”Mistä ei voi kirjoittaa, siitä täytyy vaieta” – Tämän vuoksi sata vuotta sitten tehty filosofian perusteos on niin tärkeä, vaikka sitä on lähes mahdoton ymmärtää - Kulttuuri | HS.fi

”Mistä ei voi kirjoittaa, siitä täytyy vaieta” – Tämän vuoksi sata vuotta sitten tehty filosofian perusteos on niin tärkeä, vaikka sitä on lähes mahdoton ymmärtää

Yksi länsimaisen filosofian tärkeimmistä teoksista, Ludwig Wittgensteinin Tractatus Logico-Philosophicus ilmestyi sata vuotta sitten.

Ludwig Wittgenstein myöhäiskaudellaan vuonna 1947. Kuvan otti hänen oppilaansa Ben Richards.

31.12.2021 2:00

Kaksi miestä käveli pihamaalla, jonka kevään ensisade oli muuttanut mudaksi. He puhuivat kuin vain vangit, joilla aikaa riittää, Dostojevskista, opettamisesta ja tekstistä, jonka toinen oli hiljattain kirjoittanut.

Hän oli kantanut mukanaan rintamalle ruskeissa kangaskansissa viitisenkymmentä liuskaa tekstiä. Kun Itävalta-Unkarin armeija oli lyöty marraskuussa 1918, hän oli tuonut tekstin mukanaan tänne, vankileirille Italian Cassinoon.

Hänen keskustelukumppaninsa Franz Parak oli ensimmäisten joukossa saanut lukea käsikirjoituksen. Se oli hämmästyttävä. Tekstin alku muistutti hänestä Johanneksen evankeliumia, sitä joka alkaa: “Alussa oli sana. Sana oli Jumalan luona, ja sana oli Jumala.”

Kirjoituksen alku oli kieltämättä sävyltään hieman raamatullinen:

”1 Maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on.

1.1 Maailma on tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus.”

Kuluisi vielä pari vuotta ennen kuin Ludwig Wittgenstein saisi omituiselle kirjalleen kustantajan. Se ilmestyi sata vuotta sitten, vuonna 1921. Seuraavana vuonna se sai englanninkielisen käännöksen myötä nimen, jolla se tultaisiin tuntemaan yhtenä 1900-luvun filosofian keskeisimmistä teoksista, kirjana, joka vaikutti käsitykseemme kielen, ajattelun ja todellisuuden suhteesta.

Tractatus Logico-Philosophicus.

Ludwig Wittgenstein (1889–1951) syntyi upporikkaaseen itävaltalaisperheeseen. Valtavan älykäs nuorukainen kävi teknillistä koulua Linzissä samaan aikaan kuin toinen itävaltalainen, häntä neljä päivää nuorempi Adolf Hitler. Opiskellessaan Englannissa Wittgenstein lumoutui matematiikan perusteiden pohtimisesta ja lähti Cambridgeen myöhemmin Nobel-palkitun Bertrand Russellin oppiin vuonna 1911.

Ludwig Wittgenstein (vas.) ja Bertrand Russell (oik.).

Russell tunnisti nuorukaisen nerouden. Hän sanoi jo seuraavana vuonna Wittgensteinin siskolle Herminelle odottavansa tämän veljen ”ottavan seuraavan suuren askeleen filosofiassa”.

Wittgensteinin isä kuoli tammikuussa 1913. Perintö teki hänestä yhden Euroopan rikkaimmista ihmisistä. Kyllästyneenä ajatteluaan häiritseviin kanssaihmisiin hän muutti Norjaan, jossa hän lopulta asui yksin pienessä mökissä lähes vuoden. Myöhemmin Wittgenstein kutsui tätä aikaa filosofisesti tuotteliaimmaksi kaudekseen, jolloin hänen mielensä oli tulessa.

Russell puolestaan kuvaili Wittgensteinin sen aikaista mielentilaa sanalla “hullu”.

1914 tuli syttyi Euroopassa. Wittgenstein värväytyi Itävalta-Unkarin armeijaan, mutta ei niinkään puolustaakseen isänmaataan. Hän lähti sotaan, koska hänen oli vaikea sietää sitä ihmistä, joka hän oli ja hän toivoi sodan muuttavan hänet toiseksi.

Rintamalla hän kirjoitti lempiaiheistaan, kielestä, ajattelusta ja itsestään – sekä Jumalasta.

Tractatus Logico-Philosophicus eli Loogis-filosofinen tutkielma (suomentanut Heikki Nyman, WSOY 1971) on poikkeuksellinen kirja. Pienen kirjan filosofinen mittakaava on valtava. Wittgenstein sanoo ratkaisevansa siinä kaikki filosofian ongelmat. Esipuheessaan hän tiivistää kirjansa näin: “Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.”

Kielen selkeys oli Wittgensteinin ratkaisu filosofian ongelmiin. Ne olivat sekaannuksia, jotka ovat seurausta ongelmallisista tavoista käyttää sanoja. Varsinkin metafysiikkaa ja etiikkaa koskevat lauseet ovat mielettömiä. Mielettömät lauseet eivät kuvaa tosiseikkaa. Kunhan kieli selvennetään, ongelmat ratkeavat. Vanhan mielettömyyksiä esittävän filosofian korvaisi uusi, joka on selventävää toimintaa.

Tractatus ei kuitenkaan ensi katsomalta vaikuta hämärän ajattelun kirkastajalta. Päinvastoin, itse teosta voi pitää hämäränä.

Myös Frank Parak myönsi, että ei hän ollut ihan ymmärtänyt koko kirjaa. Ei ymmärtänyt moni mukaan.

Tractatus sisältää seitsemän numeroitua väitettä ja niitä täsmentäviä alakohtia, yhteensä 525 väitettä. Wittgenstein sanoi, että filosofiaa tulisi kirjoittaa kuin runoutta. Tractatuksen väitteet sisältävätkin runollisia toteamuksia, vastauksia ja kommentteja Bertrand Russellin ja Gottlob Fregen ajatuksille kielestä, logiikasta ja matematiikasta, sekä logiikan todistuksia. Väitteet ovat sellaisia kuin ”Lauseen olemuksen ilmaiseminen merkitsee kaiken kuvauksen olemuksen ja siten maailman olemuksen ilmaisemista.”

Tractatus käsittelee filosofian ehkä suurinta kysymystä, kielen ja ajattelun luonnetta. Mikä on kielen ja todellisuuden suhde, ja mikä on kielen ja ajattelun suhde? Wittgensteinin vastaus Tractatuksessa tunnetaan kielen kuvateoriana.

Kieli koostuu väitteistä, jotka vastaavat asiantiloja maailmassa, kuin valokuva kohdettaan. Väitteiden ja asiantilojen välissä ovat ajatukset. Maailma on Wittgensteinin mukaan tosiasioiden kokonaisuus. Ajatukset ovat loogisia kuvia näistä tosiasioista ja väitelauseet ovat ajatusten havaittavaksi tehtyjä ilmauksia.

Kielen, ajatukset ja asiat yhdistävät loogiset rakenteet. Esimerkiksi asiantila, että vaate on punainen, ajatus siitä sekä lause, jossa se sanotaan – kaikki nämä jakavat saman loogisen rakenteen, kuin luurangon.

Kielen kuvateorian takaa, tai sen alta, paljastuu Tractatuksen toinen oivallus. Kuvateoria kertoo vain siitä, mitä kieli sanoo. Kielen kykyä sanoa jotain, ilmaista ja esittää jotain, ei sen sijaan voi ilmaista tai esittää kielessä. Sitä ei voi sanoa, sen voi vain näyttää. Sanomisen ja näyttämisen eron Wittgenstein oivalsi ollessaan Norjassa, kun hänen mielensä oli tulessa. Hän löysi uuden tavan tarkastella kieltä ja ajattelua.

Erottelu sanomiseen ja näyttämiseen johtaa myös ongelmaan. Tractatus yrittää sanoa paljonkin siitä, miten kieli ilmaisee ja esittää. Wittgenstein sanoo kirjassaan kaikenlaista siitä, miten loogiset rakenteet toimivat. Voiko sitä siis sanoa vai ei?

Tähän ristiriitaan vastaa Tractatuksen kuuluisa ja vaikeatulkintainen loppu. Wittgenstein kertoo, miten filosofiset lauseet ovat mielettömiä, ja päättää kirjansa toteamalla, että myös hänen kirjansa lauseet ovat mielettömiä. Kun niitä pitkin on noussut ja tullut niiden yläpuolelle, ne voi heittää pois, kuin tarpeettomaksi tulleet tikkaat. Sen jälkeen hän toteaa teoksen viimeisessä lauseessa dramaattisesti ”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.”

Mitä tämä vaikeneminen tarkoittaa? Se ei ole myötähäpeää tuntevaa hiljaisuutta kielen tappion äärellä. Se on sen sijaan kunnioittavaa hiljaisuutta sellaisen edessä, joka ylittää kielen mahdollisuuden sanoa. Mitä siellä sanomisen tuolla puolen on, siitä on oltu montaa mieltä.

Wittgensteinin teos herätti suurta huomiota ja sen tekijä nousi nopeasti 1900-luvun filosofian supertähdeksi. Tractatus ei kuitenkaan ole ongelmaton teos. Wittgenstein itsekin näki kirjansa ongelmat ja myöhemmin luopui monesta sen keskeisestä väitteestä.

Hän esimerkiksi ymmärsi Tractatuksen käsityksen kielestä olevan liian kapea. Tractatuksen aikaan hän vielä ajatteli kielen olevan perusluonteeltaan väitelauseita, jotka sanovat “asiat ovat niin ja näin”. Myöhemmin hän ymmärsi kielen olevan paljon monipuolisempaa.

Wittgenstein myös ymmärsi, ettei ole löydettävissä loogisia rakenteita, jotka takaisivat ihmisen mielen ja maailman välisen yhteyden. Hänen myöhemmässä ajattelussaan keskiöön tulee kielenkäyttö erilaisissa käytännön yhteyksissä, osana puhuvaa yhteisöä.

Lopulta hän myös luopui Tractatuksen tavasta tehdä filosofiasta hierarkkinen järjestelmä, joka palautuu yhteen kysymykseen. Sen sijaan filosofia on yksittäisiä kysymyksiä, joihin on erilaisia vastauksia.

Wittgensteinin ajattelun eri vaiheita yhdistäväksi langaksi on ehdotettu näkemystä filosofiasta terapiana, jonka tarkoitus on lopulta tuoda mielenrauha. Tractatusta voi lukea tässä hengessä. Filosofian tehtävä on vapauttaa filosofi filosofiasta, kuin ne tikkaat, jotka voi heittää pois.

Vaikka hän teki loistavan filosofisen uran, Tractatus jäi ainoaksi kirjaksi, jonka hän julkaisi elinaikanaan.

Filosofian ja oman itsen tutkiminen olivat Wittgensteinille erottamattomia. Tractatuksen kirjoittamisen aikaan eurooppalainen filosofia oli kovaa vauhtia muuttumassa tieteelliseksi. Se irtautui Sokrateen vanhasta käsityksestä filosofiasta itsensä tutkiskeluna. Wittgenstein ei halunnut, eikä voinut, erottaa näitä kahta. Kun hän kerran tapansa mukaan taas marssi ympyrää Cambridgessä tuskastuneen näköisenä, Russell kysyi pohtiko ystävä tällä kertaa logiikkaa vai syntejään. Wittgenstein tiuskaisi: molempia.

Ludwig Wittgenstein (vas.) ja Georg Henrik von Wright Cambridgessä 1940-luvun lopulla.

Wittgenstein oli mitä ilmeisimmin hyvin vaikea ihminen, joka kamppaili koko ikänsä mielenterveysongelmien kanssa. Russell kuvasi hänen olleen täydellisin esimerkki perinteisestä nerosta, hyvässä ja pahassa. Wittgensteinin seuraaja Cambridgen yliopiston professorina Georg Henrik Von Wright arvioi Niin & Näin -lehden haastattelussa ystäväänsä ja opettajaansa vielä vuonna 1998: ”Hänellä oli varmasti sellainen tunne, että tässä meidän maailmassamme hän oli hyvin yksin.”

Wittgensteinin ajattelu oli keskeisessä osassa 1900-luvun filosofiaa määrittäneessä kielellisessä käänteessä. Filosofian tarkastelun kohteeksi nousi ennen kaikkea kieli. Tractatus Logico-Philosophicus oli siinä muutoksessa tärkeä teos, koska se on niin typerryttävän uhkarohkea yritys kysyä valtava kysymys: miten voimme ajatella maailmaa. Wittgensteinin lähes riivattu visio, uusi tapa ymmärtää kielen ja todellisuuden suhde ja tapa avata se pienessä kirjassaan, on ainutlaatuista ja viehättävää, edelleen.

Mistä se näkymä kumpusi? On tavallaan erikoista, että tämän hyvin rationaalista ja tieteellistäkin filosofian tekemistä innoittaneen ajattelijan oma innoitus oli selkeästi uskonnollista ja mystistä.

Wittgenstein kirjoitti rintamalla kesällä 1916, että elämän mieltä, sen pohjimmaista merkitystä, voi kutsua Jumalaksi. Noin kymmenen vuotta Tractatuksen kirjoittamisen jälkeen Wittgenstein piti luennon etiikasta. Luento on julkaistu artikkelina. Siinä hän kuvailee kokemuksiaan, jotka ovat selkeästi uskonnollisia. Hän koki ihmetystä, että maailma on. Tämän hän sanoo myös Tractatuksessa. ”Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan että se on.”

Luennossa hän sanoo, että meillä on etiikasta ja uskonnosta puhuessamme taipumus juosta kielen rajoja päin. ”Tämä juoksu päin häkkimme seiniä on täysin, ehdottoman, toivotonta.”

Taistelemme kielellä kielen rajoja vastaan. Niin taisteli myös Wittgenstein.

Tractatuksen valmistuttua Wittgenstein siis keskusteli vankileirillä Frank Parakin kanssa. Leiriä varjosti Cassinon vuori ja sen rinteellä sijaitseva kuuluisa Monte Cassinon luostari. Wittgenstein kertoi Parakille uudelleensyntyneensä, kristillisessä mielessä. Hän tunnusti halunneensa aikanaan papiksi, mutta ryhtyisi sen sijaan opettajaksi. Niin hän voisi ainakin koulussa lukea lasten kanssa evankeliumia.

Ensimmäinen maailmansota runteli Euroopan ja Ludwig Wittgensteinin. Bertrand Russell tapasi Hollannissa vuonna 1919, kuuden vuoden tauon jälkeen, muuttuneen miehen. Russell kertoi myöhemmin, että hän oli kyllä aistinut Tractatuksessa mystiikkaa, mutta oli yllättynyt siitä, että Wittgensteinista oli tullut ”täysi mystikko”, joka puhui munkiksi ryhtymisestä.

Se, mitä ei voi ilmaista, ja joka vain ilmenee, on Tractatuksen mukaan mystistä. Tämä on se, jonka voi vain näyttää, ei sanoa. On monta tulkintaa siitä, mitä vaikenemisesta alkaa – logiikka, etiikka, uskonto, vai ehkä joku sanomaton ymmärrys näiden erottamattomuudesta?

Wittgensteinin vaikeneminen Tractatuksessa oli mystikon hiljaisuutta. Tractatuksen suomenkielisen laitoksen esipuheessa von Wright kirjoittaa, “Voi sanoa, ettei Wittgenstein ollut mikään tavallinen loogikko eikä liioin mikään tavallinen mystikko. Mutta hänessä yhdistyivät loogikon ja mystikon eräät luonteenpiirteet tavalla, joka lienee ainutlaatuinen ihmishengen historiassa.”

Munkkia Wittgensteinista ei tullut. Hänestä tuli luokanopettaja. Niin siis tapahtui, että kun Tractatus Logico-Philosophicus ilmestyi vuonna 1921, sen tekijä opetti lapsia pienessä Trattenbachin kylässä. Sinne hän oli paennut sukunsa suurta mainetta, filosofiaa ja elämää. Hän oli mielestään tehnyt Tractatuksessa filosofisen työnsä loppuun.

Kaikki oli ratkaistu.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat