Vladimir Nabokovin satiiri rahvaanomaisuuden tyranniasta osuu myös omaan, onnettomaan populismin aikaamme - Kulttuuri | HS.fi

Vladimir Nabokovin satiiri rahvaanomaisuuden tyranniasta osuu myös omaan, onnettomaan populismin aikaamme

Kaikissa totalitaristisissa järjestelmissä täydellinen julmuus yhdistyy täydelliseen tollouteen.

Venäläis-amerikkalainen kirjailija Vladimir Nabokov vuonna 1973 Montreaux’n Palace-hotellissa,

1.1. 12:48

Romaani

Vladimir Nabokov: Väärin päin (Bend Sinister). Suom. Heikki Karjalainen. Moebius. 296 s.

Valtaan nousee puolue, joka julistaa olevansa kansan asialla.

Se ottaa hallintaansa oikeuslaitoksen, virkakoneiston ja yliopistot ja pakottaa lehdistön levittämään propagandaansa.

Valta ruumiillistuu puolueen autoritaariseen johtajaan. Hän on rahvaanomainen moukka, mutta luo itsestään sellaisen kuvan, että on suorassa yhteydessä kansaan.

Pietarissa 1899 syntyneen ja Montreauxissa 1977 kuolleen Vladimir Nabokovin alun perin 1947 ilmestynyt Väärin päin ei tunnu pelkästään menneen maailman kuvaukselta. Nykypäivän oikeistopopulismi nojautuu samanlaisiin kielipeleihin kuin Jokamiehen puolue Nabokovin romaanissa.

Ensin luodaan kuvitelma hiljaisesta enemmistöstä, joka on suivaantunut eliittien ja vähemmistöjen kansakuntaa mädättävään vaikutukseen. Sitten ryhmitytään hiljaisen enemmistön – joka tosiasiassa on äänekäs vähemmistö – tahtoa toteuttavaksi kansanliikkeeksi.

Keulaan asetetaan karismaattinen johtaja sanallistamaan tavallisen rahvaan pelot ja toiveet.

Väärin päin sijoittuu kuvitteelliseen maahan itäiseen Keski-Eurooppaan. Maata johtaa Jokamiehen puolueen perustaja Paduk. Ideologisena savuverhonaan hänellä on ekwilismiksi kutsuttu oppi, jonka mukaan onni syntyy äärimmäisestä tasajaosta.

Paduk peukaloi hyvää tarkoittavan opin julmaksi poliittiseksi doktriiniksi. Tavoitteeksi tulee kansakunnan henkinen tasapäistäminen pakkovaltaa kaihtamatta.

Humaanit arvot tallautuvat rautasaappaiden alle.

Väärin päin on kuudestoista Nabokovilta suomennettu romaani. Edellinen käännös oli mestariteoksen mainetta kantava Kalvas hehku seitsemän vuotta sitten. Sen suomensi Kristiina Drews ja kustansi Gummerus.

Nyt asialla on omaa Moebius-kustantamoaan pyörittävä, yhdysvaltalaiseen proosaan erikoistunut Heikki Karjalainen.

Väärin päin on Nabokovin toinen englanniksi kirjoittama romaani. Alkutuotantonsa hän teki venäjäksi, mutta vaihtoi kielensä paettuaan toisen maailmansodan alta Yhdysvaltoihin vuonna 1940.

Romaanin aikalaisvastaanotto oli enimmäkseen varautunut. Kriitikko Diana Trilling moitti The Nation -lehdessä Nabokovia keikaroivasta tyylistä.

Vuosikymmenten saatossa Väärin päin on saanut aikalaiskriitikoita ymmärtävämpiä ja innostuneempia lukijoita. Se kielii kirjan pysyvästä kaunokirjallisesta arvosta ja perustelee myöhäisen suomentamisen.

Nabokovin tuotannon perusteellisesti tunteva kirjailija Martin Amis laskee hänen kuolemattomiksi saavutuksikseen Lolitan, Pninin ja suomentamattoman Despairin sekä neljä tai viisi parasta novellia. Väärin päin sijoittuu Amisin arvoasteikolla toiseksi parhaaseen ”hurjan ansiokkaiden” töiden kategoriaan.

Ne suomenkieliset lukijat, jotka ovat viihtyneet aikaisempien Nabokov-suomennosten parissa, pääsevät kokemaan tunnistamisen mielihyvää uutukaisenkin äärellä. Siitä huokuu sama lyyrinen herkkävaistoisuus kuin vaikkapa Kalvaasta hehkusta.

Suomentajalle Nabokovin ”purppurainen proosa” ei ole helppoa, sillä se pursuaa harvinaisia sanavalintoja ja kielellisiä kommervenkkejä. Onneksi Heikki Karjalaisella on riittänyt kekseliäisyyttä ja ammattitaitoa tulkita alkutekstiä niin, että suomennos välittää nabokovilaisen proosatunnelman.

Nabokov oli paitsi omaperäinen sanataituri myös tinkimätön hengen aristokraatti, joka vihasi älyllistä ja kirjallista latteutta.

Väärin päin -romaanin päähenkilö, maailmankuulu filosofi Adam Krug muistuttaa Nabokovia itseään. Hänen on mahdoton peitellä halveksuntaansa Jokamiehen puolueen tyhmänylpeää keskinkertaisuutta kohtaan.

Halveksuntaa syventää se, että suuri johtaja Paduk on Krugin entinen koulutoveri. Pojankoltiaisena hän kiusasi Padukia ehtimiseen ja käyttää tästä aikuisenakin kouluvuosien pilkkanimeä Rupikonna.

”Minä istuin hänen naamallaan joka siunattu päivä ehkä viiden lukuvuoden ajan”, Krug kertoo yliopistokollegoilleen.

Paduk haluaa entisen kiusaajansa hallintonsa taakse. Maan tunnetuimman kansalaisen tuki olisi painokas viesti ulkovaltojen suuntaan.

Padukin hallinto käyttää Krugin taivuttelemiseen poliisivaltioiden ja lapsiperheiden vakiokonsteja eli uhkailua, kiristystä ja lahjontaa.

Minkäänlainen politiikka ei jaksa kiinnostaa vastikään kuollutta vaimoaan surevaa filosofia, eikä hän taivu Padukin liehittelylle. Hän ei saa myöskään aikaiseksi paeta maasta.

Silmukka Krugin ympärillä alkaa kiristyä, kun ystävä toisensa jälkeen joutuu pidätetyksi. Hän protestoi pidätyksiä, mutta ei taivu ennen kuin saa iskun arimpaan paikkaan.

Salainen poliisi vie Krugin pienen pojan Davidin. Seuraa traaginen tapahtumasarja, joka suistaa filosofin hulluuteen.

Samalla Padukin hallinto paljastaa kaikille totalitaristisille järjestelmille tunnusomaisen kaksoiskuvion, jossa täydellinen julmuus yhdistyy täydelliseen tollouteen.

Väärin päin alkaa dystooppisena satiirina, mutta kallistuu loppua kohden sysimustaksi tragediaksi.

Viimeisillä sivuilla Nabokov tarjoilee lukijalle yllätyksen irrottamalla kerronnan perinteisestä proosakehikosta. Romaani muuttuu itsetietoiseksi fiktioksi, jossa karmeinkaan kuolema ei ole sepitettä kummempaa.

Niitä, jotka tykkäävät lullutella rikkumattomassa todellisuusilluusiossa, Nabokovin kerronnalliset ratkaisut tuskin miellyttävät.

Vaikka Väärin päin ei ole romaani, jonka voisi pilata juonipaljastuksilla, lukijan kannattaa perehtyä Nabokovin vuonna 1963 kirjoittamaan esipuheeseen vasta viimeiseksi.

Siinä hän tekee pilkkaa lukijoista, jotka etsivät kaunokirjallisuudesta poliittisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Hänelle olisi varmaan ollut kauhistus kuulla kriitikosta, jonka mielestä Väärin päin on pelottavan ajankohtainen romaani 2020-luvun todellisuudessa.

Lukija saa toki itse päättää, paljonko antaa painoa tekstin eteen tunkevan kirjailijan mestaroinnille.

Esipuheen arvovaltaa kalvaa sen hienoinen ristiriitaisuus.

Nabokovilla oli kipeitä omakohtaisia kokemuksia niin bolševikeistä kuin natseista, mutta hän vähättelee epookin vaikutuksia romaaniinsa.

Toisaalta hän tunnustaa upottaneensa romaanin maailmaan elementtejä toteutuneesta historiasta: "pätkiä Leninin puheista, viipaleen Neuvosto-Venäjän perustuslaista ja kahmalokaupalla natsien pseudotehokkuutta”.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat