistensa, ennen kaikkea veljensä Fredrikin tukeen.

Gösta Diehl: Baletti, 1957, öljy kankaalle.

Kubisti, koloristi ja kosmopoliitti Diehlistä kuoriutui vasta sotien jälkeen, 1940-luvun lopussa, jolloin myös hänen elämänsä vähitellen helpottui. Pariisin vuosina ja etenkin Jacques Villonilta saadut vaikutteet nousivat esiin ja siivittivät hänen maalauksensa huikeaan värilliseen vauhtiin.

Kirja liittyy väljästi Gösta Diehlin retrospektiiviseen näyttelyyn, joka on esillä Kuntsin modernin taiteen museossa Vaasassa 20.3. saakka.

Timo Valjakka

Uuden taiteen historiaa

Irmeli Hautamäki, Laura Piippo ja Helena Sederholm (toim.): Avantgarde Suomessa. Suomalaisen kirjallisuuden seura. 452 s.

Avantgarde Suomessa, pieni pehmeäkantinen tiiliskivi, on ensimmäinen kokonaiskatsaus 1900-luvulla vaikuttaneisiin taiteilijoihin, jotka kyseenalaistivat taiteenalojensa vakiintuneita käsityksiä. He etsivät uusia ja tuntemattomia ilmaisun alueita ja halusivat poistaa taiteen ja elämän välisen rajan.

1800-luvun Ranskasta taidetermiksi kulkeutunut ”avantgarde” ei viittaa tyyliin. Se on käsite, joka elää ajan mukana ja muuttuu sitä mukaa kun kerran uusi taide asettuu osaksi valtavirtaa. Impressionismi oli avantgardea 1860-luvulla, Marimekko 1960-luvulla.

Käsitettä on käytetty kaikkien taiteiden yhteydessä. Avantgarde Suomessa -kirjan 17 artikkelia esittelevät kuvataiteen ja kirjallisuuden ohella musiikin, arkkitehtuurin ja muodin avantgardea. Ajalliset painopisteet osuvat sotien välisiin vuosiin ja 1960-luvulle, kokeilevan taiteen kulta-aikaan.

Kirja lähestyy avantgardea sen keskeisten edustajien kautta. Merkittäviä uudistajia ovat olleet muun muassa Ellen Thesleff, Gunnar Björling, Alvar Aalto, Armi Ratia ja Eino Ruutsalo.

Kuvataiteilija, elokuvataiteilija, äänitaiteilija Eino Ruutsalo lukeutuu suomalaisen avantgarden keskeisiin nimiin. –  Ruutsalo teki elokuvaansa musiikkia Electrovox-studiossa vuonna 1962. Taustalla klarinettia soittaa Kaarlo Kaartinen.

Taiteen esittelyn ohella esiin nousee myös sitkeä vastustus ja epäluulo, jonka etenkin varhaiset avantgardistit kohtasivat. Puhutaan paljon siitä, miten Suomi oli rähmällään itään kylmän sodan aikana. Vähemmän puhutaan siitä, miten 1930-luvulla kumarrettiin Saksan suuntaan.

On sanottu, että avantgardea voi olla olemassa vain kaupallisten markkinoiden ulkopuolella. Riikka Ala-Hakalan artikkeli aseemisesta runoudesta tuo kirjan ajallisesti lähemmäksi omaa aikamme ja esittelee vähän tunnetun kirjallisuuden lajin, josta tuskin koskaan voi tulla osa taiteen valtavirtaa.

Timo Valjakka

Polaroideja katoavasta kaupunkiluonnosta

Lauri Eriksson: Sumunhimmeä maisema – Polaroideja lähiluonnosta. Parvs. 120 s.

Valokuvataiteilija Lauri Erikssonin (s. 1967) unenomaisissa polaroid-kuvissa pääkaupunkiseutu on yhtä aikaa tuttu ja vieras, kuin utuun ja unihiekkaan kietoutunut rinnakkaistodellisuus. Eriksson on kiertänyt kameransa kanssa Helsingin ja Espoon kaupunkiluonnossa, asutusalueiden väliin jäävissä metsiköissä ja rantakallioilla – alueilla, jotka uhkaavat kadota leviävän kaupungin alle.

Eriksson käyttää taitavasti polaroid-kuvien ominaisuuksia luomaan kuviinsa vahvoja atmosfäärejä. Välittömästi kuvauspaikalla kehittyvien pikakuvien rakeisuus, valotus- ja värivääristymät ja syväterävyyden puute saavat maisemat näyttämään haurailta, kuin ne olisivat jo haihtumassa usvaksi. Hetkellisyydestä huolimatta kuvista huokuu ajattomuus.

Lauri Eriksson: Lapinlahti, 2020. –  Valokuva teoksesta Lauri Eriksson: Sumunhimmeä maisema – Polaroideja lähiluonnosta.

Taidehistorian professori Ville Lukkarinen löytääkin artikkelissaan Erikssonin kuvista historiallisia kaikuja muun muassa 1800-luvulla vaikuttaneen Barbizon-koulukunnan maisemataiteesta ja valokuvataiteen varhaisvaiheista.

Sumunhimmeä maisema on Erikssonin neljäs valokuvateos.

Harri Mäcklin

Maalauksellisia jännitteitä

Sarianne Soikkonen (toim.): Kari Vehosalo (näyttelyjulkaisu), Sara Hildénin taidemuseo. 151 s.

Vuonna 2017 Ars Fennica -palkitun Kari Vehosalon taidokkaissa maalauksissa on jotakin outoa mutta hyvin tunnistettavaa: ne tuntuvat tavoittavan olemassaolon kauhun ja absurdiuden sekä sen, miten luonnollisilta ja luonnottomilta asiat voivat vaikuttaa.

Filosofian tutkijatohtori Sanna Tirkkonen käsittelee esseessään Vallan jännitteiset ilmapiirit Vehosalon teoksia tarkkanäköisesti. Esseeteksti liikkuu luontevasti muun muassa maalauksissa kuvattujen interiöörien ja biedermeier-huonekalujen tarkastelusta kauneuden, psykopatologian ja traumakulttuurin pohdintaan, Martin Heideggeristä Michel Foucaultiin.

Näyttelynäkymä Kari Vehosalon näyttelystä Sara Hildenin taidemuseossa Tampereella helmikuussa 2021.

Tirkkosen essee on julkaistu Kari Vehosalon viime vuonna Sara Hildénin taidemuseossa nähdyn yksityisnäyttelyn katalogissa ja palkittiin loppuvuodesta Suomen Taideyhdistyksen Edvard Richter -kirjallisuuspalkinnolla. Laadukkaasti toteutettua ja runsaasti kuvitettua julkaisua täydentävät Päivi Loimaalan, Sarianne Soikkosen sekä Juha Varton tekstit.

Sanna Lipponen

Sinebrychoffin kotimuseon kustavilainen sali on sävytetty roosaan.

Satavuotias kotimuseo

Koti Bulevardilla – Keräilijät Paul ja Fanny Sinebrychoff. Sinebrychoffin taidemuseo. 272 s.

Marraskuun 27. päivänä tuli kuluneeksi tasan sata vuotta Sinebrychoffin kotimuseon avautumisesta yleisölle. Fanny Sinebrychoff (1862–1921) oli aiemmin samana vuonna lahjoittanut miehensä, olutpanimon johtajana toimineen Paul Sinebrychoffin (1859–1917) kanssa keräämänsä taideteokset, antiikkihuonekalut ja posliinit Suomen valtiolle.

Pariskunta muutti vuonna 1904 Bulevardilla sijaitsevaan rakennukseen ja sisusti sinne historiallisten tyylikausien mukaiset edustustilat. Kotinsa seinille Sinebrychoffit keräsivät mittavan kokoelman vanhaa eurooppalaista taidetta. Pariskunnan toiveena oli, että heidän kuolemansa jälkeen kokoelma olisi avoin kaikelle kansalle.

Satavuotisjuhlan kunniaksi julkaistu Koti Bulevardilla keskittyy kotimuseon syntyyn ja sen historialliseen kontekstiin. Professori Charlotta Wolff asettaa Sinebrychoffien keräilyharrastuksen raameihinsa esittelemällä laajemmin taiteen ja sisustuksen merkitystä 1800-luvun porvariston identiteetille. Kamarineuvos Kari-Paavo Kokki käy tarkasti läpi museon esineistön kaappikellon koristemaalauksista kirjoituspöydän puulajeihin.

Amanuenssi Reetta Kuojärvi-Närhi taas kartoittaa kokoelman alkuvaiheita Paulin kirjeenvaihdon kautta, ja intendentti Ira Westergård keskittyy Fannyn rooliin kotimuseon muodostumisessa.

Aiempi Sinebrychoffeja käsittelevä kirjallisuus on painottunut taidekokoelmaan, ja museon interiöörit esineistöineen ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Yltäkylläinen teos osoittaa, että museon tuolien, kaappien ja pöytien taakse kätkeytyy enemmän kulttuurihistoriaa kuin ensisilmäyksellä uskoisi.

Harri Mäcklin

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat